Kun on jutun juureen päästy

Tänään oli ensimmäinen PT-tunti. Kestin sen kuin nainen, mutta välillä pyllä piti ihan todella puristaa perseellä. Hieman epäilin tunnin jälkeen, että mahtaako minusta olla edes ajamaan autoa, kun jalat olivat ihan hyytelöä. Saunan kautta kun kävi, niin jalatkin ehtivät hieman toipua.

Eilenkin kävin vähän jumppaamassa, silloin sain saunan jälkeen todeta, että eipä ole vaihtovaatteita mukana. Eipä siinä muuta kuin hikistä kampetta niskaan vaan. Tänään oikein panostin siihen, että muistan ottaa vaihtovaatteet. Kaivoin oikein noin 20v. vanhan treenikassinkin esiin sitä varten, että mahtuu kaikki tarvittava mukaan. Tilaakin jäi vielä. Ainakin sen pyyhkeen verran, mikä luonnollisesti jäi tällä kertaa kotiin. (Anna mun kaikki kestää, sama pää kesät talvet.)

Eipä se jalkatreeni suinkaan ollut ainoa osa-alue, mikä otti koville. Myös tuo rintarangan jumi on ihan omaa luokkaansa. Tosin tuntuu, että syy ja seuraussuhteet tarkentuvat jatkuvasti ja se taas helpottaa kohdistamaan liikkeet oikein, vaikkei olla tämän pidemmälle vielä päästy. (Kuten mainitsin, oli eka treeni vasta.) Mutta että voi olla moni helpoksi luulemani liike ihan perhanan vaikeeta.

Mä oon myös varsinainen tekstiiliurheilija. Paras treenipaita on edottomasti 15 vuotta vanha t-paita. Silloin voitin eräältä radiokanavalta fanitapaamisen Tukholmaan Enrique Iglesiaksen kanssa ja Big Bang 99 risteilyn. (Lieneekö koskaan toisten järjestetty moista risteilyä?) T-paita tuli siinä risteilyn yhteydessä kylkiäisenä ja se on palvellut minua vuosikaudet erittäin hyvin. Katsotaan pysyykö kasassa seuraavat 15 v. Tossut on sentään uudet (vain noin kaksi tai ehkä kolme vuotta vanhat). Säärystimet pitää olla tietty, eikös kasari ole jotenkin voimissaan? No joka tapauksessa mulla ne ehkäsee pahimmat pohjekrampit. Housut on mallia raappa. Ihan pro osastoa mulla edustaa puhelimelle tarkoitettu "käsivarsipantatasku". Se on aika hankala saada meikäläisen käsivarren ympärille, mutta kyllä se pienen taistelun jälkeen aina lopulta onnistuu. Ja toimiikin, jos on mukana.

Ihan pakko vielä palata eiliseen treeniin. Olin crosstrainerilla jo pari minuuttia ennen kymmentä. Olin voinut jo todeta, että kuulottimet on kotona toisen takin taskussa. Piti tyytyä kuuntelemaan salin kaiuttimista tulevaa musiikkia. Ajattelin myös seurata mitä nyt telkusta sattuukin tulemaan, ne kun on siinä crossarin edessä suoraan. Ohjelmat olivat juuri vaihtumassa, kellon ajasta johtuen. Koska olin jo aloittanut laitteella sotkemisen, en viitsinyt kanavaa lähteä kesken kaiken vaihtaman. Tulipahan nähtyä pelastusarmeijan sunnuntaijumalanpalveluskin sitten ihan ekaa kertaa elämässä. Havannoin, että bändissä oli ehkä kaikki yhtä lukuun ottamatta alle keski-ikäisiä. Samoin oli pappi (joskin omien vuorojensa välissä näytti melko happamelta) ja eturivissäkin oli takaraivon perusteella ainakin yksi tuoreempaa vuosikertaa oleva. Olen jotenkin ollut siinä käsityksessä, että pelastusarmeijalaiset voisivat olla sukupuuttoon kuoleva laji, ettei se oikein vetoaisi nykynuoriin. Taisin olla jälleen väärässä. Mutta siis onhan näitä motoristi- ja hevijumalanpalveluksiakin, miksei sitten urheilupalveluksia? Ensi sunnuntaina aion kyllä katsoa kanavan paremmin, ei se ehkä meikäläisen juttu kuitenkaan ole.

