Kukittaa

Pihasta löytyy vaikka mitä, kun vaan pysähtyy katsomaan hieman tarkemmin. Niin kai kaikkialla, kukkivia parhaimmillaan. Monta mukavaa yllätystä. Eiköhän tässä ole silti vielä kesää kunnolla jäljellä, jotta sopii ihmetellä vielä pitkään.

Kaikesta ei ole ollenkaan tietoa, mitä lienee rikkaruohoja? Mutta onko tuolla juurikaan väliä, jos ovat kauniita? Kunhan pysyvät kurissa siis.

Pioni ressukka on aivan väärään paikkaan istutettu. Se kasvattaa mahdottoman pitkät varret valoa kohti ja sitten ei jaksa kannatella kukkia millään. Koska se on myös ehtinyt menettää liian monta nuppua nykyisessä sijainnissaan (keskellä poikien reittejä), saa se siirron jonnekin muualle. Silläkin uhalla, että menetän jonkun vuoden kukinnan.

Voi että on rankkaa

Töissä käyminen siis. Kaksi työpäivää takana ja aika monta edessä. Yhtäkkinen tiedon sisäistäminen, uudet tietotekniset kommervenkit, ziljoona sähköpostia ym. uuvuttaa tottumattoman. Saatika kaikki mitä liittyy työmatkaan.

Oon onnistunut koomaamaan HSL:n lipun kans oikein urakalla. Eilen töistä lähteissä menin työmatkaseteleillä ostamaan lippua. Piti mennä vähän mutkan kautta, että sai auton parkkiin. Ärrällä oli kone temppuillut ja se piti käynnistää uudelleen. Eihän mulla kiire ollut, tärkeintä oli, että muistin mennä ostamaan lippua. Annoin setelit ja sain kuulla, että vanhaksi ovat menneet. Ei muuta kun mutkan kautta taas kotia kohden ja uutta yritystä seuraavana päivänä.

Muistin hakea uudet lipukkeet ja taas nokka kohti ärrää. Ekan ärrän kohdalla oli parkkipaikkakin oikein vapaana. En vaan enää löytänyt seteleitä mistään. Etsin ja etsin, mistään ei löydy. Lähden kotiinpäin, jäivät varmaan töihin. Kunnes kesken ajon huomaan, että lipukkeet on mun perstaskussa. Ja taas mutkan kautta sille toiselle ärrälle. Jonotan. Omalla vuorolla pyydän, että lataa kortille siten, että käytän seteleitä 80€. No eihän se käy. Menee yli tai alle. Ei voi maksaa väliä, kun juuri tänään on lompakko jäänyt kotiin. Eikä voi jättää vajaaksi, kun se kone ei hyväksy mun muutaman kymmenen sentin lahjoitusta. Ei auta kun lähteä taas mutkan kautta kotiin. Huomenna uusi yritys.

Se uusi yritys meinas mennä ihan reisille kanssa. Menin kioskille ruokatauolla, koneet tai yhteydet eivät toimineet. Lohdutukseksi kertoivat, ettei veikkauksen palvelutkaan pelaa. Työpäivän jälkeen päätin poiketa eri ärrällä. Arvaatte varmaan. No ei sitä ärrää tietenkään ollut enää olemassakaan. Jepjep, samalla vanhalla hyväksi todetulla kaavalla eteenpäin. Taksikuski parkkeeraa sillai sinnepäin ja täyttää sen toisenkin ruudun joka oli hetki sitten vapaana. Eiku seuraavaa kioskia kohti (sinne, minne pitää tehdä se pikku mutka). Perillä. Parkkipaikka. Koneet toimii. Mulla on matkakortti ladattuna.


P.S. Kello ollut pimeenä useamman viikon. Tarvitsen sitä jatkuvasti. Vein sen liikkeeseen patterinvaihtoon. Myyjä kertoi, että on pari työtä ennen sitä, kello olisi valmiina joskus 15 minsan päästä. Hyvä. Käyn ostamassa housut. Menee noin 20 minsaa. Kelloliike on kiinni. Ei myyjä muistanut kertoa, että ovat juuri sulkemassa. No, eihän siitä kellosta aikaa nähnyt sen paremmin kuin kellottomasta ranteestakaan.

Juhannuspuhteita

Kotona oli niin rauhallista, kun kaikki pojat olivat mummulla. Ja ilmakin oli kuin morsian. Meinasin, että jospa nyt olisi sopiva hetki laittaa naapurin rouvalta saadut tomaatin taimet ruukkuihin. Kerrankin saisi tehdä jonkun homman keskeytyksettä. (Mutta tulipas surkeita kuvia, toinen ruukku oli auringossa ja toinen varjossa, kummastakaan ei oikein saa selvää.)

Sitten siinä haahuilin hetken ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo aloittanut kiviportaiden rakentamisen rinteeseen. Nonni. Valmiiksi asti oli tehtävä ja vähän jo matkan varrella korjailtava. Rinne oli kivikova ja kun vihdoin sai kaivetuksi, niin siinä vaiheessa alkoikin murenemaan. Kaiken lisäksi lähdin hieman soitellen sotaan, joten kunnon suunnitelma puuttui. Aloin sniiduilemaan ja valikoin aivan liian pieniä kiviä askelmiin. Eihän siitä hyvää seuraa. Silti ajattelin antaa portaille mahdollisuuden. Joko tekele pysyy kasassa tai sitten ei. Koitetaan oppia virheistä. Ja sovitaan, että harjotus tekee mestarin.

Viereisessä kuvassa näkyy, että reitti on ollut käytössä ennenkin. Sillä perusteella päädyin tekemään portaat juuri tuohon. Aiemmin olin kaavaillut tekeväni ne alakuvassa näkyvän kannon vasemmalle puolelle. Nyt kun portaat ovat tuossa, rinne jakautuu sopivasti puoliksi. Portaiden oikealla puolella on sitkeä ruusupöheikkö, sen olen myrkyttänyt kerran, mutta vaatii vielä vähintään toisen kerran. Tilalle haaveilen perustavani pengerretyn perenna ja yrtti-/hyötykasvitarhan. Ensi kesänä sitten, nyt pitää vain päästä ruusuista eroon. Vasemmalle puolelle saatan laittaa ehkä rodoja nykyisten taikinamarjojen lisäksi. (Huomatkaahan, leikkimökissä on jo yksi valkoinen seinä.)

Ei mulla koko päivää sentään kotipihassa mennyt. Käytiin me kokkoa katsomassa. Ja sitä ennen syötiin grillikylkeä. (Syötiin me makkaraakin.) Koska mummulan grilli on halkasijaltaan sellainen n. 30cm, niin piti viedä meidän grilli sinne.

Saunottiinkin. Poika Pee saunoi niin kauan mummun ja papan kanssa, että nukahti sen jälkeen pihakeinuun. Pappa oli tehnyt pojillekin omat pikkuvihdat. Poika Aakin oikein innostui vihtomaan, ei pelkästään liottanut sitä ammeessaan.

Kokko oli komea. Tuntuu, että se on joka vuosi entistä isompi. Kaupunginosaseura järjestää kokon ja siivoamisen myös, aamulla ranta on taas niinkuin siellä ei olisi kokkoa ollutkaan. Täytyy kyllä antaa kaupungin puutarhapuolellekin tunnustusta, rannan puustoa oli raivattu ja järvi näkyi pitkälle. Muutenkin se lisäsi siistiä yleisilmettä.

En kyllä muista, koska viimeksi olisi osunut näin mahtava ilma juhannusaatolle. (Ehkä vuonna 2002, jolloin isäntäkin juhlisti juhannusta ajamalla itselleen Juha Laukkas-viikset.) Sormet ristissä, että ilmoja pitelee edelleen.

Paratiisi

Pari viikkoa sitten kävimme kylässä paratiisissa. Lapsena olen siellä päässyt enemmänkin viettämään aikaa, mutta nykyään saattaa mennä montakin vuotta käyntien välissä. Lapsuudessa poimittiin simpukat merestä ja niistä keitettiin soppa. Nykyään ei taida pahemmin enää simpukoita riittää poimittavaksi.

