Eilen oltiin isännän kanssa teatterissa. Saatiin joululahjaksi liput Andre Wickströmin ja Stan Saanilan tähdittämään Riemukaksikon paluu-näytelmään. Valtavan hauska puolitoistatuntinen. Välillä tuntui, että naurua ei saa edes loppumaan vaikka oltiin jo siirrytty seuraavaan aiheeseen. Menkää katsomaan, jos sinne nyt enää on lippuja tarjolla!
Teatterin päälle alkoi perinteinen arpominen, että minneköhän mentäisiin syömään. Onneksi otettiin riski ja lähdettiin Sea Horseen katsomaan olisiko se ainoa vapaa pöytä vapaa vielä kun sinne asti päästään. Saimme nimittäin pöydän, vaikka kyllä siellä täyttä oli. Ja annoksetkin tulivat ihan alta aikayksikön. Taidettiin osua juuri oikeaan aikaan paikalle. Ruoka oli tälläkin kertaa mahtavan makuista. Joku naapuripöydässä kysyi tarjoilijalta, että kuinka usein teillä vaihtuu meny? Tarjoilija vastasi lyhyen ytimekkäästi, että ei vaihdu. Mitäpä sitä toimivaa konseptia muuttamaan! Johan se on pitkän olemassaolonsa aikana varmaan ruokalistakin saatu hiottua sopivaksi. Menkää sinnekin!
Ja kaiken tämän mahdollisti joulupukin pikku apurit, jotka tulivat varta vasten lapsia piikomaan (ja renkimään). Vähän eri meininki siis kuin tuossa puolessa viikossa.
Olin niin tyytyväinen, kun mulla on hetken kotiäidin omaa aikaa ja ehdinpä katsoa olisiko vaikka kivoja blogeja. (Tämä on). Sitten iski kyllä se kateus, voi että pääsisin näkemään tuon shown, se on ihan varmasti ratkiriemukas! En ikinä kerkeä/ehdi järjestämään, vai pitäisikö yrittää vaan..
VastaaPoistaKiitoksia kovasti, mukava kuulla että joku tykkää! Ehdottomasti kannattaa keritä järjestämään! Kyllä kotiäideillekin kuuluu kulttuuri. (Enkä nyt tarkoita sitä sirkusta, mitä saa katsella aamusta iltaan.)
Poista