Hikeä pintaan

Olen tässä koittanut kaikenlaista pikku kuntoilua silloin tällöin. Olen tiedostanut, että on monenmoista mistä en pidä. Olen silti koittanut oppia pitämään, sillä se esimerkiksi juokseminen onnistuu heti koti ovelta lähtien. Pitäisi harrastaa sellaisia lajeja, jotka vievät mahdollisimman vähän aikaa. En mä silti juoksemisesta ole vielä alkanut tykkäämään, mutta on sellainen hölköttely ihan jees, jos pääsee samalla vähän tarinoimaan kaverin kanssa.


Viimeinen keksintö tällä saralla oli palkata personal trainer kuntosaliharjoitteluun. Salitreenistäkään en oo ikinä tykännyt, mutta jotain on tehtävä. Hyvä kai olisi muutama kilo saada pois ja kunto kohenemaan, mutta pääasiallisena tavoitteena on saada pidempi pinna. Kulkemiset töihin ja takaisin ja kolmen pojan ja isännän kulkemiset ja touhut vievät käytettävissä olevasta ajasta melko ison siivun. Jotenkin pitää saada soviteltua ja ylipäätään saada itsensä käyntiin. Nyt on ainakin mahdollisuus viedä poika See leikkimään kuntoilun ajaksi, kaksi vanhempaa pärjää onneksi jo hetken keskenäänkin. Vielä ei ole kauheasti tapahtunut, mutta kyllä kai se tästä lähtee. Nytkin pitäisi olla jossakin hikoilemassa, mutta tässähän minä, sohvan mutkassa.

Rintaranka on ollut vähintään vuosikymmenen ihan juntturassa ja polvien kulumatkin hieman vaikeuttavat joitakin juttuja. Nyt onkin tarkoitus saada rintaranka auki ja polvien ympäriltä lihakset hyvään kuntoon. Enhän mä sellaisia liikkeitä olisi itse osannut edes valikoida, jotka olisivat rintarankaan tehonneet. Muodikkaaksi en edelleenkään aio ruveta, en siis todellakaan aio lähteä mihinkään fitness-hihhulointiin.

(Pistin tuohon juoksutossukuvan keväältä. Minusta ei nimittäin ole tulossa myöskään kuntosalikuvia. Tai ehkä salitossuista vois ottaa oman kuvansa.)

Hahmoja

Poika Aa on taas kötöstellyt. Ylemmässä kuvassa on variksenpelätin ja alla jokin Pokemon-hahmo. Tämän tapaisia tyyppejä syntyy ihan päivän parin välein. Eikä se suinkaan näytä mitään laantumisen merkkejä.


Alkaa pojassa näkymään samoja hamsterin piirteitä kuin äidissään. Meni lempipyjaman housun niin pahasti rikki, ettei hiutunutta kangasta kannattanut enää lähteä ompelemaan kasaan. Ei niitä silti voinut pois heittää. Pesun kautta askartelumateriaaliksi vaan. Eilen illalla meni toisetkin pyjamanhousut ihan riekaleiksi. Kai niillä on sama kohtalo, ei olla neuvoteltu vielä. Vaikka hyvähän se toki on, ei mene kerskakulutukseksi, kun käytetään taatusti loppuun ja uusiokäytetään sittenkin vielä.


Paras lahja ikinä on ollut Ikean kangastussit ja rulla tilkkuja, jos en vielä ole muistanut mainostaa. Ne on kyllä hintansa jo haukkuneet. Ollaan jo tuoton puolella. Ei jaksa poika Aa roikkua telkkarin äärellä iltaisin, mieluummin neuloo hahmoja. Ennemminkin meinaa hermo mennä, jos mitään ei illan aikana saa tehtyä. Tänään taas tiukka paikka, kun koriksen jälkeen pitää tehdä läksyt. Ei oikein ehdi työstämään...

Jonoja

Poika See on kova poika tekemään jonoja. Jonot voivat olla pelkkiä suoria jonoja tai sitten ne voivat olla myös neliössä tai ympyrässä. Jonot syntyvät pääasiassa autoista, mutta saahan nuo kivetkin aika nätisti jonoon.

