Eka julkinen

Poika Aan ensimmäinen, julkisesti näytillä oleva työ on kissa. Se on tuo sinisilmäinen. Valitettavasti sen takamuksessa oleva karkkikeppi ei näy. Mutta sellainen siellä on, puna-valkoraidallinen. Ja arpia naamassa. Ei voi tietää miksi, mutta eipähän ollut kovin vaikea veikata, mikä noista kissoista on poika Aan. On melko tunnistettava tyyli.


Paikallisen kauppakeskuksen ikkuna oli ollut pitkään tyhjänä, kun koko rakennuksen oli määrä mennä remonttiin. Remontti ei vaan ole alkanut (saa nähdä alkaako koskaan), joten kuvataidekoulu on saanut pitää vaihtuvaa näyttelyä näyteikkunassa. On siellä kissojen lisäksi ollut paljon muitakin hienoja töitä näytillä, mutta niitä en ole tullut kuvanneeksi.

Raketteja, robotteja, supersankareita

Poika Aa on piirrellyt viime aikoina kovasti sarjakuvatyyliin. Tai sarjakuvien piirtämisestä hän itse puhuu. Ne saattavat olla kyllä yksittäisiä, mutta kai niistäkin sarja tulee, kun laittaa kyllin monta vierekkäin. Ja joissakin on puhekuplia. Tyypit ovat melko pitkälti olleet neliöpäitä. Saattaapi olla jokin vallitseva trendi tällä hetkellä, napattu jostakin ohjelmasta tai lehdestä. Hauskoja, pikkutarkkoja yksityiskohtia ja tarkkaan harkittuja juttuja on paljon ja niihin menee aikaa, mutta hyvä niin. Ei paljon parempaa harrastusta tai mielenkiinnonkohdetta voisi nuorella miehellä olla.

Harvinaista herkkua

Eilen käytiin kahdella isohkolla työmaalla tutustumassa työn puolesta. Ensimmäisessä kohteessa ei saanut lainkaan kuvata, joten jätetään se nähtäväksi myöhemmin television välityksellä. Sen voin kuitenkin sanoa, että hienoa jälkeä on saatu aikaan.

Toinen kohde oli Yliopiston kirjaston remontti. Onneksi siellä sai kuvata, sillä harvoin pääsee niin lähelle, niin isoja  kattomaalauksia. Kuvat puhukoon puolestaan. (Nämä sentään sain otettua vaikka puhelimen kamera kovasti koittikin temppuilla.)

Kannattaa maalauksia käydä ihmettelemässä sitten kun remontti on ohi, vaikkei ihan noin läheltä pääsekään näkemään. Näkeepähän koko rakennuksen kaikessa komeudessaan ja kokonaisuutena paremmin. Mutta pitää kuitenkin malttaa vielä ainakin vuosi...

Joulun koristeita

Joulua varten teimme olohuoneessa ("salongissa") uudelleenjärjestelyitä. Vanhan kodin keittiöön hankittu ruokapöytä kannettiin kellarihuoneesta olkkariin. Se on auttamattomasti liian iso keittiöömme. (Lue: keittiö on auttamattomasti liian pieni.) Viime vuonna sinnittelimme kahdella jatkopalalla varustetulla nykyisen keittiönpöydällä. Silloin sekin oli kannettu olohuoneeseen. Nyt olin miettinyt kovasti, miten saisin mahdutettua pöydän olohuoneeseen, mutta hyvinhän se lopulta sinne sopi.

Jotta huonejärjestyksen muutos ei jäisi vajaaksi, kehystytin vihdoin viimein Raimo Valon grafiikantyöt. (Ne ovatkin odottaneet sitä jo vuosia.) Ja saimme kuin saimmekin ne jouluaattona seinälle.


Pappa toi meille taas oikein hienon kuusen. Sille piti myös tehdä tilaa salonkiin. Muutenhan se onnistui sekin, latva vaan on taas taittunut kattoa vasten. Samalla lailla kävi viime vuonnakin. Minua se ei haittaa, isäntä meinasi hiipan katkaista.



Viime vuonna kuusessa oli ainoastaan valkoisia ja hopeisia koristeita, tänä vuonna pääsi punaisetkin pallot sekaan. Ihan jo siitäkin syystä, että poika Seellä olisi jotakin revittävää. Muut koristeet kun ovat pääasiassa lasia, niitä ei oikein tohdi jättää heitteille. Jotenkin epäilen, että tänä vuonna kuusi saa lähtöpassit ennen loppiaista. Vahtiminen käy todella työstä.

Kotitaloustaidetta

Murrin kanssa oli sovittu, että tulee muutamaksi päiväksi meille, kun isäntäkin oli lähdössä kalareissulle. No tulihan Murri, nappasin hänet matkalta kyytiin, kun piti viedä poika See Jorviin juotettavaksi. Poikaparka joutui pahimmoisen vatsapöpön kouriin ja kuivui. Oli kyllä urhea ja reipas, eikä kukaan osannut odottaa kuvuuden rajua laatua. (Omalaatuinen tauti, ei iskenyt keneenkään muuhun.) No, nyt on pahin onneksi selätetty ja voi taas keskittyä normiarkeen ilman mitään "siivoa ruoat verhoista, tapeteista yms. huoneen päällysteistä".

