sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Stand up


Viikko sitten perjantaina käytiin Aleksanterin teatterissa katsomassa Kolmen koomikon kesken. Saatiin isännän kanssa joululahjaksi liput ja lahja sisälsi myös lapsenvahdin meille kotiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Aleksanterin teatterissa päästiin käymään. Alunperin Venäläinen teatteri oli Suomalaisen Oopperan käytössä 1919-1993 ja nykyäänkin se on tanssi- ja teatteritoiminnassa. Hieno rakennus. Meillä oli paikat parvella, neljän hengen "osastossa". Oma ovi ja matalat seinäkkeet ympärillä. Ei siis varsinaisesti yhtään enempää yksityisyyttä kuin muuallakaan katsomossa. Mutta eipähän siellä parvella joutunut osaksi esitystä.

Esiintyjinä olivat Jussi Simola, Riku Suokas ja André Wikström. Muut eivät olleetkaan ennestään tuttuja kuin AW. Saattaa olla, että itse pidin eniten JS:n jutuista. Mutta kyllähän he kaikki hommansa osaavat. Ei siinä kelloa tarvinut vilkuilla tai olla naama väärinpäin. Kyllä niistä jutuista naurut irtosivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti