Katolla kukkii

Roskiksen katolla kukkii. Mittakaava on paremmin havaittavissa alimmassa kuvassa, vaikka kuvan ottanut henkilö on tainnut olla hieman laitamyötäisessä, kun kuva ei ihan ole sattunut vaateriin. Ihan kiva. Pitäis ehkä vähän veistellä noita punaisia viiran reunoja pois.

Aurinkoa tarvitaan

Tomaatit tavoittelevat korkeuksia. Latvottu on jo, että saataisiin kunnon sato. Melkein kaikki ovat kirsikka tai päärynätomaatteja, joten varkaita en ole pahemmin karsinut. Alalehtiä sen sijaan olen vähän kerrallaan poistanut ja jokusen myös tuolta kaiken keskeltä, että valo pääsisi myös sinne. Paljon on kukkia, mutta sato on kyllä antanut odottaa itseään. Muutama terttu on melko muhkeana, mutta vielä vaan vihreänä. Tarttis saada väriä.
 

Kurkkuja ollaa sentään jo ehditty syömään muutama. niitäkin näyttäisi tulevan kahdesta kasvista ihan kivasti.


Kastelu sentään on ollut tänä vuonna helppoa. Vesisaavit ovat olleet seuraavana aamuna viimeistään täynnä. Ja kyllä kasvitkin ovat hörppineet vähän vähemmän kuin esim. viime vuonna tähän aikaan. Rännit pitäisi silti asentaa kasvihuoneen räystäisiinkin, ei tarvitsisi kantaa niin "kaukaa".


Nurmikin on tänä kesänä antanut hoita itseään, on niin nättiä että. Isännän silmäterä. Vesisateen jälkeen ei kenelläkään ole syytä kurvailla nurmikkoa kynnöksille. Etenkin nappikset jalassa jarruttelu on kiellettyä.

Etenkin vesillä

Pikku kesälomatourinki takana. Ensteks kävin "vanhan jengin" kanssa peltileivällä Pub Niskassa, Turussa. Ja muutamaan naiseen vedettiin ilta pitkän kaavan mukaan. Käytiin jokilaivassa ja jokilaivassa, elikkäs ensin vähän kutistetulla porukalla Cindyssä ja sitten kolmeen pekkaan Jakke Jokilaivassa. Seilattiin pimenevässä illassa pitkin Aurajokea, melko tunnelmallista. Kuva ei ihan kerro kaikkea, kun tuo roskis yrittää viedä kaiken huomion. Mutta nääkyy siellä muutakin: Aurasillan jälkeen jokilaivat ja teatterisilta, kauempana siintää piipussa valonumerot (Fibonaccin numerot).

Kaverit vielä veivät mut loppuillaksi iskelmäbaariin. Ihmettelivät itsekin, että miksi, oi miksi ihmeessä sinne. Mutta olihan sekin viihdyttävää. Siellä oli vaikka kuinka monta hahmoa, jotka olivat ihan suoraan jostakin komediasarjasta repäistyjä. Ihan uskomattomia karaktäärejä.

Enkä mä itsekseni missään reissussa ollut, koko ryhmä rämä oli kyllä messissä. Isät vaan viettivät laatuaikaa lasten kanssa, kun naisväki rillutteli.

                                                      

Seuraavana päivänä saatiin olla vielä rauhassa aamupäivä, kun miehet ja lapset kävivät vähän veneilemässä. Illalla miehet päästettiin autokauppoihin renkaita potkimaan ja vietiin mukulat Kupittaan maauimalaan. Siellähän ei ihan kovin kovaa ruuhkaa ollut. Ilmeisesti kaikki muut olivat hieman varuillaan mustien pilvien takia, mutta kyllä aurinko sinne niiden välistä vain osui. Ei silti haitannut, pysyipähän jotenkin perillä missä jälkikasvu viipotti.                                       

Koska yksien kavereiden nurkissa ei ihan kovin pitkään viitsi olla häiriöksi, niin vaihdoimme parin päivän jälkeen toisten kavereiden nurkkiin. Päästiin saareen mökille Taalintehtaan nurkille. Vesi oli melko kylmää, mutta kyllä nuo penskat vaan jaksoivat uida sielläkin, saunomisen lomassa toki. Käytiin veneretkellä Farmors caféssa Högsårassa ja isommat lapset kävivät isien kanssa kalassa.  