Murri sentään pääsee edelleen nauttimaan sielläolosta. Työleiri se kai hänelle on, mutta mukava sellainen. Saa raivata ja kasvattaa, rakentaa ja maalata yms. Omissa nurkissa nuo edellämainitut ei oikein onnistu.

Kävimme paratiisissa sateisena päivänä, mutta oi, kuinka kaunista siellä taas olikaan. Lupiineja rakastan ja niitä siellä riittää. Olkoonkin niin, että ne ovat rikkakasveja. Kauneutta se tosiseikka ei vähennä. Paljon muutakin kaunista riittää, erilaisia akileijoja, tulppaaneja, mooseksen palavaa pensasta ym. Saunan ja mökin välissä on kukat päässeet melkein valloilleen. Pienelle kasvimaalle on raivattu tilaa niiden keskelle.

Mökissä on meren puolella veranta. Toisessa päässä on ikkuna ja toisessa ikkuna ja ovi ulos. Merelle sen sijaan on avoin aukko, joka suljetaan luukuilla talveksi. Koko kesän se saa olla kuitenkin avoinna. Veranta on aukosta huolimatta suojaisa ja se antaa mahtavat raamit katsella vaikka kunnon salamointia.

Poika Aa oli toivonut näkevänsä kyläilyn aikana ukkoetanoita. Niistä minua oli tentattu jo matkalla. Valitettavasti ne olivat kyllä olleet siellä, mutta lähteneet sateen tullen. Pettymys pienelle luonnontieteilijälle oli havaittavissa. Olimme juuri lähdössä, kun poika huomasi yhden ukkoetanan ruohikossa. (Kyllähän sen kokoinen etana pitäisikin huomata!) Koko reissu siis kannatti tehdä.

Huomatkaahan tosiaan tuo koko. Siinä vieressä on apilan- ja mansikanlehteä. Luikeron pituus oli noin 15 cm ja se oli paksu kuin puun oksa (poikien huomautus!).

Arvotaanko?

Olen tässä pohtinut, että pitänee varautua heittämään kehiin arvonta, kun tonni tulee täyteen. Katselukertoja siis. Tuhat. Noin blogin nimen velvoittamana. (En kyllä jokaisesta tonnista taida. Ehkä sitten seuraava Riitta Väisäsen innoittamana kymppitonnin kohdalla.)

Päässä pyörii yötä myöten, että mitä ihmettä arvottaisiin? Kyllä sen lupaan siihen mennessä keksiä. Vähintäänkin tuherretaan jotain kotiväen kanssa porukalla, että saadaan arvonta järjestymään. Ehdottomasti.

Jep. Ensi viikolla aloitan "kesätyöt". Menen pariksi kuukaudeksi töihin helpottamaan kesälomasesonkia. Isäntä pitää isävapaansa ja kesälomansa. Pääsee pyörittämään arjen askareita. Vuoden vaihteeseen ajattelin ainakin olla kotona sitten työpyrähdyksen jälkeen. (Katsotaan miten seuraavat pari kuukautta jaksan täällä roikkua, mutta parhaani yritän.)


Kuvassa on muuten Barbinukke. Poika Pee kötösteli sen minulle kesäkerhossa. Se on menossa uimaan ja sillä on räpylät jalassa.

Suunnitemia ja unelmia.

Nämä piirustelin jo jokin aika sitten. Sinnepäin, liekö mittakaava mitenkään oikea eri asioille. Jospa tämä kuitenkin jalostuisi pikkuhiljaa uomiinsa. Kaikkea en aio saada valmiiksi tänä vuonna. Tai siis tiedän etten saa valmiiksi tänä vuonna. (Ketä mä tässä yritän huiputtaa?)

Paljonhan tuosta voi sanoa jo toteutuneenkin. Kasvihuone pitäisi saada kasaan. Sehän voidaan todeta, että ihan turhanpäitten kasvatin taimia. Osa on kuollut, kun en oo viittiny siirtää isompaan ruukkuun. Toiset kuollu, kun en vaan oo muistanu kastella, tai jotain.

