Viimetinka

Vilkaisin tuossa nopeasti lukulistallani olevia blogeja ja huomasin "selvän kuvion". (C.S.I.:t hallussa.) Moni oli miettinyt ja kerrannut vuoden tapahtumia. Suunnasta ja toisesta. Mä en ole ehtinyt, enkä jaksanutkaan. Viimeiset "vapaat" hetket ovat käsillä, työt alkavat toinen päivä. Mitä niitä vanhoja (aika uusia kuitenkin) muistelemaan, ehtii kai sitä sitten myöhemminkin. Sitten, kun lapset ovat niin isoja, että pystyy kuuntelemaan omia ajatuksiaan ihan päiväsaikaankin. On nimittäin nuorimmaisestakin tullut melkoinen melttooja. Sanavarastonsa on edelleen melko suppea, joten kun tärykalvot paukkuen koittaa keskittyä keksimään mitä saisi olla kun poika huutaa ANNA!!!!!, niin ei paljon omille ajatuksille ole tilaa. Kai tilanne on muutaman vuoden päästä parempi? Tai sitten ainakin kun on lopulta kuuro, ei tarvitse miettiä kuin omia juttuja, eikö?




Nyt on ollut siinä mielessä ihanaa, kun isäntä on pitänyt joululomaa. On saanut joku muukin huutoa osakseen, eikä kaikki ole valunut ainoastaan minulle. Ja sain oikein pitää vapaapäivänkin. Isäntä oli päivän kalassa ja ehdotti minulle, josko seuraavana päivänä haluaisin mennä jonnekin. En halunnut. Ehdotin, että isäntä pakkaisi muksut matkaansa ja jättäisi minut rauhaan. Siis kotiin. Yksin. Hiljaisuuteen.



Vihdoinkin minulla oli aikaa tehdä jotain, mikä on ollut noin vuoden "työn alla". Hion portaat. Kyllähän sain töitä tehdä ihan koko päivän, mutta kyllä kannatti. Saatiin tosi hienot farkkuportaat tilalle. Muuten ihan sellaista peruspesulla, ainoastaa ylätasanne oikein kunnon kasari kivipesulla.

Vaikka väri on edelleen sininen, tuntuu että portaikko ei ole enää läheskään yhtä pimeä. Eihän se nyt valoisaksi sentään muuttunut, mutta kuitenkin. Ehkä tätä farkkukautta nyt katsellaan hetki. Ei taida heti tulla uutta vapaapäivää, että olisi aikaa oikein maalatakin portaat.

Ja niinkin mainiosti oli isäntä tullut ajatelleeksi, että vei poika Peen mummulaan yöksi, jotta saataisiin pitkästä aikaa nukkua yksi yö kunnolla. Ja sehän poiki heti toisenkin projektin...

Talon mukana tuli tuoli, joka oli edellisillekin asukkaille tullut talon mukana. Mistä sitä tietää, vaikka olisi alkuperäistä kalustusta, 50-lukulainen kun näyttäisi olevan.



Tuoli ei ole ollut ihan parhaassa tikissä kaiketi enää vuosiin. Siitä on kankaan rakosista putoillut putua, joten päätin tehdä sille ruumiinavauksen. Onneksi tein.

Sitä putua, joka suurimmaksi osaksi muistutti hienon hienoa tiilipölyä, oli tuolin sisuksi todella paljon. Imuroin sitä selkänojasta ja ykskaks oli pölypussi täynnä. (Okei, se oli jo valmiiksi melko täynnä.) Eikun uusi pussi kehiin ja hupsista vaan, pölypussi oli taas täynnä. Siis viimeinen pölypussi, joka meillä sattui olemaan. Sitä sitten ulos tyhjentämään roskapussiin. Mulla mitään aikaa ollut lähteä pölypussiostoksille. Ja taas imuroimaan ja taas pussi puolillaan. Niin ne vaan pehmusteet olivat vuosien saatossa muuttuneet pölyksi. Weirdos shittos, sanon mä.

