Monenmoista

Kyllä sitä on tullut touhuttua ihan melkein huomaamattaan taas kaikenlaista. Poika Seen uusi pinnasänky on maalattu ja kasattu. Siinä on nukuttukin jo muutama yö. Enää ei tarvitse pelätä, että tyyppi tulee yli laidan. Ostin myös kankaan, jotta voin tehdä jonkilaisen pinnasuojan. Farkkua, tulee vähän miehisempi. Tai jotain. (Oliskohan pitänyt vähän lavastaa ja siirtää tuo vaatemytty pois?)


Roskiskatostakin on tullut hieman entrailtua. Homma on pahasti kesken vielä. Toimii kuitenkin jo paljon paremmin. Perennoja olen istuttanut ja viritellyt uuden pyykkinarun. Siinä on väkipyörät päissä. Tarvittaisiin vielä toinen. Niin ja eteisen matot kävin pesemässä vihdoin. En muistanutkaan kuin kivaa mattopyykki on.


Ostin myös elämäni ensimmäisen vahakankaan. Keittiön pöytään. Alkoi rassaamaan puuron raapiminen pöydän pinnasta. Meinaa lähteä lakat samalla. On meillä kerniliinakin olemassa. Se on aika paljon kivampi iholle kuin vahakangas, mutta siihen jää se puuro jo kyllä aika kivasti kiinni. Kaikkea pitää kuulemma kokeilla. Kokeillaan nyt sitten. On se ainakin pirteä kuosi. (Repee älyhelposti, meinas loppua usko kesken ompeluhommien. Pakko oli laittaa kummarit kulmiin, ettei poika See ala tekemään taikatemppuja. Nastojahan meidän taloudesta ei löytynyt, jotta olisi voinut kiinnittää perinteisesti.)


Piti ostaa myös raitatrikoota. Sitä oli aika kiva määrä hyvällä kilohinnalla. Toivottavasti en tyri, meinasin ommella siitä itselleni mekon/paidan/tunikan tms. Joku ohje olis ehkä hyvä olla, mutta jos se ei mistään hyppää silmille, niin saatan ihan vaan improvisoida.

Olen joutunut myös ostamaan uudet korkkarit, vaikka sellaisia käytänkin äärimmäisen harvoin. Ne oli vaan niin makeet. Swedish Hasbeensin opentoe puukkarit. Punaiset. Ah. Oli ne hyvällä rabatillakin, -60%. Siitä sitten ajauduin ostamaan punaista kynsilakkaakin (ja sellaista toista). Minut tuntevat tietävät kuinka paljon tapaan tuhlata kynsilakkaan. En ikinä. Nyt tuhlasin. Myyjät lupasivat, että nämä lakat kyllä kestävät puutarhahommia. Ja ainakin punainen kestää. Ihan tajutonta, en olisi ikimaailmassa uskonut. Pari naarmua tiilien kantamisesta, mutta ruusunjuurien kaivamisesta maasta ei jäänyt jälkeäkään. Köyhän ei kannata ostaa halpaa piti taas niin paikkansa. Varpaissa lakka pysyi hyvänä pari viikkoa. Tai siis varpaankynsissä.


Ai niin, isännälle en kertonut mitään
kengistä. Puhui vielä silloin torstaina, että viikonloppuna kyllä koitetaan päästä kahdestaan syömään, vaikka edes paikalliseen. Perjantaina sitten perustelin itselleni kenkäostoksilla sen olevan tosi ihana ylläri isännälle kun oikein laitan itteni nätiksi, korkkarit jalkaan ja kaikki. Ei menty muuten syömään. Ja edellisellä viikolla sain haukut kun korkolaput korkkareihin, joita en ikinä käytä, makso ihan kauheesti. Ainakaan näihin uusiin ei tarvi laittaa uusia korkolappuja heti, ne on valmiiks hyvät. No kyllä se sitten kehui, kun viimein yllätin.

Eikä tässä ihan vaan shoppailtu olla. On kovasti oltu poika Aan ja Peen kanssa raivaushommissa. (Tai no, ostin oksasahan, jotta homma saatiin käyntiin.) Autotallin vieressä kasvaa sellainen rypäs vaahteraa. Nyt on kolme runkoa kaadettu, kuorittu ja pilkottu. Vielä riittää työn sarkaa, varmaan seitsemän runkoa ainakin pitäisi kaataa. Meinasin jättää siihen yhden rungon. Tehdä pensaasta puun.

Ihmeen paljon sitä vaan saa aikaiseksi, vaikka on pitänyt töissäkin käydä. Täällä verkossa ei sen puoleen juuri ole ehtinyt aikaansa kuluttamaan. Hyvää kai sekin tekee. Töissä käynti on ollut melko väsyttävää, mutta enää ei ole kuin viikko jäljellä tällä erää.