Kaipa sitä osan saa pidettyä elossa ja ehkä satoakin, kun kuistille mahtuu jokunen kasvi ja uloskin voi jättää säitten armoille.

Niin, se kasvihuone pitäisi saada kasaan, jotta ensi vuonna voisi saada oikean sadon. Niin. Isännälle huikkasin ohimennen, että meidän kannattaisi laittaa vaikka yksi seinä kasaan kerrallaan ja sitten paremmalla ajalla hoitaa pystytys. Ei kyllä tullut minkäänlaista vastakaikua. Mutta ehkä se muhittelee ajatusta. Tunnetusti saattaa viedä hetken.

Naapurustossa (tai no jonkun matkan päässä) on parissa pihassa tehty mukulakivipolkuja. Ne on mun mielestä olleet varsin mukavan näköisiä, ainakin ne pienemmistä kivistä tehdyt, mutkittelevat. Sellaisen meinasin joskus tehdä pikkupätkän kerrallaan, talon portaikolta kasvihuoneelle. Sillä välillä on pari kaljua paikkaa, jossa märemmillä keleillä tuppaa olemaan mutavellit.

Mulla on hyvä suunnitelma kivienkin varalle. Eilen sen keksin lenkillä. Otan matkan varrelta aina kumpaankin käteen sopivan kiven (ihan siis tehostaakseni treeniä) ja kannan kotiin. Joko siinä polun tekemisessä menee tosi kauan tai sitten otan itseäni niskasta kiinni ja lenkkeilen hurjan ahkerasti. Puitteissa ei ainakaan ole mitään vikaa, katsokaa vaikka itse. (Ylemmät kuvat ovat sen verran värittömiä, että pistetään pari värillistä lisäksi.)

Piiiitkä pöytä

Joku aika on jo mielessä muhinut tehdä poikien huoneeseen pitkä pöytä ikkunaseinälle. Siinä on neljä metriä sopivaa tilaa. Ensin meinasin ostaa Ikeasta kaksi 2m valkoista pöytälevyä, mutta sitten muistin, että meillähän on viisi nelimetristä 120mm lattialankkua autotallissa. (Jäi yli, kun vanhan kodin vintille tehtiin kesähuone.) Jotakin jäi Ikeastakin ostettavaksi. Viime viikolla kävin Raision myymälässä ja pöytää varten ostin kuusi punaista jalkaa. Ne oli 2,5€ kappale, poistuvat vissiin valikoimista.

Eilen sitten isäntä vesisateessa vihdoin haki autotallista ne lankut (kun olin melkein viikon ruinannut ensin). Ei muuten löytynyt kuin neljä lankkua. Mutta ei hätää, lankut olivat leveämpiä mitä muistin. Kyllä siihen riviin olisi vielä yksi sopinut, mutta noinkin on riittävästi.

Olipa sentään mielenkiintoinen projekti. Just ja just sai puutavaran yläkertaan. Ensin piti työntää veskin ihan peränurkkaan, että sai käännettyä portaikkoon ja siitä sitten poikain huoneeseen. Kun isäntä oli huomaavaisesti lähtenyt lapsosten kanssa pois jaloista, tajusin että lankut ovat pontti väärään suuntaan. No siinä sitten kääntämään niitä: just ja just sai käännettyä aulassa silläviisiin, että sai ujutettua lankun makkarin puolelle. Ja sieltä sitten taas juuri niukin naukin portaikkoon ja kas, poikien huoneeseen takaisin ja pontti aivan oikeaan suuntaan.

Viimeinen vastoinkäyminen oli ehkä se, että yksi lankuista oli hieman kaareva, mutta en antanut sen haitata. Laitoin sen niin hyvin kuin sain ja sillä hyvä. Ei se muutenkaan ole I-laatua, joten ei se menoa haittaa, jos on vähän isompi rako jossakin kohtaa. Sopii hyvin kaikkien oksankolojen seuraan.