Nyt on tuoli pelkkä runko. Ikean halpapeite taitaa tulla pehmusteeksi ja isännän vanhoista farkuista ainakin riittäisi verhoilukankaaksi. Jos niinku jatkais tota farkkuteemaa.

Näinpä meillä. Vuoden loppun lähestymistä voisi kai pitään sellaisena viimetinkana. Jos ei sitä olisi, ei tuli mitään valmistakaan. (Eikä tarvi muistuttaa, eihän tässä mitään valmista tullut. Mutta monta hommaa on ainakin aloitettu).

Leppoisaa loppuvuotta  ja unohtumatonta uutta vuotta itse kullekin! Meitsi painuu pehkuihin, jotta jaksaa huomenna valvoa ja syödä nakkeja.

Joulun koristeita

Joulua varten teimme olohuoneessa ("salongissa") uudelleenjärjestelyitä. Vanhan kodin keittiöön hankittu ruokapöytä kannettiin kellarihuoneesta olkkariin. Se on auttamattomasti liian iso keittiöömme. (Lue: keittiö on auttamattomasti liian pieni.) Viime vuonna sinnittelimme kahdella jatkopalalla varustetulla nykyisen keittiönpöydällä. Silloin sekin oli kannettu olohuoneeseen. Nyt olin miettinyt kovasti, miten saisin mahdutettua pöydän olohuoneeseen, mutta hyvinhän se lopulta sinne sopi.

Jotta huonejärjestyksen muutos ei jäisi vajaaksi, kehystytin vihdoin viimein Raimo Valon grafiikantyöt. (Ne ovatkin odottaneet sitä jo vuosia.) Ja saimme kuin saimmekin ne jouluaattona seinälle.


Pappa toi meille taas oikein hienon kuusen. Sille piti myös tehdä tilaa salonkiin. Muutenhan se onnistui sekin, latva vaan on taas taittunut kattoa vasten. Samalla lailla kävi viime vuonnakin. Minua se ei haittaa, isäntä meinasi hiipan katkaista.



Viime vuonna kuusessa oli ainoastaan valkoisia ja hopeisia koristeita, tänä vuonna pääsi punaisetkin pallot sekaan. Ihan jo siitäkin syystä, että poika Seellä olisi jotakin revittävää. Muut koristeet kun ovat pääasiassa lasia, niitä ei oikein tohdi jättää heitteille. Jotenkin epäilen, että tänä vuonna kuusi saa lähtöpassit ennen loppiaista. Vahtiminen käy todella työstä.

Glögiä ja kynttilänvaloa

Sain jokin aika sitten toiveen, josko voisimme juoda käsityökerhomme väellä glögit kasvihuoneellamme. Alkuviikosta pistin kutsun viime lauantaille kello 15.00, jotta voisimme nauttia päivän pimentymisestä ja sinisestä hetkestä. Viisi kerholaista lisäkseni pääsivät paikalle. Glögi maistui pakkasessa (-14°C), samoin pikkupurtava. Taisipa pieni hengähdystauko joulukiireisiin olla parasta antia kuitenkin.













Sivutuotteena sain laitettua kasvihuoneen siihen kuntoon kuin sen halusinkin. Onhan se mahtavaa, että sitä voi käyttää talvellakin, kunhan pukeutuu kunnolla. Kynttilänvalo kun ei näillä asteilla lämmitä kuin sydäntä. Pylly ainakin tarvitsee lampaantaljan alleen.














Valkoista jouluaattoa ja kynttilöiden tuiketta kaikille!

Valoa ja varjoja

Äsken julkaisin tekstin, joka on ollut jo tovin (toista viikkoa) kesken. Ei ole millään kerinnyt. Eikä ehkä jatkossakaan ehdi yhtä mittaa istumaan koneelle. Töihin olen palaamassa vuoden vaihteen jälkeen ja opintoja olen aloitellut jo, vaikka olenkin kotona lasten kanssa. Opinnot toivottavasti saan suoritettua suunnitelman mukaisesti tammikuussa 2014. Uskoisin, että kaiken liikenevän ajan onnistun jotenkin käyttämään.

