Hammaksia ja hämärähommia

Hohhoijaa, muuta ei voi sanoa. Poika Seen hampaat vaivaavat todella. Tai hampaiden puhkeaminen ja puhkeamattomuus. Poika itkee aijaita ja hieroo nyrkillä naamaansa. Tekee häijyä, kun tietää, että särky on todella kovaa. Ei poika See tapaa itkeä mistään. Kyllähän se on onneksi ohimenevää, mutta meikäläisellä alkaa myös väsymys painaa. Ei oo tämmöstä semivanhaa ihmistä tarkotettu valvomaan. Poika kyllä jaksaa painaa, virtaa riittää hyvinkin, vaikkei kai hänenkään uni ole juuri omaani parempaa ollut. Joten onhan se minunkin jaksettava, kun poikakin jaksaa. Minua vaan väsyttää, ei sentään suuta särje. Ja onneksihan tämä vaiva vaivaa nyt, kun ei tarvitse aamulla herätä töihin.

Mutta mutta. Oon mä jotakin saanut aikaiseksikin.


<- Tuon tuosta, näyttämään tuolta. ->


Ja siis alunperinhän hylly ei todellakaan näyttänyt tuolta, vaan oli täynnä kamaa ja ylimmällä hyllylläkin kenkälaatikoita monessa kerroksessa.

Naulakon asennus olikin melkoinen farssi. Sain hetken aikaa touhuta yksin kotona, kun pojat olivat mummulassa ja isäntä töissä.



Oli varmaankin viikon pimein päivä. Tuohon kellarin aulaan antaa kaksi pikkuista ikkunaa, joten niistä ei suinkaan tulvinut valoa sisään. Virrat piti luonnollisestikin katkaista, kun pistorasia oli pakko siirtää sivummalle, että naulakon sai keskelle seinää. Siellä minä sitten hääräsin otsalampun valossa mittailemassa ja vaateroimassa naulakkoa. Naulakon ruuvinreijät piti saada kohdilleen, että pääsi mallaamaan rasian paikan. Naskalilla ei jäänyt merkkejä seinään, joten piti naulat vasaroida jokaisesta ruuvinreijästä ja samalla vaateroida. Voitte varmaankin arvata kuinka kävi. Ei mennyt ihan suoraan. Välttää kuitenkin. Ei valu henkarit toiseen reunaan ja koritkin pysyy kyydissä. Ei vaan parane kertoa kenellekään. Sen verran vähän sitä heittoa tuli, ettei huomaa jos ei tiedä.

Ja siinä se nyt joka tapauksessa on. (Piti olla jo aiemmin, mutta isäntä meinasi että voisi tuon laittaa  viikonloppuna. Se viikonloppu kuitenkin meni, enkä jaksanut odotella, että mikäköhän viikonloppu oli kyseessä. Olisi saattanut tulla pitkähkö odotus... Kai te tiedätte sen jutun, ettei ihan joka puolen vuoden välein tarttis muistuttaa?) Nyt saa piha-/kurakamppeet roikkumaan sisälle, mutta ei tarvitse tuoda niitä muutenkin täyteen ahdettuun eteiseen. Ja mukavinta tuossa on ehkä se, ettei ohi kävellessä tunnu siltä, että pian toi koko höskä kaatuu mun päälle. Ja kyllä se isäntäkin ohimennen muisti mainita, että se on paljon parempi nyt.