Varis?

Onpahan joskus tuollainenkin lintu tullut värkättyä. Poika Aa sai mustan pipon joskus, mutta ei suostunut sitä pitämään. Keksin sitten tehdä jonkun variksenpojan siihen ja sen jälkeen ei tarvinut neuvotella ko. pipon käytöstä. Nyt se on ollut poika Peellä vähintäänkin yhtä kovassa käytössä. Varmaan talven aikana pipo tulee mystisesti katoamaan. Saumat repsottaa jo ja elastisuuskin alkaa olla tiessään. Ei ehkä poika Seelle kannata säästää. Jos vaikka koittaisi tehdä uuden saman tyylisen tilalle.

Isänpäivästressit ja samansorttista joskus muulloinkin

Käytiin Koppanäsissä retkellä isänpäivän harmaudessa. Varsinaista hermolepoa, kun nuorimmainen ei kuuntele mitään tai jos kuunteleekin, niin ei ainakaan usko mitään. Kalliot siis tosi liukkaita, veden täyttämiä poteroita vähän siellä täällä ja muualla mutaa. Ja sitten vielä se makkaranpaisto. Pakko oli kaikkien tunkea sinne katokseen ja poukkoilla koko ajan tulta hipoen sen grillihässäkän ohi. Mä en jotenkin luota siihen, että lasten vaatteet olisivat kovin paloturvallisia. Eikös useammistta luekin "Keep away from fire"?

Mä oon ehkä hitusen hermoheikko ton nuorimman suhteen, se kun on melkoinen taulapää. Ei nääs minkään sortin itsesuojeluvaistoa, toivottavasti se kehittyy edes joskus. Kyllä mä sen annan tehdä aika paljon kaikkea, yleensä. Välillä on käännettävä katse vaan toisaalle, kun ei pysty katsomaan. Siis kai se oppisi paremmin, jos mä antaisin sen esim. kiivetä puuhun alasti, mut en mä vaan voi. Mutta kyllä se sitten toisaalta saa kiivetä isoihinkin leikkitelineisiin, kunhan itse pääsee. (Jompi kumpi, Aa tai Pee kyllä joskus tippu jostain telineestä, ehkä se on aiheuttanut mulle tän henkisen lukon rajoittaa lasten tekemisiä.)

En kyllä haluaisi kieltää yhtä mittaa, ettei siitä tule liian arkista. Meinaan, että oppisivat ymmärtämään, koska kielto on oikeasti otettava tosisssaan. Niin ettei aina vaan lopsauta korvaansa sille. Ja sitten tulee tietenkin huudettuakin ihan liikaa, kun meillä on talo täynnä kuuroja. Toisaalta, mykkiä ne ei ole silti kukaan. Ne vaan pälättää kaiken aikaa siitä hetkestä kun heräävät. Siihen asti kunnes taas nukahtavat. Eivätkä ihan aina tajua yölläkään olla hiljaa. Joten ihan vaan silloin tällöin on korotettava ääntä, että olisi jotain toivoa jonkun kuulevan. Ja niin kauniisti kun tuo esikoinen asian illalla ilmaisi, niin olen maailman paras äiti vaikka joskus(?) huudankin. Kiitin kohteliaisuudesta ja totesin hänen myös hieman kaunistelevan totuutta.

Kaikilla muilla on varmaan olllut kauhean seesteistä ja rauhallista ja ihanaa ja aurinkoista isänpäivänä. Mutta ihan uteliaisuuttani kysyn, kehittyykö ihmisen kuuloaisti vasta aikuisena? Poissulkien tietyt erikoissanat (karkki, sipsit, uimaan ym.). Joutuuko ehkä joku muukin varmistamaan viestin perillemenoa huutamalla tai esim. tenttimällä?

Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin, kyllä päivä kaikenkaikkiaan plussalle jäi, paljonkin. Tämä nyt oli vain tuollaista tajunnanvirtaa aina niin päivänpolttavasta aiheesta meidän taloudessa.