En ole silti suunnittelemassa pitäväni bloggaustaukoa, mutta tuskin kirjoittelen niin usein kuin tähän mennessä. Vaikka mistäs sitä tietää, voihan käydä toisinkin. Well, aika näyttää.

Oliivipuu parhaassa loistossaan.

Ah, ihanaa arjen harmautta

Panelointi on vihdoinkin harmaa koko portaikon osalta. Alkoi nyppimään, kun kaikki kamat ylätasolta oli roudattuna yläkerran aulaan. Penkkiin löi aina varpaansa ja muutenkin oli ahdasta. Oli pakko saada valmista aikaiseksi. Välipätkäkin piti hoitaa nopeasti alta pois, kun kaide piti ottaa työn ajaksi irti. Portaat ovat tosi liukkaat ja ne kai lähtevät seuraavaksi työn alle. Mutta hetken pidän taukoa.

Taulutkin saatiin vihdoin paikalleen. Kulman takaa vaan paljastuu karu totuus. Kaikki ei ole vielä valmista. Tyytyväinen olen silti. Ihanaa kun pientäkin edistystä tapahtuu.


















Ja jostakin syystä olen saanut kuvattua ennen-kuviakin tällä kertaa. Tai ainakin keskenkaiken-kuvia. Mennäänpä takaperoisesti tällä kertaa... Ja jos oikein uteliaisuus voittaa, niin vielä aiempia kuvia löytyy sivupalkin tunnisteista nimellä portaikko sekä eteinen.






















Kaikki kuvat on otettu huonossa valossa kameralla ja kännykkäkameralla. Kaiken kaikkiaan ihan surkeat kuvat, mutta ehkä idea jotenkin tulee selväksi. Turkoosista on vihdoin päästy eroon. Tarkennuksena mainittakoon, että vain tässä kohdassa turkoosi on hävitetty, kyllä sitä vielä kellarikerroksessa piisaa. Yläkuvissa sävyt lähempänä totuutta, alakuvien keltaisuutta en saanut säädettyä oikein mitenkään oikeaan suuntaan.

Huomatkaahan myös oliivi puun mahtava graafisuus! Se otti ja heitti henkensä, kun joutui ikkunan edestä evakkoon. Mutta kyllä se on ihan hyvä pikku ledivalonauhan ripustamiseen.

P.S. Taulujen kuvat Eiffeltorni ja Helsingin Tuomiokirkon kello ovat minun ottamiani, keskimmäinen "torni" on sähkölinja ja isännän ottama. Joskus muinoin on valokuvaaminenkin onnistunut vähän mallikkaammin. Ja kellohan näet paremmin sivupalkin kuvassa.

Hammaksia ja hämärähommia

Hohhoijaa, muuta ei voi sanoa. Poika Seen hampaat vaivaavat todella. Tai hampaiden puhkeaminen ja puhkeamattomuus. Poika itkee aijaita ja hieroo nyrkillä naamaansa. Tekee häijyä, kun tietää, että särky on todella kovaa. Ei poika See tapaa itkeä mistään. Kyllähän se on onneksi ohimenevää, mutta meikäläisellä alkaa myös väsymys painaa. Ei oo tämmöstä semivanhaa ihmistä tarkotettu valvomaan. Poika kyllä jaksaa painaa, virtaa riittää hyvinkin, vaikkei kai hänenkään uni ole juuri omaani parempaa ollut. Joten onhan se minunkin jaksettava, kun poikakin jaksaa. Minua vaan väsyttää, ei sentään suuta särje. Ja onneksihan tämä vaiva vaivaa nyt, kun ei tarvitse aamulla herätä töihin.

Mutta mutta. Oon mä jotakin saanut aikaiseksikin.


<- Tuon tuosta, näyttämään tuolta. ->


Ja siis alunperinhän hylly ei todellakaan näyttänyt tuolta, vaan oli täynnä kamaa ja ylimmällä hyllylläkin kenkälaatikoita monessa kerroksessa.

Naulakon asennus olikin melkoinen farssi. Sain hetken aikaa touhuta yksin kotona, kun pojat olivat mummulassa ja isäntä töissä.