Lisäksi pidettiin päivä myrskyä. Ja syötiin hyvin. Monta kertaa.




















Olipa mukava kyllä palata kotiinkin.

Kohti korkeuksia

Poika See on oppinut kiipeämään puussa. Tai osasihan tuo jo viime kesänäkin, mutta nyt onnistuu myös puusta poistuminenkin. Ja toki sellainenkin hyvä puoli tässä nykytilanteessa on, että hän pitää nykyään kiipeillessään vaatetta päällä. Kyllä on hupia, kun siellä puussa on kaikki kolme apinaa samaan aikaan ja hyvässä lykyssä pari naapurin mukulaakin. Vähän on pieni puu useammalle kiipijälle, mutta ehkä se kasvaa poikien mukana.

Pinkistä persikkaan

Ajatelkaas, tämän värisestä nupusta tuli avauduttuaan ihan toisen värinen. Viereisen kuvan nuppu saattaa olla hitusen tummempi kuvassa kuin mitä todellisuudessa oli, mutta ei paljoa. Kuitenkin tuo auennut pioni on melkeinpä persikan värinen. On ne ihmeellisiä.

 (P.S. Isäntä kysyi, että onks toi nyt sellainen korallin värinen)

Pari uutta

Kaikeksi ilokseni tuo tummempi punainen pioni kukki jo samana
kesänä kun sen istutin. Tuo vaaleanpunainen sen sijaan oli iloinen yllätys, sillä se ei ole aiemmin kukkinut ja luulin, että sekin on valkoinen, kuten muutamat muut, mitkä ovat aiemminkin kukkineet. Sateetkaan eivät ihan kaikkia pioneita onnistuneet rummuttamaan pilalle, vaikka yritys oli kova.


Muutenkin alkaa tuo rinne olla mukavan rehevä. Toki on kaljuja kohtia, mutta eiköhän nekin ajan saatossa täyty. Ensin teki tulppaanit kunnon startin kevääseen, sen jälkeen tunnelma muuttui rauhallisen siniseksi. Nyt on taas useampaa väriä, keltainen yrittää vallata alaa. Suikeroalpi yrittää vallata alaa minkä ehtii, koitan pysyä perässä. Onneksi murri oli täällä viikon "raivaamassa".


On kyllä kaikki metkasti jälkijunassa, kun kevät ja kesä ovat olleet tällaiset hieman normaalista poikkeavat...

Muta, kura, lika, loka, sonta ym.

Poika Aa oli kolme päivää inkkarileirillä. Kaksi niistä sateista ja yksi sateeton. Olisi voinut luulla, että ne päivät menivät mutakylpylässä. Ainakin kengät olivat saaneet melko perusteelliset mutahoidot. Tossut esipesin hanan alla ja niistä tuli melko freesit verrattuna pesemättömiin. Kuitenkin tuntui, ettei kuran irtoamista saa iltistä loppumaan, joten päädyin heittämään ne lopuksi pesukoneeseen. Kyllä nahka näyttää konepesun kestävän ihan hyvin.

Kumisaappaatkin piti pestä sekä ulkoa, että sisältä. Niitä en sentään viitsinyt nakata koneeseen. Otin kuitenkin pohjalliset pois ja päästin vettä ihan kunnolla sisäpuolellekin. Niitä siinä huljuttaessani löysin myös salamatkustajan. Mikäs muukaan, kuin kastematohan se saappaassa oli vaihtanut vähän maisemia. Ei me sitä lemmikiksi otettu, mutta ei se enää kotiin taida löytää, joutui jäämään vierastyöläiseksi tänne.

P.S. Pojan inkkarinimi oli osuvasti Viemärirotta.

 

Ilmeilyä

Tämmöinenkin löytyi (entisen) ekaluokkalaisen kotiintuomisina koulusta, kun sitä mahtavaa materiaalipinoa tutkin. Kyllähän nuo on näköisiä. Saas nähdä millainen versio tulee seuraavan ekaluokkalaisen mukana. En tiedä tehtiinkö nämä juuri ennen vaaleja, kun ainakin paikallislehtien vaalimainokset piti "parannella" vähän samaan tyyliin. Niissäkin oli melkoisia helmiä.

Lähietäisyydeltä

Korallia

Atsalean hankin pari viikkoa sitten. Taimiston pojalle esitin kainon toiveen, josko heiltä löytyisi sellainen korallin värinen. Isäntä torui heti, ettei miehelle voi tollaista väritoivetta esittää. Mutta ihan oikean värinen tuo on. Pinkimpi nuppuna ja oranssimpi kukkana.

Toivottavasti se nyt vain viihtyisi tuossa paikassaan. Ei meidän pihalla oikein ole havuja seurana. Ainakin se ryhtyi kukkimaan melko pikaisesti, ettei heti ainakaan saanut menemään pieleen.







Kai sillä joku tarkempikin nimi on, löytyy kai tuosta "nilkkaremmistä". Mutta en mä niin pro (tai vaihtoehtoisesti hurahtanut) vielä ole, että opettelisin tarkempia tietoja. Atsalea on atsalea. Samalla kerralla ostetut pionit on pioneita. Toisen kerrottiin olevan karmiininpunainen ja toisen vadelmanpunainen. Nähtäväksi jää, toivottavasti pian.

TidididiTidididiTidididiTidididiTidididiTidididi

Adam West ja Burt Ward ovat tehneet suuren vaikutuksen poika Peehen. Varmaan meillä katsotaan jokaikinen jakso, toisin sanoen 34 arki-iltaa (klo 20.00-20.30) menee ruudun ääressä vuoden 1966 Batmania katsoessa. Ei sen puoleen, kyllähän se on ihan viihdyttävää katseltavaa näin aikuisen näkövinkkelistäkin.

Eikä kai ihan kaikkea aikaa tarvitse taistella erikoisrikollisia vastaan, välillä ehtii ihan hyvin puhaltelemaan voikukan hahtuvapalloja. Toisaalta, yllättävät tilanteet huomioonottaen on kuitenkin parempi lähteä hoodeille (enkä nyt tässä yhteydessä tarkoita vierailulle Robinin ja Marian luo) sankariasusteissa, jos vaikka kuitenkin sattuisi jotain rötöstelijöitä matkan varrelle...

(Kuva saatu täti T:ltä)

Eikös olekin hieno? Tulppaanit yllättää yhtenään. Tämäkin on hyvin yksinkertainen ulospäin, mutta kun sattuu kurkkaamaan sisälle, niin siellä on vaaleansinistä, oranssia ja mustaa.

Ei mulla nyt muuta.

Pelkästään ihanaa!

Pitkään jatkunut kukinta on vaan niin ihana. Kun avaan aamulla etuoven, niin nämä kaunokaiset osuvat silmiini. Syksyllä ostettiin lisää sipuleita, taisi poika Aa valita osan. Sen kummemmin suunnittelematta, sipulit istutettiin jonkinmoisiin ryhmiin. Vaikka yleensä en pidä tällaisesta väriyhdistelmästä, niin nyt on kyllä ollut onni myötä ja värit vaan toimivat kertakaikkisen hyvin yhdessä. Yhdessä myöskin tuon särkyneen syvämen kanssa. Ja minkälaisia tulppaaneja. Nuo violetit ovat ihan uskomattoman kauniita, melkein kuin pioneja. Aijai, voipi olla, että tätä kuvakimaraa riittää. Ei näissä kuvissa suinkaan ainoat tulppaanit ole. Ja toki on muutakin kukkaa tulossa, ainakin yhdessä pionissa on jo nuput.

Bätmis ja kumppanit

Eilen vietettiin poika Peen 7-vuotis synttäreitä. Melkein kaikki eskarilaiset pääsivät juhliin mukaan. Vähän se lapsimäärä aiheutti etukäteen hikikarpaloita otsalle, mutta ihan turhaan. Kaikki meni ihan nappiin. Iso apu toki oli siitä, että sää suosi. Saatiin olla ulkonakin. Erilaisilla pikku kokoonpanoilla väki touhusi pitkin pihaa. Toiset pomppivat trampalla, toiset kiipeilivät puissa. Lisäksi pääsi "puhaltamaan" jättisaippuakuplia. Ja mitä kaikkea vielä lisäksi.


Kakun askarteli taas kerran täti Tee. Tuli sitä mitä oli tilattu ja vähän enemmänkin. Lisäksi oli kaikenmoista, esim. pitsaa ja mansikkahiiriä. Pitsapalatkin teki hyvin kauppansa.


Lahjat taisivat suurimmaksi osaksi olla Legoja. Vaikka mitä muuta sitä nuori mies tarvitsisi? Niillä pärjää aika pitkälle. Kaikenkukkuraksi päivänsankari oli onnellinen, tosi onnellinen.

Lohjanjärven ympäripyöräily

Hulluus ei tule yksin. Tai siis kun naapuri ehdotti mukaan lähtöä, niin sain vielä yhden kaverin houkuteltua mukaan. Siellä me sitten sotkettiin 70 km enemmän tai vähemmän porukassa. Noin 550 polkijaa siellä kaiken kaikkiaan oli osallistujia. Ja ihan kaiken tasoisia. Joku oikein Jopollakin oli viitsinyt lähteä taistelemaan. Vastaavasti oli oikeita pyöräjengejäkin Biancheillaan. Ja sitten siellä oli myös kolmen noin 12v. pojan kopla lähtenyt matkaan. Sitkeitä jätkiä, ennen meitä ne maaliin tulivat.

Järjestelyt toimi hyvin. Ekalla stopilla Karjalohjalla oli tarjolla pullaa ja mehua. Kahvi loppui ennen kun ehdin sitä ottamaan, mutta nesteytyksen puolesta varmaan parempi niin. Toisella stopilla Mustiolla oli makkaraa ja mehua. Sillä kohdalla suolapaukku (siis se makkara) oli ihan nappijuttu. Ja maalissa oli vielä tarjolla oikeen Hart Sportia! Olihan siellä joka pisteellä myös banaania, mutta ei se oikein mulle uppoo. 

Huolto pelasi noin muutenkin. Naapurilla katkesi ketjut noin 10 km ennen maalia. Sai kyydin. Ja pyörä kanssa. Onneksi kuitenkin vasta loppupäästä. Mutta kyllä se näytti vähän harmittavan. Olisi kyllä itseänikin nyppinyt. Mutta minkäs teet. Eikä ainakaan tullut loukkaantumisia.

Ja siis kaiken tän alla koko keväänä ehkä max. 50 km yhteensä. Ja muutamana edellisenä kesänä kilsat varmaan samaa luokkaa. Vaikka oon aina ollut vähän sitä mieltä, että mä oon jääny jaossa tyystin ilman kilpailuviettiä, niin ehkä sitä kuitenkin on. Ja tarkemmin kun ajattelee, niin on sitä joskus muissakin jutuissa ollut, omaa itseä vastaan. Saatan esim. kilpailla siitä kuinka pienillä kulutuksilla pystyn ajamaan autoa. Vai onkohan se kuitenkin vaan sitä hulluutta?