Stitch

Poika Aa halusi iltiksen Halloweenjuttuihin pukeutua Lilo ja Stitchin Stitchiksi. Piti torstai-iltana askarrella naamari. Itku meinasi tulla, kun kerroin, ettei  millään ehdi ompelemaan sellaista. Mutta onneksi kartonkinaamari oli riittävä. Yhteispelillä saatiin tuollainen aikaiseksi. Suurin huoli oli siis ohi.

Perjantaiaamuna tosin selvisi (vähän vahingossa, onneksi), että koulu viettää 20v. juhlallisuuksia päivällä ja oli toivottu vähän juhlavampaa pukeutumista. Olisihan se toki ollut kovin tyypillistä meidän perheessä, että poika olisi ollut verkkareissa ja naamarissa eli "parhaimmissaan". Kuka sitä nyt wilmaa joka päivä (tai edes viikottain) muistaa lukea? Olisihan se nyt ollut liioittelua, että poika itse olisi muistanut kertoa.

Eräänä aamuna

Matkalla töihin, aamun valjetessa, taivaalla hienot värit. Hetkessä maisema muuttuu, kun yö tekee tilaa päivälle. Tämäkin näky katosi tuosta noin vaan...

Rautalangasta väännettyä

Olenpas varmaan unohtanut kehuskella, kun tuli ostettua pari köynnöstukea Loviisasta Kuninkaanlammelta.




Toiseen tukeen oli jo kärhö valmiina eli vieressä olevaan kaksijalkaiseen. Se (tuossa alla olevissa kuvissa oleva valkoinen, kaiketi joku alppikärhö) sopi kuin nakutettu tuijien väliin. Aiemmin ajattelin, että kyllä se kärhö saa tarpeeksi tukea tuijista, mutta eipä se juuri ole kiipeillyt vaikka olen koittanut ohjailla oikeaan suuntaan. Ehkä tuijan hennot oksat antavat vain myöden.

Tähän tukeen pitää vielä hankkia kärhö.
Tuki on tuollainen nelijalkainen missä on ranskanliljan tapainen kärki. Eihän siitä kunnollista kuvaa saanut, mutta käyttäkää tarvittaessa mielikuvi(tust)a. Se on nyt toiseksi ylimmällä tasolla kukkarinteessä. En tiedä onko se paras paikka, mutta sehän jää nähtäväksi. Ei kai samalla paikalla ole pakko pitää ikuisesti, jos ei tahdo?




Kärhöjä on muistaakseni viisi siellä täällä tonttia, mutta vain tuo valkoinen on tähän mennessä kukkinut. Sekin vasta tän kesänä ensimmäistä kertaa, taisi olla sen kolmas kesä täällä. Muut kärhöt on istutettu viime kesänä. Tarttisivat vissiin antaa niille pikkasen paskaa. (Tai sitten ihan jotain kärhölannoitetta. Kai semmostakin on?)





Ei täällä nyt sentään enää mikään kuki. Syksy on tullut. Pappa on hakenut jo pari peräkärryllistä vaahteranlehteä. Onneksi ne olivat melkeinpä siinä. Koivunlehdet sen sijaan maassa vielä. Toivon kovasti kuivaa säätä, että ne voisi vielä silputa ruohonleikkurilla.

Syys

Mennellä viikolla Pojat Aa ja Pee olivat syyslomailemassa vaarilla, poika See sai lomailla mummulla ja kotona. Kaiken lisäksi See täytti kolme vuotta lauantaina. Heti aamulla oli hyvin hallussa kuinka sen sormilla saa näytettyä. Täti T oli tehnyt paloautokakun, ihan kuten oli tilattukin. Muutama kaveri oli kylässä, samoin muutama sukulainen. 

Itse sain pitää pari lomapäivää. Pappa toi puukuorman ja mennessään vei lehtiä ja risuja. Vielä on puissa aika tavalla lehtiä jäljellä, ei ole juurikaan viitsinyt haravoida, ettei tarvitse montaa kertaa käydä pihaa läpi.

Puupino on kaunis.

Neuleita ja novelleja

Eilen oli paikallisessa kirjastossa ensimmäinen Neuleita ja novelleja. Toive tapahtuman järjestämisestä oli tullut asiakkaalta / asiakkailta. Järjestäjät olivat varautuneet siihen, että ehkä ekalla kerralla saadaan kymmenen henkeä paikalle. Ja sitten jos jatkoa kaivataan, niin ne kymmenen henkeä varmaankin suosittelevat eteenpäin...