Oli varmaankin viikon pimein päivä. Tuohon kellarin aulaan antaa kaksi pikkuista ikkunaa, joten niistä ei suinkaan tulvinut valoa sisään. Virrat piti luonnollisestikin katkaista, kun pistorasia oli pakko siirtää sivummalle, että naulakon sai keskelle seinää. Siellä minä sitten hääräsin otsalampun valossa mittailemassa ja vaateroimassa naulakkoa. Naulakon ruuvinreijät piti saada kohdilleen, että pääsi mallaamaan rasian paikan. Naskalilla ei jäänyt merkkejä seinään, joten piti naulat vasaroida jokaisesta ruuvinreijästä ja samalla vaateroida. Voitte varmaankin arvata kuinka kävi. Ei mennyt ihan suoraan. Välttää kuitenkin. Ei valu henkarit toiseen reunaan ja koritkin pysyy kyydissä. Ei vaan parane kertoa kenellekään. Sen verran vähän sitä heittoa tuli, ettei huomaa jos ei tiedä.

Ja siinä se nyt joka tapauksessa on. (Piti olla jo aiemmin, mutta isäntä meinasi että voisi tuon laittaa  viikonloppuna. Se viikonloppu kuitenkin meni, enkä jaksanut odotella, että mikäköhän viikonloppu oli kyseessä. Olisi saattanut tulla pitkähkö odotus... Kai te tiedätte sen jutun, ettei ihan joka puolen vuoden välein tarttis muistuttaa?) Nyt saa piha-/kurakamppeet roikkumaan sisälle, mutta ei tarvitse tuoda niitä muutenkin täyteen ahdettuun eteiseen. Ja mukavinta tuossa on ehkä se, ettei ohi kävellessä tunnu siltä, että pian toi koko höskä kaatuu mun päälle. Ja kyllä se isäntäkin ohimennen muisti mainita, että se on paljon parempi nyt.

Toista tuhatta mennään.

Poika Aa kötösteli eräs päivä itselleen terraarion läpinäkyvään muovilaatikkoon. Kuvat eivät kyllä tee mitään oikeutta teokselle. Liskot oli tarkoin aseteltu kivien ja kasvien päälle, kameleontti kaikkein korkeimmalla oksalla.

Poika Pee taas on innostunut taiteilemaan vesiväreillä. Tämä yksilö on meripetohirviö. Shh, se on isänpäivälahja, ei saa kertoa vielä.

Kaikessa tekemisessä tuntuu vaan olevan valtava kaaos lopputuloksena. Onneksi joitakin tällaisia hienojakin hetkiä ja loistavia oivalluksia mahtuu mukaan. Pääasiassa kun tekemistä seuraa ainoastaan se kaaos. Ja mikään ei voi olla niin inhottavaa ja kamalaa ja typerää kuin siivoaminen. 

(Äkkiäpä se seuraavakin tuhat tuli täyteen. Tai ainakin siltä tuntuu. En ole tarkistanut.)

Enkelipossu

Tämä tervehti aamulla basilikaruukusta. Liittynee Angry Birdseihin. Jotta mukavaa huomenta vaan sullekin!

Kotitaloustaidetta

Murrin kanssa oli sovittu, että tulee muutamaksi päiväksi meille, kun isäntäkin oli lähdössä kalareissulle. No tulihan Murri, nappasin hänet matkalta kyytiin, kun piti viedä poika See Jorviin juotettavaksi. Poikaparka joutui pahimmoisen vatsapöpön kouriin ja kuivui. Oli kyllä urhea ja reipas, eikä kukaan osannut odottaa kuvuuden rajua laatua. (Omalaatuinen tauti, ei iskenyt keneenkään muuhun.) No, nyt on pahin onneksi selätetty ja voi taas keskittyä normiarkeen ilman mitään "siivoa ruoat verhoista, tapeteista yms. huoneen päällysteistä".

