Viimetinka

Vilkaisin tuossa nopeasti lukulistallani olevia blogeja ja huomasin "selvän kuvion". (C.S.I.:t hallussa.) Moni oli miettinyt ja kerrannut vuoden tapahtumia. Suunnasta ja toisesta. Mä en ole ehtinyt, enkä jaksanutkaan. Viimeiset "vapaat" hetket ovat käsillä, työt alkavat toinen päivä. Mitä niitä vanhoja (aika uusia kuitenkin) muistelemaan, ehtii kai sitä sitten myöhemminkin. Sitten, kun lapset ovat niin isoja, että pystyy kuuntelemaan omia ajatuksiaan ihan päiväsaikaankin. On nimittäin nuorimmaisestakin tullut melkoinen melttooja. Sanavarastonsa on edelleen melko suppea, joten kun tärykalvot paukkuen koittaa keskittyä keksimään mitä saisi olla kun poika huutaa ANNA!!!!!, niin ei paljon omille ajatuksille ole tilaa. Kai tilanne on muutaman vuoden päästä parempi? Tai sitten ainakin kun on lopulta kuuro, ei tarvitse miettiä kuin omia juttuja, eikö?




Nyt on ollut siinä mielessä ihanaa, kun isäntä on pitänyt joululomaa. On saanut joku muukin huutoa osakseen, eikä kaikki ole valunut ainoastaan minulle. Ja sain oikein pitää vapaapäivänkin. Isäntä oli päivän kalassa ja ehdotti minulle, josko seuraavana päivänä haluaisin mennä jonnekin. En halunnut. Ehdotin, että isäntä pakkaisi muksut matkaansa ja jättäisi minut rauhaan. Siis kotiin. Yksin. Hiljaisuuteen.



Vihdoinkin minulla oli aikaa tehdä jotain, mikä on ollut noin vuoden "työn alla". Hion portaat. Kyllähän sain töitä tehdä ihan koko päivän, mutta kyllä kannatti. Saatiin tosi hienot farkkuportaat tilalle. Muuten ihan sellaista peruspesulla, ainoastaa ylätasanne oikein kunnon kasari kivipesulla.

Vaikka väri on edelleen sininen, tuntuu että portaikko ei ole enää läheskään yhtä pimeä. Eihän se nyt valoisaksi sentään muuttunut, mutta kuitenkin. Ehkä tätä farkkukautta nyt katsellaan hetki. Ei taida heti tulla uutta vapaapäivää, että olisi aikaa oikein maalatakin portaat.

Ja niinkin mainiosti oli isäntä tullut ajatelleeksi, että vei poika Peen mummulaan yöksi, jotta saataisiin pitkästä aikaa nukkua yksi yö kunnolla. Ja sehän poiki heti toisenkin projektin...

Talon mukana tuli tuoli, joka oli edellisillekin asukkaille tullut talon mukana. Mistä sitä tietää, vaikka olisi alkuperäistä kalustusta, 50-lukulainen kun näyttäisi olevan.



Tuoli ei ole ollut ihan parhaassa tikissä kaiketi enää vuosiin. Siitä on kankaan rakosista putoillut putua, joten päätin tehdä sille ruumiinavauksen. Onneksi tein.

Sitä putua, joka suurimmaksi osaksi muistutti hienon hienoa tiilipölyä, oli tuolin sisuksi todella paljon. Imuroin sitä selkänojasta ja ykskaks oli pölypussi täynnä. (Okei, se oli jo valmiiksi melko täynnä.) Eikun uusi pussi kehiin ja hupsista vaan, pölypussi oli taas täynnä. Siis viimeinen pölypussi, joka meillä sattui olemaan. Sitä sitten ulos tyhjentämään roskapussiin. Mulla mitään aikaa ollut lähteä pölypussiostoksille. Ja taas imuroimaan ja taas pussi puolillaan. Niin ne vaan pehmusteet olivat vuosien saatossa muuttuneet pölyksi. Weirdos shittos, sanon mä.

Nyt on tuoli pelkkä runko. Ikean halpapeite taitaa tulla pehmusteeksi ja isännän vanhoista farkuista ainakin riittäisi verhoilukankaaksi. Jos niinku jatkais tota farkkuteemaa.

Näinpä meillä. Vuoden loppun lähestymistä voisi kai pitään sellaisena viimetinkana. Jos ei sitä olisi, ei tuli mitään valmistakaan. (Eikä tarvi muistuttaa, eihän tässä mitään valmista tullut. Mutta monta hommaa on ainakin aloitettu).

Leppoisaa loppuvuotta  ja unohtumatonta uutta vuotta itse kullekin! Meitsi painuu pehkuihin, jotta jaksaa huomenna valvoa ja syödä nakkeja.