Ekalle kerralle varattu tila oli jo heti alkuunsa liian pieni ja tupaten täynnä. Väkeä oli runsaasti, tuolit ja kahvit loppuivat heti kättelyssä kesken, mutta kaikkea saatiin tarpeeksi ja itsekin mahduin vielä ovensuuhun. Paikalle oli saapunut ainakin 30 naista. Kaksi miestäkin kävi, mutta he olivatkin paikallislehdestä, eivätkä varsinaisesti osallistuneet novellin kuunteluun tai varsinkaan neulomiseen.

Ihan mahtavaa kuunnella jonkun lukevan ja samalla voi itse vähän harrastella. Ei onnistu kotona. Eikä voi verrata mitenkään äänikirjaan. Tekstivalinta oli oiva, viihdyttävä ja juuri sopivan pituinen.

Seuraava kertakin sovittiin jo. Järjestäjät varasivat isomman tilan reilun kuukauden päähän.

Niin, se novelli. Kirjastontäti luki meille Pirkko Saision Signaalista novellin Onnellisten saari. Pitänee ottaa Saisiota lukulistalle.

Viikonlopun arkea

Jostakin syystä meillä ei pyykit tule pestyksi viikolla kuin ihan erikoistapauksissa. Viime viikonlopun jäljiltä oli kolme isoa ikean kassillista pyykkiä viikattavana ja tänäkin viikonloppuna tuli pyykkiä pestyä viisi koneellista. Viikkaaminen on 99% minun harteillani. Ja kyllä se suoraansanottuna v***ttaa ihan joka kerta. Mutta isomminkin voisi, ottaa päähän, jos antaisin isäntä sekaantuisi siihen. Kolmen (kuitenkin hieman erikokoisen) pojan vaatteet olisivat mikä kenenkin kaapissa. Ja ihan miten sattuu mytyissä. (Siis ei se todellakaan erota niitä tai muista kenen päällä mikäkin vaateparsi on ollut.) Vaikka olenkin epäjärjestyksen ihminen, niin kaikessa siinä epäjärjestyksessäkin pitää olla kuri ja järjestys. Omat vaatteensa isäntä sentää viikkaa ihan itse. Tai ainakin ne kasat jonnekin aina häviävät. Kellään muulla ei varmaan oo ikinä ollu samansorttista ongelmaa, eihän?

Tuli vahingossa tämmöinen taidekuvakin vielä napattua. Vahingossa, enkaimääny tahallaan.

Maittava lounas

Viime keväänä avattu Viaporin Deli & Café alkaa olla luottolounaspaikkani. Viime viikolla söin eräänä päivänä herkullisen kuvissakin esiintyvän porkkana-inkiväärikeiton ja kinkkujuustoleivän. Pääasiassa on kyllä tullut syötyä salaattia, täytteitä on hyvin valittavana. Eikä ole ihan taju kankaalla loppupäivää. Tämähän ei ole muuten mikään maksettu mainos, mutta jos siitä joku jotain hyvää saa, niin hyvä. Hyvää pitää kehua ihan ilmaiseksikin! Ja on mulla toisaalta oma lehmä ojassa, kun olisi toiveissa, että paikka ja sen valikoimat pysyy jatkossakin.

Oli muuten kerrankin sellainen päivä, että olin yksin syömässä ja ehdin vilkaista Kotiblogi-lehteä. Se on varmaan ihan hyvä idea, kun joku etsii puolestasi mielenkiintoisia blogeja ja esittelee niitä. Ei sitten ole pakko itse sinne viidakkoon lähteä etsintäretkelle. Mutta toisaalta, kun itse joskus lukee lehteä, niin ei ensimmäisenä tule ehkä otettua sellaista, minkä netistäkin löytää. En ihan vielä varmaksi tiedä mitä mieltä ko. lehdestä olen. Pitää vielä sulatella ja katsella ehkä toinenkin numero läpi.