Jepjep. Tänään olikin sitten aikaa jo istua ainakin minuutti sohvalla. Murri siinä sitten ihmetteli, että mikä kumma viritys eteisen peilipiirongin takaa pilkottaa. Selittelin, että ostin alkukesästä astiankuivaustellinkin kesäkeittiöön. Vaikka hyvin oli tiedossa, etten tule tämän kesän aikana näkemään mitään kesäkeittiötä. Ainakaan omassa pihassa. Mutta sellainen hankinta oli kuitenkin tullut tehtyä, kun ne oli niin kivan värisiä, eikä ollut enää kuin pari jäljellä. Eikä ikinä voi tietää tuleeko niitä lisää. Ja loppujen lopuksi olin vain tunkenut sen sinne kaapin taakse säilöön.

Sohvalta käsin katselin kuivaustelineen nurkkaa ja tulipahan vain mieleeni, että se saattaisi näyttää hyvältä seinällä. Eikun heti mallailemaan ja suit sait sukkelaan naulat seinään ja härveli roikkumaan. Ei paskempi sunnuntai. 

Nyt sitten tuijotellaan erilaisessa valaistuksessa. Päivänvalossa tuli kaikenmaailman näköharhoja langan muotojen ja tapetin kuvion kanssa. Iltasella kun oli valot päällä, seinälle heijastui hauskat varjot. Kaimmaar siihen voisi viritellä jouluvalotkin, jos ei olisi tota kodin sähköputkimiestä. Poika See kun rakastaa johtoja. Langan väleihin saisi kyllä vaikka valokuviakin. Tiedä sitten mimmonen himmeli se hetken päästä on?

Isäntä kyllä oli hieman hämmentyneen oloinen. Saattaa miettiä, että mitähän ne muut ihmiset sitten ajattelee, kun meillä on tiskinkuivausteline olkkarin seinällä? No, mä en ainakaan ole ennenkään miettinyt, että mitä muut miettii, jos itse tykkään. Kaipa se isäntäkin siihen tottuu, onhan se jo moneen muuhunkin tottunut. Vielä kun alkaisi tykkäämäänkin.

Projektit rönsyää tai ainakin niissä piisaa.

Portaikon maalaus työn alla. Maalia pitänee hankkia lisää. Kaksi kerrosta olen vetänyt valkoista ja linnunpöntöt vaan paistavat läpi. Vaatii ainakin kolme kerrosta maalia tapetin päälle, menekkiä siis on. (Kyllä mä sen tiesin. ehdin vaan jo toivoa kun märkänä toinen kerros vaikutti peittävän.)

Mutta voi jee, kyllä valkopesu vaan tekee aina ihmeitä. Ja vielä kun saa harmauden paneleihin... (Ihan pian toivottavasti. Tarttis saada tavarat takaisin paikalleen.) Koska maalausprojektit vaatii aina oman aikansa, on hyvä olla muutama sivubisnes niihin väleihin, kun on vaan ihan pikkusen aikaa. Työllistäjänä tällä hetkellä siis myös kellarin "aula".

Nyt kun on pidetty ompelukerhoja meillä, niin on tullut entistä enemmän kuljettua "aulan" tuon monikulmaisen tilan läpi. Tähän asti se on ollut lähinnä varastona. Ja kyllähän se vaan niin on, että en mä halua katella varastoa jatkuvasti. Kaipa nuo toisarvoisetkin tilat voi olla viihtyisiä? Tai siis voi todellakin. Näkeehän sen jo lukuisista lehdistä ja blogeista.

Äh, kuvat ihan surkeita. Tavararöykkiöitä koitin tallentaa.
Huomatkaa kuitenkin tuo sama turkoosi mitä
portaikossa. Kaikkiaan neljä ovea tässä tilassa maalattu sillä. 

Vielä oon kuitenkin alkumetreillä, siivousta ja turhasta roinasta eroon hankkiutumista edessä. Voitteko kuvitella, hyllyistä löytyi ainakin kymmenen tyhjää kenkälaatikkoa. (Vanhassa kodissa oli hillokellarin hyllyt mitoitettu juuri sopiviksi kenkälaatikoille. Siellä kaikilla kengillä oli oma laatikko ja ne löytyi helposti. Pakkohan sen saneli, eteisiin ei mahtunut senkään vertaa mitä täällä.) Nyt on kengät kuitenkin hajasijoitettuna moneen suuntaan ja saakin olla niin. Laatikot sen sijaan ovat jääneet tyhjänpanteiksi hyllyihin tilaa viemään.

Lisäksi on tietenkin vakioprojektina nuo ainaiset hyllyjen ja tasojen päälliset. Mikä siinä on, että ne ei pysy tyhjinä? Jos ne joskus saa siivottua tyhjäksi asti, niin menee korkeintaan viisi (5) minuuttia ja kaaos on takaisin. Kyllä mä kovasti välillä ihmettelen, että kuinka ihmisillä on mahdollisuus tehdä jotain asetelmia kaapinpolvelle?














Niin että siinä sulle vähän asetelmaa, näin meillä! Mutta lupaan, että jouluna ei näytä enää tuolta. Lupaan myös, etten tee mitään jätesäkkitaikatemppuja vaan siivoan ihan oikeasti. (Saattaahan se toki olla, että turhaan taistelen kaaoksen voimia vastaan. Ne voimat on varmaan vakio meijän huushollissa. Kohde vaan vaihtuu.)

I love gadgets

Tilasin Hulluilta Päiviltä ikkunaimurin. Luulin tilaavani ikkunanpesukoneen, semmosen jonkun höyrytyshärpäkkeen. No ei se ollut ihan mitä luulin, mutta toimi kuitenkin moitteettomasti. Nimittäin mikäpäs muu, kuin kone tai laite, ajaisi isännän hommiin. Aika monesta ikkunasta näkee jo läpi ja peiliovistakin pystyy peilailemaan. Akku vaan vaatii välillä lataamista, se ei riitä kovin moneen ikkunaan. (Tosin kyllä kai se on isännänkin hyvä levätä välillä, ettei vaan käy liian raskaaksi kerralla.)


Laite siis toimii perinteisen lastan korvaajana, imee vaan ne likavedet säiliöön. Kyllä ainakin ympäristön siivoamiselta säästyy. Ei lainehdi kaikki paikat. Ja aika vähän näytti jääneen mitään raitoja. Aah, mahtavaa kun uloskatsellessa näkee kaiken väreissä, vaikkei siellä kovasti värejä edes ole. Täytyy toivoa, että keväällä taas härveli saa isännän liikkeelle.

Tiililattia

Ovelta takareunaan katsottuna

Kasvihuoneen lattia valmistui viikko sitten. Lopulta piti käydä ostamassa mustanharmaita betonilaattoja, kymmenen molempiin reunoihin. Nyt laatat näyttävät tosi vaaleilta, mutta niissä on kuivunutta kivituhkaa pinnassa. Ainakin kosteina ne näyttivät tosi paljon tummemmilta, kuin tavallisen harmaat laatat.

Laattarivistö reunoilla ei haittaa minua lainkaan. Lattia on hyvännäköinen. (Mun ja parin muunkin mielestä.) Laattojen päälle tulee kasvulaatikot, jotka on ihan vaan mustia laastipaljuja. Ne toimii loistavasti: multa on helposti vaihdettavissa, se lämpiää hyvin ja pidättää kosteuttakin. Ensi kesäksi ajattelin sijoittaa vielä toisii samanlaisiin paljuihin ja pistää aina kaksi päällekkäin. Jotkin kivet vaan paljujen väliin ja reijät päällimmäisten pohjiin ja siinäpä sitten onkin altakastelupohjat valmiit.

Sain muuten eräskin ilta loistoidean yrttihyllyksi tai joillekin pienemmille kasveille. Ikean Hyllis hylly. Hyllyjen asennus vaan ylösalaisin ja neljä hyllyä kastelualtaita on siinä. Ja jos ei kulmat pidä vettä, niin sitten sipaisu (inhokkiani) silikonia varmistukseksi. Idean saa varastaa, mutta älkää vaan ostako hyllyjä tyhjiksi Hylliksistä, ennen kuin olen saanut omani.

