Niin sitä vaan saa ties monettako aamua herätä sateen ropinaan. Onhan siinä se hyvä puoli, että alkaa olla viimeisetkin jäät kadonneet pihasta. Ei tarvitse liukastella. Mutta ei ole kummoista valkeuttakaan. Yksi uusi valosarja tuli asennettua, kai pitäisi vielä laittaa toinenkin. Olisin mieluumminpitänyt ne lumet. Poika Aa ehti tekemään lumiukon sentään.
Hetkeä myöhemmin: Taas mua on vedätetty oikein kunnolla. Viime kerrasta onkin varmaankin jo kuukausi. Sinitiaiset hyppii makkarin ikkunalaudalla. Joka kerta luulen sateen ropinaksi. Sitä ei vaan huomaa, kun tapaan pitää kaihtimet yöajan kiinni. Maa onkin valkoinen! Ohut kerros vain, mutta hyvä niinkin. Pakkasta 1.1, joten tämäkin riemu saattaa jäädä lyhyeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti