Rautalangasta väännettyä

Olenpas varmaan unohtanut kehuskella, kun tuli ostettua pari köynnöstukea Loviisasta Kuninkaanlammelta.




Toiseen tukeen oli jo kärhö valmiina eli vieressä olevaan kaksijalkaiseen. Se (tuossa alla olevissa kuvissa oleva valkoinen, kaiketi joku alppikärhö) sopi kuin nakutettu tuijien väliin. Aiemmin ajattelin, että kyllä se kärhö saa tarpeeksi tukea tuijista, mutta eipä se juuri ole kiipeillyt vaikka olen koittanut ohjailla oikeaan suuntaan. Ehkä tuijan hennot oksat antavat vain myöden.

Tähän tukeen pitää vielä hankkia kärhö.
Tuki on tuollainen nelijalkainen missä on ranskanliljan tapainen kärki. Eihän siitä kunnollista kuvaa saanut, mutta käyttäkää tarvittaessa mielikuvi(tust)a. Se on nyt toiseksi ylimmällä tasolla kukkarinteessä. En tiedä onko se paras paikka, mutta sehän jää nähtäväksi. Ei kai samalla paikalla ole pakko pitää ikuisesti, jos ei tahdo?




Kärhöjä on muistaakseni viisi siellä täällä tonttia, mutta vain tuo valkoinen on tähän mennessä kukkinut. Sekin vasta tän kesänä ensimmäistä kertaa, taisi olla sen kolmas kesä täällä. Muut kärhöt on istutettu viime kesänä. Tarttisivat vissiin antaa niille pikkasen paskaa. (Tai sitten ihan jotain kärhölannoitetta. Kai semmostakin on?)





Ei täällä nyt sentään enää mikään kuki. Syksy on tullut. Pappa on hakenut jo pari peräkärryllistä vaahteranlehteä. Onneksi ne olivat melkeinpä siinä. Koivunlehdet sen sijaan maassa vielä. Toivon kovasti kuivaa säätä, että ne voisi vielä silputa ruohonleikkurilla.

Syys

Mennellä viikolla Pojat Aa ja Pee olivat syyslomailemassa vaarilla, poika See sai lomailla mummulla ja kotona. Kaiken lisäksi See täytti kolme vuotta lauantaina. Heti aamulla oli hyvin hallussa kuinka sen sormilla saa näytettyä. Täti T oli tehnyt paloautokakun, ihan kuten oli tilattukin. Muutama kaveri oli kylässä, samoin muutama sukulainen. 

Itse sain pitää pari lomapäivää. Pappa toi puukuorman ja mennessään vei lehtiä ja risuja. Vielä on puissa aika tavalla lehtiä jäljellä, ei ole juurikaan viitsinyt haravoida, ettei tarvitse montaa kertaa käydä pihaa läpi.

Puupino on kaunis.

Neuleita ja novelleja

Eilen oli paikallisessa kirjastossa ensimmäinen Neuleita ja novelleja. Toive tapahtuman järjestämisestä oli tullut asiakkaalta / asiakkailta. Järjestäjät olivat varautuneet siihen, että ehkä ekalla kerralla saadaan kymmenen henkeä paikalle. Ja sitten jos jatkoa kaivataan, niin ne kymmenen henkeä varmaankin suosittelevat eteenpäin...

Ekalle kerralle varattu tila oli jo heti alkuunsa liian pieni ja tupaten täynnä. Väkeä oli runsaasti, tuolit ja kahvit loppuivat heti kättelyssä kesken, mutta kaikkea saatiin tarpeeksi ja itsekin mahduin vielä ovensuuhun. Paikalle oli saapunut ainakin 30 naista. Kaksi miestäkin kävi, mutta he olivatkin paikallislehdestä, eivätkä varsinaisesti osallistuneet novellin kuunteluun tai varsinkaan neulomiseen.

Ihan mahtavaa kuunnella jonkun lukevan ja samalla voi itse vähän harrastella. Ei onnistu kotona. Eikä voi verrata mitenkään äänikirjaan. Tekstivalinta oli oiva, viihdyttävä ja juuri sopivan pituinen.

Seuraava kertakin sovittiin jo. Järjestäjät varasivat isomman tilan reilun kuukauden päähän.

Niin, se novelli. Kirjastontäti luki meille Pirkko Saision Signaalista novellin Onnellisten saari. Pitänee ottaa Saisiota lukulistalle.

Viikonlopun arkea

Jostakin syystä meillä ei pyykit tule pestyksi viikolla kuin ihan erikoistapauksissa. Viime viikonlopun jäljiltä oli kolme isoa ikean kassillista pyykkiä viikattavana ja tänäkin viikonloppuna tuli pyykkiä pestyä viisi koneellista. Viikkaaminen on 99% minun harteillani. Ja kyllä se suoraansanottuna v***ttaa ihan joka kerta. Mutta isomminkin voisi, ottaa päähän, jos antaisin isäntä sekaantuisi siihen. Kolmen (kuitenkin hieman erikokoisen) pojan vaatteet olisivat mikä kenenkin kaapissa. Ja ihan miten sattuu mytyissä. (Siis ei se todellakaan erota niitä tai muista kenen päällä mikäkin vaateparsi on ollut.) Vaikka olenkin epäjärjestyksen ihminen, niin kaikessa siinä epäjärjestyksessäkin pitää olla kuri ja järjestys. Omat vaatteensa isäntä sentää viikkaa ihan itse. Tai ainakin ne kasat jonnekin aina häviävät. Kellään muulla ei varmaan oo ikinä ollu samansorttista ongelmaa, eihän?

Tuli vahingossa tämmöinen taidekuvakin vielä napattua. Vahingossa, enkaimääny tahallaan.

Maittava lounas

Viime keväänä avattu Viaporin Deli & Café alkaa olla luottolounaspaikkani. Viime viikolla söin eräänä päivänä herkullisen kuvissakin esiintyvän porkkana-inkiväärikeiton ja kinkkujuustoleivän. Pääasiassa on kyllä tullut syötyä salaattia, täytteitä on hyvin valittavana. Eikä ole ihan taju kankaalla loppupäivää. Tämähän ei ole muuten mikään maksettu mainos, mutta jos siitä joku jotain hyvää saa, niin hyvä. Hyvää pitää kehua ihan ilmaiseksikin! Ja on mulla toisaalta oma lehmä ojassa, kun olisi toiveissa, että paikka ja sen valikoimat pysyy jatkossakin.

Oli muuten kerrankin sellainen päivä, että olin yksin syömässä ja ehdin vilkaista Kotiblogi-lehteä. Se on varmaan ihan hyvä idea, kun joku etsii puolestasi mielenkiintoisia blogeja ja esittelee niitä. Ei sitten ole pakko itse sinne viidakkoon lähteä etsintäretkelle. Mutta toisaalta, kun itse joskus lukee lehteä, niin ei ensimmäisenä tule ehkä otettua sellaista, minkä netistäkin löytää. En ihan vielä varmaksi tiedä mitä mieltä ko. lehdestä olen. Pitää vielä sulatella ja katsella ehkä toinenkin numero läpi.

Suunnitelmasta toteutukseen

Onneksi ovat happamia. Viikko sitten kerätyt pihlajanmarjat muistuivat mieleeni. Poika Aa oli muovipussin laittanut naulakkoonsa roikkumaan ja satsin vaatetta päälle. Onneksi löytyi ennen joulua. Osa oli alkanut selvästi jo reagoimaan muovipussissa oloonsa.

Sain siis sidottua kranssin etuoveen. Hyvin suunniteltu on kai puoliksi tehty. Viime vuonna jo suunnittelin. Toteutus ei ottanut kuin korkeintaan 10 min. Jos marjojen keruuta ei siihen lasketa. Sehän oli oikeasti lasten kanssa vietettyä aikaa.

Vanha koivunrisukranssi alkoi olla jo melkein loppuunpidetty. Nyt se sai jäädä pohjaksi. Juuttinarulla vetelin pihlajanmarjat kiinni. Kestää sitten minkä kestää. Mutta ainakin tuo väriä tähän harmauteen. (Ovi on silti ruma.)

Onhan tuosta jo enemmän kuin viikko. Vasta huomasin tekstin olevan luettelossa luonnoksena. No, on tuo kranssi vielä olemassa, joten kai aihe on vielä ajankohtainen...

Pottuja ja pasianssia

Kyllä on syksy vallannut mielen. Ainakin näin harmaina päivinä. Kai syksy voisi olla ihan kiva, jos aurinko vain paistaisi joka päivä. Onhan toki muitakin päivän piristyksiä silloin tällöin. Ainakin voi tehdä hiillosperunoita uunin lämmityksen yhteydessä.

Ja joskus voi tässäkin talossa olla niin rauhallista, että onnistuu pasianssin peluu. (Tästä murri on takuuvarmasti mielissään.) Siirsin nimittäin nojatuolit pois keittiöstä ja pöydän takaisin ikkunan eteen. Se oli ihan toimettomana makuuhuoneemme alkovissa ja toisaalta nojatuolit olivat aina pakastimen tai astiakaapin ovia avatessa tiellä.

Nämä samaiset pelikortit ovat kulkeneet mukanani muuten yli 20 vuotta. Onneksi on useampi uusi pakka olemassa kun tulee tilanne päälle, mutta kai nuo nyt hetken vielä kestävät. Sen verran on kuitenkin ollut pasianssin peluussa taukoa, ettei tahdo muistaa montaakaan. Pitää ehkä mennä kirjastosta lainaamaan alan kirja.