Kauniisti sammaloitunut tiili
pääsi etureunaan koristukseksi.

Takareunasta ovelle katsottuna

Eilen käytiin poika Aan kanssa laittamassa pari lyhtyä palamaan kasvihuoneeseen illalla. Todettiin, että kyllä pitää koukut käydä laittamassa paikoilleen, että lyhdyt saa ripustettua. Ja kaipa sitä pitäisi muutama tuoli ja pöytä sinne viedä, että voi talvellakin fiilistellä ja käydä retkellä.

Käärepaperissa

Nuorimmainen täytti viime viikolla vuoden. Viikonloppuna saimme synttärivieraiksi enot ja vaarin. Vaari toi mukanaan laatikollisen mustaamakkaraa. Kyllä, laatikollisen. Kun ostaa tarpeeksi, saa ne matkaansa styroksilaatikossa. Tuore mörköpötkö pysyi lämpimänä useamman tunnin. Ja kaiken kukkuraksi se oli kääritty kuvalliseen paperiin. Pieni, mutta niin iso ero ihan vaan vaikka valkoiseen käärepaperiin verrattuna.

Mmmmm, niin maukasta puolukan kanssa. Ihan tulee vesi kielelle vieläkin. Jälkkäriksi söimme Kanelia ja kardemummaan maukasta omenapiirakkaa.

Eno K:lle kiitokset, kasvihuoneen lattian loppusilauksessa.

Whuhhuh!

Painajainen. Todistuksia (sen paremmin työ-, kuin opiskelu-) ei löydy mistään. Muutosta reilu vuosi ja pieni aavistus on, mistä voisi etsiä. Löydän kyllä ala-asteen todistukset. Ekan luokan todistukseen on isäni kirjoittanut, ettei lapsi oikei tahdo muistaa lähteä ajoissa kouluun. Hmm. Onkohan se geeni siirtynyt lapsillemme sittenkin minulta. (Ei niistä yksikään vielä koulussa ole, mutta minnekään ei pääse ajoissa.)

Käännän kaikki mahdolliset jemmapaikat, niin ylä-, ala- kuin kellarikerroksessakin. Siivoan välillä jääkaappia, kun tuli ostettua nättejä ruskeita munia. Soitan muutaman puhelun (jotka olisi pitänyt jo pari päivää sitten hoitaa). Sitten taas etsin.

Laajennan "haravoitavaa" aluetta. No jotakin löytyy. Yhdellä ei vielä pitkälle pötkitä. Taas löytyy toisesta paikasta pari. Lukion päästötodistusta tai yo-todistusta ei tahdo löytyä alkuunkaan. Isännän vastaavat löytyvät myöskin sieltä täältä, mutta ihan helposti. Syön mummun leipomaa suklaatorttua välillä, kun on kamala nälkäkin, mutta ruoanlaittoa en aloita ennen kuin todistukset löytyy.

Jääkaappia alkaa näyttämään aika hyvältä. Kaikki tarmo täytyy keskittää todistuksiin. Jossainhan niiden on oltava. Sitä vaan en ymmärrä, miksei ne kaikki ole samassa paikassa? Ja miten ne isännän todistukset löytyy muka helpommin? (Voin kai lohduttautua sillä, että ei se itse niitä helposti löytäisi.)

Kaikki tämä vaiva saattaa jopa palkita. Saatan saada kiitoksen jääkaapin puhdistuksesta. Tai sitten saan vaan äkäisiä murahduksia, sillä jätin keittiön pöydälle myös viestin. (V***tuksissani)

Ainakin lopulta löytyy kaikki se mitä pitikin. Ehkä saan ne tällä kertaa talletettua jotenkin järkevämmin. Ainakin samaan paikkaan kaikki. Ja jos en hukkaa niitä uudelleen, saatan onnistua ottamaan kopiot ja lähettämään ne vielä ajoissa.

Helpottaisi muuten tekstin ja kuvien asettelua, jos kuvat pysyisivät luonnoksessa mukana. Viime aikoina kuvat välillä vaan hävinneet. Esikatselulla ne kyllä näkyy. Mahtaako olla yleinenkin ongelma?