Jepjep. Tänään olikin sitten aikaa jo istua ainakin minuutti sohvalla. Murri siinä sitten ihmetteli, että mikä kumma viritys eteisen peilipiirongin takaa pilkottaa. Selittelin, että ostin alkukesästä astiankuivaustellinkin kesäkeittiöön. Vaikka hyvin oli tiedossa, etten tule tämän kesän aikana näkemään mitään kesäkeittiötä. Ainakaan omassa pihassa. Mutta sellainen hankinta oli kuitenkin tullut tehtyä, kun ne oli niin kivan värisiä, eikä ollut enää kuin pari jäljellä. Eikä ikinä voi tietää tuleeko niitä lisää. Ja loppujen lopuksi olin vain tunkenut sen sinne kaapin taakse säilöön.

Sohvalta käsin katselin kuivaustelineen nurkkaa ja tulipahan vain mieleeni, että se saattaisi näyttää hyvältä seinällä. Eikun heti mallailemaan ja suit sait sukkelaan naulat seinään ja härveli roikkumaan. Ei paskempi sunnuntai. 

Nyt sitten tuijotellaan erilaisessa valaistuksessa. Päivänvalossa tuli kaikenmaailman näköharhoja langan muotojen ja tapetin kuvion kanssa. Iltasella kun oli valot päällä, seinälle heijastui hauskat varjot. Kaimmaar siihen voisi viritellä jouluvalotkin, jos ei olisi tota kodin sähköputkimiestä. Poika See kun rakastaa johtoja. Langan väleihin saisi kyllä vaikka valokuviakin. Tiedä sitten mimmonen himmeli se hetken päästä on?

Isäntä kyllä oli hieman hämmentyneen oloinen. Saattaa miettiä, että mitähän ne muut ihmiset sitten ajattelee, kun meillä on tiskinkuivausteline olkkarin seinällä? No, mä en ainakaan ole ennenkään miettinyt, että mitä muut miettii, jos itse tykkään. Kaipa se isäntäkin siihen tottuu, onhan se jo moneen muuhunkin tottunut. Vielä kun alkaisi tykkäämäänkin.

Silmät auki

Sitä kulkee omissa nurkissa melkolailla silmät ummessa. Noin niinku yleensä ja pääasiassa. Ei vaan näe monia juttuja, kun kaikki on tuttua. No onpahan Murrillakin aika tutut nurkat, mutta eilen katselin pikkasen tarkemmin ympärilleni. Monta kivaa uudempaa ja paljon vanhoja aina Murrin eri osotteisiin kuulunutta juttua.

Mahtavat verhot tällä hetkellä keittiön pikkuikkunan takana.

Tiskipisteessäkin voi olla taidetta.

Pojat Aa ja Pee askartelivat ja asettelivat keltaiset pallot keittiön oveen, ehkä alkuvuodesta. Nyt ne ovat jo hieman nuhjaantuneet, mutta piristävät edelleen.

Mahtikaappi

Peilin reunassa on kai aina ollut kortteja. Pyykkipoikiin Murri taiteili kuvioita ja koristeita joskus muinoin. Oltiin myymässä niitä markkinoilla ja sen jälkeen syötiin ravintolassa hyvin. Jokunen jäi jäljelle ja hyvinhän ne on kestäneet pari vuosikymmentä.

Pitsin lisäsin kaapin oveen Murrin tähän asuntoon muutettua. Kaapissa on kai joskus ollut peili, mutta me ei olla sitä nähty. Ovessa on vaan aina ollut reikä. Täällä piti saada maalituubit ynnä muu tarpeisto piiloon ja päätin vaan kokeilla saako tuon pitsin siinä pysymään. Hyvinhän se on pysynyt ja ilme sopii tänne.

Kilpi siivouskaapin ovessa

Kirjallisuutta sekä maalaustarvikkeita

Liskokello

"Perhoskasvi"

Liskoja kirjahyllyssä

Peltirasia

Lasipurkki, sulat ja paletti

Olkkarin valaisin

Pulpetti

Maalausteline & co

Maalausvälineistöä

Keittiön ja vessan ovien välissä

Kuvat nyt on, mitä on. Mulla on joku paha karma kamerapiireissä tällä hetkellä. Kun se oma järkkäri temppuilee, niin kerrankin ajattelin, että otanpas pokkarin mukaan matkaan. Löysin oikean laturin ja sain akunkin ladattua jo kotona. Täälläpä sitten meinasin ruveta oikeen räiskimään, niin pokkari kehtaa herjata, että muistikortti on lukittu. Joo, HV vaan mullekin! Todellakaan tiedä, mitä tollaselle lukitulle kortille pitäs tehdä. Minä sitten nämäkin kuvat otin taas kännykkäkameralla. Se ei ole ehkä ihan paras hämärissä tai vastavalo-olosuhteissa. Kuvasin enivei.

Nyt vaan kotiinpäin taas silmät auki.

30.9.2012 Täällä tapahtuu kummia. Kuvat ja tekstit olivat ihan sikin sokin. Koitin korjata parhaani mukaan, mutta eipä tuo lopputulos ole kummoinen. Ehkä se johtuu siitä, että tein alkuperäisen Murrin koneella. Ja nyt se näyttäytyy omalla koneella aivan toisin. Mä kun oon kuvitellut, että ne pysyy sellaisina kun ne on tallennettu. Kaipa tuo ruudun koko tekee "oman säväyksen".