Suunnitelmasta toteutukseen

Onneksi ovat happamia. Viikko sitten kerätyt pihlajanmarjat muistuivat mieleeni. Poika Aa oli muovipussin laittanut naulakkoonsa roikkumaan ja satsin vaatetta päälle. Onneksi löytyi ennen joulua. Osa oli alkanut selvästi jo reagoimaan muovipussissa oloonsa.

Sain siis sidottua kranssin etuoveen. Hyvin suunniteltu on kai puoliksi tehty. Viime vuonna jo suunnittelin. Toteutus ei ottanut kuin korkeintaan 10 min. Jos marjojen keruuta ei siihen lasketa. Sehän oli oikeasti lasten kanssa vietettyä aikaa.

Vanha koivunrisukranssi alkoi olla jo melkein loppuunpidetty. Nyt se sai jäädä pohjaksi. Juuttinarulla vetelin pihlajanmarjat kiinni. Kestää sitten minkä kestää. Mutta ainakin tuo väriä tähän harmauteen. (Ovi on silti ruma.)

Onhan tuosta jo enemmän kuin viikko. Vasta huomasin tekstin olevan luettelossa luonnoksena. No, on tuo kranssi vielä olemassa, joten kai aihe on vielä ajankohtainen...

Pottuja ja pasianssia

Kyllä on syksy vallannut mielen. Ainakin näin harmaina päivinä. Kai syksy voisi olla ihan kiva, jos aurinko vain paistaisi joka päivä. Onhan toki muitakin päivän piristyksiä silloin tällöin. Ainakin voi tehdä hiillosperunoita uunin lämmityksen yhteydessä.

Ja joskus voi tässäkin talossa olla niin rauhallista, että onnistuu pasianssin peluu. (Tästä murri on takuuvarmasti mielissään.) Siirsin nimittäin nojatuolit pois keittiöstä ja pöydän takaisin ikkunan eteen. Se oli ihan toimettomana makuuhuoneemme alkovissa ja toisaalta nojatuolit olivat aina pakastimen tai astiakaapin ovia avatessa tiellä.

Nämä samaiset pelikortit ovat kulkeneet mukanani muuten yli 20 vuotta. Onneksi on useampi uusi pakka olemassa kun tulee tilanne päälle, mutta kai nuo nyt hetken vielä kestävät. Sen verran on kuitenkin ollut pasianssin peluussa taukoa, ettei tahdo muistaa montaakaan. Pitää ehkä mennä kirjastosta lainaamaan alan kirja.

Hiphei hippiäinen

Kollegani löysi muutama päivä sitten hieman "pihalla" olevan linnun toimiston oven edestä ja toi sen sisälle virkoamaan. Lintu oli ilmeisesti lentänyt lasia päin, mutta selvinnyt törmäyksestä lähinnä säikähdyksellä. Parin tunnin kuluttua lintu oli virkistynyt ja se vietiin takaisin ulos, puun oksalle.

Voi että oli mahtava väritys päälaella. En ole ennen tehnytkään lähempää tuttavuutta hippiäisen kanssa.

Hang it almost all

Eteinen kokenut muunkinlaista muutosta viimeaikoina, kun lattianrepimistä. Meillä oli aiemmin peilipiironki siellä. Silloin kun se siihen kannettiin, ajattelin, että peili tuo edes vähän valonheijastuksia pimeään eteiseen ja samalla saamme laatikot pipo-hanska-huivi-säilytykseen. No myönnettävä on, että nuo ominaisuudet toteutuivat. Lisäksi pöytätaso toi todella kaivatun romunkerääntymistason ja tuntui, että eteinen on ihan tukossa ja ahdas. Kannoimme isännän kanssa taannoin piirongin takaisin makuuhuoneeseemme. Sinne se passa tällä hetkellä ihan passelisti.

Mietin ensin, että laitan varastosta löytyvää ivar-hyllyä parilla alahyllyllä (kengille) ja ehkä yhdellä tai kahdella ylähyllyllä (korit pipoille ja hanskoille) sekä väliin seinälle naulakkokoukut takeille. No mietin sitten toisenkin kerran ja totesin, että en halua liian kapeaa hyllyä, jonka päädyt "tukkivat" eteistä taas. Piti löytää hattuhyllyllinen naulakko. Ja kas vain, sellainen löytyikin kirpparilta. Hienompi, mitä olin edes ajatellut.


