maanantai 30. joulukuuta 2013

Onkos tämä nyt se fifty shades of grey?

Kävimme eilen tekemässä lomaretken Porvooseen. Melko ankea tunnelma siinäkin kaupungissa. Johtuu tietenkin säästä. Ei auta, että on plus asteita, kun on kuitenkin koleaa. Ja se harmaus mistä olemme saaneet nauttia jo koko pitkän (tosi pitkän) syksyn, oli läsnä sielläkin. Kaikesta harmaudesta huolimata pistin merkille, että vanhan Porvoon alueella on melko paljon vihreitä taloja. En muista eteläisen Suomen muista puutalokaupungeista laittaneeni moista merkille.


Joitakin liikkeitä oli auki, mutta ei niissä juuri tarvinut käydä. Rattaat ja lapset toppavaatteissaan eivät välttämättä ole parasta retkiseuraa, jos haluaa käydä pienissä liikkeissä, joissa on paljon tavaraa ja sekin helposti hajoavan puoleista. Emme siis käyneet juuri missään sisällä. Taisi jäädä Pieneen suklaakauppaan ja Brunbergiin, eikö kuulostakin kaiken joulumässäilyn jälkeen hyviltä vaihtoehdoilta?


Kävimme myös Askolan hautausmaalla. Saimme tovin etsiä ystäväni mummin hautaa. Voin kertoa, että ne haudat, joihin nimet on kirjailtu kullalla, nimet erotti oikeinkin hyvin taskulampun valossa, mutta muut sai käydä lukemassa nenä kiinni kivessä. Meillä meni joku tovi etsiessä vaikka suunta oli kyllä oikea. Ja totuuden nimissä, hauta löytyi lopulta puhelinopastuksen jälkeen. Sanonpahan vain/myös, että voisipa hautausmaallakin olla kierrätystä, nyt menee kaikki muovit ja metallit sekaisin samaan astiaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti