Syksyn värittömyyttä

Tunnelmakuvia tien päältä sunnuntaiaamuna. Kumman hyviä kuvia saa napattua vaudissa, auton ikkunan läpi. (En suinkaan yrittänyt multitaskata. Isäntä oli auton puikoissa ja minä kuvasin hanttarin paikalta.) Tunnelma oli erikoinen, vähän kuin olisi ajellut sellaisessa mustavalkovalokuvassa, mitä on hennosti väritetty.

Sattuipa joukkoon yksi värikuvakin. Tuolla pusikossa siintää kai Suitian kartano tai ainakin jokin tilan rakennuksista.

Mikäs sen mahtavampaa kuin kieriä vaahteranlehtikasassa? No, ehkä se, että sen voi tehdä omassa pihassa. Ei tarvitse kaupungin puitoissa kieriskellä koirankakkajemmojen päällä.


Poika See ei kertakaikkiaan pääse tuon kasan ohitse hyppäämättä sinne sekaan. Ja mieluummin mahdollisimman monta kertaa pitää hypätä. Muutaman kerran olen miettinyt, onko tuosta pojasta tulossa joku uusi Loiri, joka osaa kaatua miten päin vain satuttamatta itseään. Mahaplätsit, pyllyhypyt ym. luonnistuu ihan hienosti, myös sisätiloissa.


Siis kyllähän sitä joskus sattuukin, eilisestä asti on poika nilkuttanut, kun ei sohvalta hypätessään ollutkaan osunut tyynylle. Mutta ei hän kauaa valita, hetki pitää hoitaa kylmäpussilla vammoja ja sittenhän sama meno jatkuu vaan.

N:o 46

Nykyaikainen nainen

Mies löysi poikien huoneen patterin välistä 13.11.1965 ilmestyneen Apulehden. Aika monta kertaa olen itsekin sieltä välistä jotakin lelua kaivanut, mutta eipä ole aiemmin putkahtanut esiin. Tämähän on jo toinen lehtilöytö talossamme. Edellinen löytö tehtiin eteisestä.

Kyllä koiria on ennenkin kuljetettu kärryissä. Taitavat olla ns. yhdistelmävaunut.

Väsymätön kodin askareissa.

Voivoi sentään, joku on löytänyt avun avustuksella keinon tiputtaa kiloja, mutta ei vaan ole kaikki lupaukset pitäneetkään paikkaansa. Ei ole tullut virkeyttä ja onnellisuutta, ei liioin kauneutta vaikka painoa onkin jopa 100g luvattua enemmän.

Kirpeää

Sunnuntaina käytiin retkellä koko bändi. Sää oli ihan mahtava, järvellä käynnissä purjehduskilpailut ja jätkätkin jaksoivat kävellä metsälenkin. Ainakin melkein kaikki, melkein kokonaan. Poika Pee hyytyi jotenkin kummasti loppumatkasta, kun ei saanut ottaa sylillistä käpyjä kotiin. "Miks poika Aalla saa olla kivikokoelma, mut mä en saa käpykokoelmaa? Byäääähäää... epäreiluu!!!"

Luonto on kyllä kaunis. Vaikka sää onkin jäähtynyt eikä päiväkään ole mikään pituudella pilattu, niin voisin melkein todeta syksyn olevan tänä vuonna aika hieno.

Kyllä kai se pimeys ja märkyyskin vielä saapuu, mutta voihan loppusyksy näinkin mennä ja sitten vain siirtyä yhdessä yössä talveksi.

Vaikka farkut ei enää jalassa kestäkään, on niistä vielä moneksi.

Tein tuossa taannoin muutaman vyölle laitettavan taskun. Aina tarvitsee töissä tai ulkoillessa tai ihan missä vaan, kantovälinettä, johon mahtuu avain, puhelin ja lompakko. Tai välipalakeksejä, koiran raksuja yms. Ainakin itsellä on taskuja ja käsiä ihan liian vähän. Tuo pelargoniakuvallinen tasku jäi tädilleni, mutta sainpas vaihdossa vaikka mitä.



Oikeastaan lähdin tekemään näitä ihan kokeilumielessä, kun noita käytöstä poistettuja farkkuja oli riittämiin. Ajatus on kyllä muhinut mielessä jo pitkään, mutta eipä mun tekeleistä aina tiedä onko ne lopulta käyttökelpoisia.



Tuotekehittelyä nuokin vielä vaativat, pitääkö olla erillinen tasku puhelimelle vai voiko kaikki seilata samassa taskussa? Sitten pitää tehdä omanlaisensa tasku pelkästään puhelimelle, sellainen mitä voi käyttää vaikka punttisalilla. Tarkennuksena edelliseen, tapaan kuunnella musiikkia puhelimesta, harvemmin on tullut juoruiltua salilla. Ja toisaalta, viimeaikoina on tullut käytyä salilla vähän harvakseltaan. Ei lainkaan. Mutta kävelylenkilläkin mielelläni musiikkia kuuntelen, pysyy tahti paremmin. Mä missään kävelylenkeilläkään ole käynyt. Mutta teoriassa siis olisi käyttöä sellaisellekin taskulle.


Eikös nuo vyölaukut ole muutenkin tehneet jotakin pikaista uudelleentulemista? Saattaa olla, että ovat jo menossa uudelleen poiskin. En ehkä ole ihan muodin aallonharjalla. Nämä olkoon minun vastineeni vyölaukuille.