Juhannuspuhteita

Kotona oli niin rauhallista, kun kaikki pojat olivat mummulla. Ja ilmakin oli kuin morsian. Meinasin, että jospa nyt olisi sopiva hetki laittaa naapurin rouvalta saadut tomaatin taimet ruukkuihin. Kerrankin saisi tehdä jonkun homman keskeytyksettä. (Mutta tulipas surkeita kuvia, toinen ruukku oli auringossa ja toinen varjossa, kummastakaan ei oikein saa selvää.)

Sitten siinä haahuilin hetken ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo aloittanut kiviportaiden rakentamisen rinteeseen. Nonni. Valmiiksi asti oli tehtävä ja vähän jo matkan varrella korjailtava. Rinne oli kivikova ja kun vihdoin sai kaivetuksi, niin siinä vaiheessa alkoikin murenemaan. Kaiken lisäksi lähdin hieman soitellen sotaan, joten kunnon suunnitelma puuttui. Aloin sniiduilemaan ja valikoin aivan liian pieniä kiviä askelmiin. Eihän siitä hyvää seuraa. Silti ajattelin antaa portaille mahdollisuuden. Joko tekele pysyy kasassa tai sitten ei. Koitetaan oppia virheistä. Ja sovitaan, että harjotus tekee mestarin.

Viereisessä kuvassa näkyy, että reitti on ollut käytössä ennenkin. Sillä perusteella päädyin tekemään portaat juuri tuohon. Aiemmin olin kaavaillut tekeväni ne alakuvassa näkyvän kannon vasemmalle puolelle. Nyt kun portaat ovat tuossa, rinne jakautuu sopivasti puoliksi. Portaiden oikealla puolella on sitkeä ruusupöheikkö, sen olen myrkyttänyt kerran, mutta vaatii vielä vähintään toisen kerran. Tilalle haaveilen perustavani pengerretyn perenna ja yrtti-/hyötykasvitarhan. Ensi kesänä sitten, nyt pitää vain päästä ruusuista eroon. Vasemmalle puolelle saatan laittaa ehkä rodoja nykyisten taikinamarjojen lisäksi. (Huomatkaahan, leikkimökissä on jo yksi valkoinen seinä.)

Ei mulla koko päivää sentään kotipihassa mennyt. Käytiin me kokkoa katsomassa. Ja sitä ennen syötiin grillikylkeä. (Syötiin me makkaraakin.) Koska mummulan grilli on halkasijaltaan sellainen n. 30cm, niin piti viedä meidän grilli sinne.

Saunottiinkin. Poika Pee saunoi niin kauan mummun ja papan kanssa, että nukahti sen jälkeen pihakeinuun. Pappa oli tehnyt pojillekin omat pikkuvihdat. Poika Aakin oikein innostui vihtomaan, ei pelkästään liottanut sitä ammeessaan.

Kokko oli komea. Tuntuu, että se on joka vuosi entistä isompi. Kaupunginosaseura järjestää kokon ja siivoamisen myös, aamulla ranta on taas niinkuin siellä ei olisi kokkoa ollutkaan. Täytyy kyllä antaa kaupungin puutarhapuolellekin tunnustusta, rannan puustoa oli raivattu ja järvi näkyi pitkälle. Muutenkin se lisäsi siistiä yleisilmettä.

En kyllä muista, koska viimeksi olisi osunut näin mahtava ilma juhannusaatolle. (Ehkä vuonna 2002, jolloin isäntäkin juhlisti juhannusta ajamalla itselleen Juha Laukkas-viikset.) Sormet ristissä, että ilmoja pitelee edelleen.