P.S. Brooksin satula on ihan tajuton. Perseessä ei pienintäkään hiertymää.

Kivenpyörittäjä kylässä jälleen

Yllä siis ennen-kuva. Tuon parempaa en löytänyt, tämäkin jo muutaman vuoden takaa. Käännä katseesi vasempaan reunaan, missä nököttää keinu. Kuvassa keinu näyttää melko suoralta vielä. Se kuitenkin alkoi mennä pahasti kenoon (ilmeisesti tyyppivika meidän pihassa, viitaten jo purettuun katokseen, joka myös kenotti). Itseasiassa se oli jo niin vinossa, ettei keinu enää keinunut, oli toinen jalka pahasti edessä. Keinu sai siis lähtöpassit ja sen takana rehottava syreenipensaikon ja nurmen raja piti saada siistittyä. Koska olin jo roudannut kasan n. pään kokoisia kiviä siihen ihan kulmille, päätin reunustaa pusikon kivillä. Siihen eteen pitäisi saada vielä pitkä penkki, jotta pidetään mummu ja murri tyytyväisinä. Keinu kun tuntui olevan molempien lempipaikka istuskella.

Eikä homma suinkaan ole valmis vielä kiveyksenkään suhteen. Sitä pitää vielä jatkaa tuonne vasemmalle. Mutta kyllä se siitä. Tien puolella on vielä paljon kiviä, mitkä pitää saada sijoitettua ennen viemäreiden kaivuuta.

Viherkatto

Jiiai, meillä on ihka ensimmäinen viherkatto. Roskiskopista suunnittelin jo alun perin tekeväni "viherkopin". Muinoin mainitsinkin asiasta vanhan roskiskatoksen purkamisen yhteydessä. No nyt vihdoin toteutus on alkanut katon osalta.

Tein ensin verkon sisään sammalpedin. Siis alle ja päällepäin sammalmatot. Väliin laitoin jonkin verran hiekkaista multaa. Verkon päälipuolelle tein jokusen aukon mehikasveille. Isäntä teki katolle kehyksen 2"x2" puutavarasta ja pohjalle laitettiin viiraa. Tai nostettiinhan viira reunoillekin. Tyyny nostettiin keskelle kattoa ja reunoille sekoitettiin vähän köyhempää multaa.

Reunoille laitoin lisää mehitähtiä ja muita mehikasveja, sammalleimua ja saattoipa sinne siirtyä jotakin muutakin, minkä nimestä tai laadusta ei ole tarkempaa tietoa. Mutta ovat viihtyneet ennenkin samanlaisessa ympäristössä kuin mehitähdetkin. Ai niin, sitruunatimjamia laiton pari pikkuista alkua myös. se tekee aika kivan mättään, jos vaan tykkää tuossa kasvaa. Ja tuoksuu hyvälle. Eilen satoi aika kivasti, rauhaksiltaan, eikä ihan yhtä mittaa. Toivottavasti katon viherrykset saivat hyvän alun.

Seuraavaksi on tarkoitus laajentaa vihreyttä kopin seinille...

Nokkosista namia

Unelmien talo ja kodin vinkki ohjeesta osui silmiini juuri kun olin miettinyt tekeväni jotakin ruokaa nokkosesta. Nokkosta puskee tuolla tontin reunassa ihan hurjasti. Toistaiseksi se on vielä reilu 10cm korkuista, joten ihan optimaalista ruoanlaittoon. Eikä muuten polttelekaan pahemmin. Muutamasta isommasta sain vähän osumaa, mutta ne saa onneksi rauhoittumaan kun hieroo murskatulla nokkosen lehdellä ko. kohtaa. 

Pestosta tuli tuolla ohjeella oikein maukasta. Isäntä oli melko epäileväinen ennen maistamista, mutta oli kyllä vielä seuraavana päivänä oikein maininnut siitä jollekin työkaverilleen. Pitäisi piirtää rasti seinälle, minä nimittäin en ole varsinaisesti meidän perheen pääkokki. 