Noin puolitoista senttiä jouduin sahaamaan naulakon molemmista päistä pois, että sain sen mahtumaan seinälle. Vähän valkoisen maalin töpöttelyä puupintoihin ja spraylakka päälle. Lakka siksi, että maalipinnan patina säilyisi hieman paremmin.


Myös räsymatto oli pakko napata kirppikseltä matkaan, oli niin ihanan värinen. Selvästi matto oli päistä lyhennetty, mutta juuri täydellisen mittainen tuohon kohtaan eteistä.

Lattia lähti, mitä tilalle?

Jo oikeastaan siitä lähtien kun kolme vuotta sitten tähän taloon muutettiin, on hitusen ottanut eteisen huonokuntoinen pyökkilaminaatti päähän. Ei pelkästään huonon kunnon vuoksi, vaan ennemminkin inhoan sekä pyökkiä, että laminaattia. Mutta ei se huono kunto tietenkään plussaakaan ollut.


Olen koittanut kurkkia listojen alle, että mahtaako samansorttinen materiaali olla kauttaaltaan samaa. Vaikutti siltä, että alla on vaalea, perinteisen ruma vaalea muovimatto. Kyllähän sieltä sellainen löytyikin.


Alkeläänieriste oli lyöty huopanauloilla kiinni sinne tänne ja yhden sauman ympärille oli niitä lyöty oikein enemmänkin. Naulat jätin, ettei lattian mahdollisesti kastuessa liritä suoraan allaolevaan lastulevyyn. Pari kertaa kävi kyllä mielessä, että oliko pakko taas urakoida. Ei se eteistä ainakaan kauniimmaksi tehnyt tämä vanha patinoitunut pinta. Eihän mulla ole mitään vielä tilallekaan. Toisaalta, saattaa olla, että mieskin kiinnostuu taas saattamaan jotakin muuta tilalle hieman vikkelämmin. (Tai sitten ei.)

Matto on liimattu lastulevyyn hyvin. Liimasta en tiedä, saattaa sisältää asbestia. En vain taida jaksaa lähettää analysoitavaksi. Kaveri jo lupasi lainata alipaineistajaa ja hepaimuria, joten taidan vain suojautua ja suojata hyvin ja poistaa maton jossain vaiheessa itse. Vielä pitäisi selvittää, että mitä lastulevyn alta löytyy. Voisihan sitä käydä oikein tuuri ja löytyä puulattia. Tai jos ei löydy, niin hyvällä tuurilla levytys on kyllin paksu ja sen voisi korvata uudella puulattialla.

Ja jos joku tosi valoisa puoli pitäisi keksiä lattian nykytilasta, niin laminaatin poisto madalsi lattian korkoa. Nyt vessan oven voi avata, eikä matto mene sen takia ryttyyn. Ovi mahtuu käymään maton yli. Jiihaa, lattian sai peitettyä lähes kauttaaltaan! Sitäpaitsi matot pysyy paikoillaan ilman jarrumattoja, toisin kuin laminaatilla. Poika See saattaa hermostua tästä ominaisuudesta, mutta hermostukoon. Opetelkoon muitakin taitoja kuin mattojen kurttaaminen.

Onneksi on vielä pari muutakin räsymattoa, voi sitten vaihtaa, kun alkaa tuo kirjo haittaamaan silmää.

Oi voi

Kyllä sitä tajuaa koulun ja eskarin ja hoidon ja töiden ja syksyn toden teolla alkaneen, kun kaikki mahdollinen tauti ja vamma koittaa pesiytyä meille. Poika Aa oli ainoa, joka vatsapöpön toistaiseksi ja pääsi kerrastaa eroon siitä taudista. Itsellä oli viikko töitä takana kun iski selkä-niskaosastolle sen sorttinen jumitus, ettei ole sitten pitkään aikaan ollutkaan. Päätä ei saanut lopulta nostettua pystyyn, vaan piti kurkkia kumien alta, kun koittia jonnekin liikkua. No, se ongelma on jo lähes selätetty, mutta onneksi on flunssaa pukkaamassa tilalle. Isännällä alkoi torstaina, parilla pojalla perjantaina ja itselläni eilen.