Metsään menee..

Ystävä kallis kävi eilen kylässä. Oli suunniteltu, että mennään metsään. Ihan kunnolla retkelle, makkarat ja kaakaot mukaan. Vettä satoi kaatamalla ja muutenkin oli mahdollisimman masentava ilma. Blaah.

Tulipa ystävä kaiken lisäksi lahjojen kanssa. Toi house doctorin litrasen termospullon ja kauniissa paketissa kaakaota. (Huomaatte varmaankin, kuinka hyvin tuo kaakaopaketti mätsää pöytäliinan kanssa?) Kaakao on ostettu Sweetheart karkkikaupasta Helsingistä. Jos pelkäät makeannälkää, älä avaa linkkiä. Tai ainakaan ei parane mennä paikan päälle.

Kaakaot joimme keittiön pöydän ääressä, makkarat jätimme syömättä. Niin ja ostamatta. Termariakaan ei tullut vielä testattua, mutta tarpeeseen se tuli. Saatan kuvitella itseni talvipakkasella istumassa kasvihuoneessa juomassa kuumaa kaakaota. 

Pääsimme me lopulta metsäänkin. Ihan vaan tuohon lähimetsään. Tuli parin tunnin tauko sateeseen. Mentiin metsän kautta ja tultiin suht uuden omakotialueen kautta. Sitä siinä ihmeteltiin, että jos ei kaava rajoita juurikaan, niin onko niihin taloihin pakko ottaa kaikki hilavitkuttimet? On eritasokattoja, ihmeellisiä ulokkeita, outoja värejä, valtavia muureja.... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Käy vaan mielessä, että hämärtyykö järki, kun valinnanmahdollisuuksia on järjettömät määrät? Vai pitääkö nokittaa naapurit? 

Tiedätteks tän?

Pimeä nurkka, huono kuva.
Idea ehkä selviää kuitenkin?

Lapset mummulla. Raivokas siivous käynnissä. Viimesessä nurkassa menee hermo totaalisesti. Lattia tv-tason alla täynnä johtosekamelskaa. Olisit laittanut ite, toistelen mielessäni. Niin, mutta kun en laittanut. Miksi, mikä on ollut tarpeeksi hyvä syy tehdä solmukasa? Olisi sitä voinut alun perin hieman miettiä ihan ekasta johdosta lähtien.

No niin. Tason alusta on nyt hitusen toisen näköinen. Onhan sitä sykkyrää jo vuosi tullut tuijotettua. Eikä se kaikki sykkyrä suinkaan poissa ole, mutta poissa näkyvistäkin on paljon parempi.















Muutenkin piti siivota pikkasen normaalia tehokkaammin. Poikien huone ei lukuisista pyynnöistä ollut siivoontunut, joten otin senkin oikein asiakseni. Voisi kuvitella, että meille on lavastettu (huonosti) lastenhuone. Aika paljon leluja meni vintille säilytykseen...

Kolme tyhjää pöytää, kirjat hyllyssä, lelut hyllyssä, sängyt pedattu, lattialla ainoastaan matto... Eihän siellä nyt enää tuolta näytä, onneksi. Meinasi näyttää vähän kolkolta. Niin, eikä tuota perhostaulua ole enää seinällä. Delfiini tiputti sen. Onneksi olin siivonnut, lasinsirpaleita olisi ollut tosi mukava etsiä kaiken rojun seasta.

Ja anteeksi vaan taas, en vaan opi ottamaan ennen-kuvia. Ei meillä näytä tältä kuin korkeintaan neljä kertaa vuodessa. En mä näitä totaalisia siivouskohtauksia kauheen usein saa. (Ja kukaan muu ei saa koskaan.) Sulkekaa siis silmänne ja kuvitelkaa tuonne 150 pikkuautoa, 100 pikku-ukkoa ja eläintä, 50 dinosaurusta, legoja, kaikenlaista pahvista ja paperista kötösteltyä, ihan vaan sikin sokin.