Poika Aalle pesto maistui tosi hyvin myös, pyysi seuraavana päivänä sitä lisää. Poika Pee oli epäileväinen itsensä, eikä suostunut maistamaan. Tai muka maistoi ja väitti pahaksi. Ei vaan oikein näyttänyt siltä, että olisi mitää makuja suuhun asti tullut. Ja poika See tietysti komppasi poika Peetä, niinkuin aina. Tosin hän söi annoksensa kuitenkin kokonaan, muisti vain marista samalla.

Meinasin käydä vielä keräämässä loputkin nokkosen "poikaset" ja tehdä pestoa pakastimeen. On se kuitenkin monta kertaa kaupan pestoa maukkaampaa ja oletettavasti terveellisempääkin. Sekoitin muuten muut aineet (paitsi nokkoset) ensin keskenään ja se öljy oli jo sellaisenaan tosi hyvää, toimisi varmasti salaatinkastikkeena erinomaisesti. 

Koittakaa ihmeessä. Ja laittakaa päälle vielä parmesaania ja kirsikkatomaatteja. Ei siitä sitten yksinkertainen ateria paljon voi parempaa olla.

Muuria matalaksi

Isohko kasviallas, joka on meillä tien puolella taloa, saa lähtöpassit. Viemärit pitää siis uusia, koska ne ovat täynnä juuria. Kuinka sattuikaan, toinen viemäri kulkee kasvialtaan alla talon seinustan liepeillä. Pitää siis kaivaa joka tapauksessa. Ja koska siinä on tarpeeksi hyvä syy häivyttää kasviallas, niin niin tapahtukoon. Olen koittanut kaivaa kasveja ylös ja siirtää toisaalle. Suuri osa näyttäisi kestäneen paikanvaihdon ihan hyvin. Vielä on siirtämättäkin, mutta ihan tarkkaan en kaikkia paikkoja muista, pitää odottaa, että jotakin pilkottaa. (Tuijat saa lähtöpassit. Mä inhoon niitä! Tuo iso menee tien toiselle puolelle naapurin pihaan ja nuo kaksi matalampaa on toiset naapurit luvanneet viedä mökillensä.)

Olen myös siirtänyt kiviä seinustalta muualle tontilla ja suurinpana työnä varmaan on muurin betonikivien irrottelu ja puhdistaminen. Ihan sellainen perinteinen uretaanimuuraus kun on ollut kyseessä, niin periaatteessa pääsee helpolla. Toisaalta puhdistettavaa riittää uretaanissakin. Ja lisäksi irtoava putu leviää tuulen mukana melko herkästi.

Aika kauan saa aikaakin menemään. Ei parane laskea itselleen tuntipalkkaa. Toisaalta näin jossain mainoslehdessä, että kpl hinta kivelle on 0,82€, niin ei niitä viitsi oikein uretaanin takia jättää ottamatta talteen. Nyt ainakin saan nättiin pinoon odottamaan uutta sijoituspaikkaa. Olisihan ne kaivinkoneella saatu irrotettua, mutta ei ne silloin pinoon olisi mennyt. Eikä varsinkaan puhdistettuna ja ehjänä.

Kun tuo seinusta on saatu kaivamisen jälkeen taas umpeen, niin tarkoitus on vähintäänkin leventää autopaikkaa. Nyt on vähän ahdasta pitää kahta autoa vierekkäin. En mä ainakaan aio mitää tuollaista rakennelmaa siihen tehdä enää. Joku pieni kasviallas korkeintaan, että tie ja tontti pysyy erillään jotenkin. Mutta eipä sitä tiedä mitä kaikkea tuolta vielä löytyy, en uskalla kovin tarkkaan suunnitella etukäteen.


Unelmointiin sen sijaan voi hyvinkin käyttää aikaa, vaikka sitten niitä pikkukiviä kärrätessä...