Jotakin hauskaa onneksi mahtuu sekaan. Lauantaina poika Pee juoksi 40 metrillä pronssia. Ja ne olivat sentään ehkä maailman huonoimmin järjestetyt kisat tai ainakin surkuhupaisimmat. Poika Aa taas halusi näyttää koulun takana olevassa metsikössä sijaitsevan pyllypuun. Kyllä pieruhuumori toimii meillä ainakin, joten haluan sen jakaa myös teidän kanssanne.

Ja hei, aurinko taitaa paistaa jo toista päivää peräkanaa...

Asfalttia

Eilen koettiin ilon hetkiä, kun vihdoinkin saimme asfattipaikat kinteistöjen sisäänkäynteihin. Kolme vuotta olemme täällä asuneet ja koko sen ajan olen lähestynyt sähköpostein kaupungin tienpidon edustajia. Olemme olleet välillä kanjonin takana, toisinaan kosken takana "loukussa".



Kerran on mennyt etujousi autostani poikki. Yleensä on vain keula tai perä raapaissut maata, kun on ollut tulossa tai menossa. Kulkeminen jyrkässä mäessä pihaan ja pois on ollut suoraan sanottuna v-mäisen hankalaa. Asfaltoinnin jälkeen kulkeminen on ollut suorastaan hämmentävän mukavaa. Ei tarvitse miettiä, että milloin kolahtaa. Jippii ja hip hip hurraa sanon mä!

P.S. Naapuritkin kiittivät muutamaan otteeseen oikein. He olivat jo luopuneet toivosta. Kyllä kai sinnikkyys todella palkitaan lopulta. Kiitokset nyt vaan minultakin vielä, kaupungille ja asfalttimiehille!

Japanialainen puutarha (part II)

Vihdoin oli sen verran poutaa (vapaapäivänä), että sai laitettua kasveja maahan. Myös ötököiden talvehtimispaikka / seinäkoriste on nyt tehty. Vuosia vanhat pajuniput sain niputtaa uudelleen, mutta nekin jotenkin sulautuvat tuonne. Tai ainakin toivon niin. Kuvissa ne tosin ovat vielä nojallaan koppia vasten.

Kovin laaja kirjo kasveissa ei ole, sillä taaimmaiseksi laitoin ystävältä saatua isoa kuunliljaa (nimen näin juuri jossakin, mutta en sitä kuitenkaan muista) ja keskikokoista, valkoisella reunalla varustettua kuunliljaa. Etualalle tuli omista varastoista pientä kapealehtistä kuunliljaa. Ihan pölkyn viereen laitoin vähän sinistä kurjenmiekkaa, jota omasta maasta olin myös saanut jaettua. Ja sitä saatan vielä lisät, kunhan jostakin jakopaloja pääsen ottamaan.

Mietinnässä on tuo nurmi(sammal)alueen ja kuunliljojen välimaasto. Siihen voisi sopia hyvin hieman mutkitteleva sora-alue. Vähän niinkuin kuiva vesiaihe. Saas nähdä, tulee kai sellaista mikä on mielenlaatu juuri silloin, kun sitä pääsen värkkäämään.

Harvinaista herkkua

Eilen käytiin kahdella isohkolla työmaalla tutustumassa työn puolesta. Ensimmäisessä kohteessa ei saanut lainkaan kuvata, joten jätetään se nähtäväksi myöhemmin television välityksellä. Sen voin kuitenkin sanoa, että hienoa jälkeä on saatu aikaan.

Toinen kohde oli Yliopiston kirjaston remontti. Onneksi siellä sai kuvata, sillä harvoin pääsee niin lähelle, niin isoja  kattomaalauksia. Kuvat puhukoon puolestaan. (Nämä sentään sain otettua vaikka puhelimen kamera kovasti koittikin temppuilla.)

Kannattaa maalauksia käydä ihmettelemässä sitten kun remontti on ohi, vaikkei ihan noin läheltä pääsekään näkemään. Näkeepähän koko rakennuksen kaikessa komeudessaan ja kokonaisuutena paremmin. Mutta pitää kuitenkin malttaa vielä ainakin vuosi...