Ruuvasin laudat lähelle kumpaakin päätä ja rimat keskemmälle. Laudat jätin pari senttiä pidemmiksi mitä pöydän syvyys on. Jää tilaa patterin lämpöjen leviämiselle. Samaisista laudoista laitoin myös pöydän seinään kiinni kulmaraudoilla.

Jalat tulivat päätyihin ja keskelle, jotta ne vievät mahdollisimman vähän työskentelytilaa. Päätyjen jalat ehkä olisivat voineet olla lähempänä lautoja, noin niinkuin ulkonäöllisesti. Siinä olis kuitenkin heti menetetty sitä tilaa.

Vielä pitäisi maalata valkoiseksi. Etureunaan jäävän naaraspontin saatan maalata vielä punaiseksi tai vihreäksi. Saa nähdä mikä silloin huvittaa, kun sen ehtii tekemään.

Kuva melkein valmiista on aika surkea, mutta ehkä siitä saa jotain kuvaa mihin tässä on pyritty. Valo ei oikein riittänyt, vaikka kyllä se tuossa kuvassa kovasti loimottaa.

Ihanat rannekorut

Viime viikolla pojatkin innostuivat askartelemaan kesäkerhossa. Tehtiin rannekoruja. Poika Pee teki yhden itselleen, minä myös. poika Aa sen sijaan teki yhden itselleen ja yhden minulle. Voi kuinka se sentään lämmitti äidin sydäntä. Aa teki myös pitkäkaulaisen (=pitkäkaulainen dino). Muut olivat hieman värikkäämpiä, mutta Aa:lla on nyt menossa musta kausi. Kaikki mahdollinen pitäisi olla mustaa. No tietenkin siksi, että se musta "änken böös" on paras lintu.

Itse tein puuhelmistä. Poika Aalta sain vihreämustan, missä on
haarapääsky.

Poika Pee ei oikein olisi ollut paikallaan, vaikka halusikin kuvauttaa
tekemänsä korun.

Poika Aan omat. Kämmenellä pitkäkaulainen. Voi sitä mielikuvituksen
määrää. Missä vaan voi nähdä mitä vaan.

Pientä kivaa keittiössä

Grilliruoan sivuun sopii mainiosti pavut. Vielä kun tekee kastikkeen itse yhdistämällä Polpan tomaattikastikkeen Bonuelin valkoisiin papuihin, niin hyvää tulee. (Mausteista mulla ei ole tietoa, mutta chiliä ainakin. Isäntä hoitaa meillä kuitenkin ton kurmee-osaston.) Polpan tomaattisäilykkeet on muutenkin parhaita. Tölkkikin on sellainen, että kehtaa jättää näkyville. Pitäis varmaan taas laittaa herneeversoja niihin kasvamaan.

Noissa valkoisissa pavuissa taas on nykyään tosi kiva purkki käytettäväksi suojaruukkuna vaikka kaupan salaateille ja yrteille. Tai voihan niistä tehdä vaikka kynäpurkkeja mukuloille. Tai tekee nauloilla reikiä ja ripustuslenkit rautalangasta ja vualaa, tulloopi lyhty.





Ostin Ikeasta cd-laatikoita (kun halvalla sai) ja paketoin niihin teet ja mausteet. Mausteille askartelin pahvista välilehdet ja dymosin nimet. Meillä on tolkuttomasti mausteita ja kun oikea ei heti ole osunut silmään, on pitänyt ostaa uusi. Joitakin mausteita oli kolmekin pussia avattuna. Käytämme mausteita kyllä ahkerasti, mutta josko nyt ne kuluisivat ikäjärjestyksessä. Eikä ehkä aina tarvitsisi ostaa uutta pussia.

Tämäkin projekti on ollut suunnitteilla jo pitkään, mutta viime viikonloppuna sain ahaa-elämyksen miten saamme lisää laskutilaa sivupöydälle. Tietenkin hävittämällä siitä puulaatikot, jotka sisälsivät juurikin teet ja mausteet. Aikaa meni, mutta tulokseen olen tyytyväinen.

Selkäkipujen syytä

Olen saanut todeta, että selkä vihoittelee jatkuvasti, jos en liiku tarpeeksi. Olen jäänyt crosstraineriin (tai mikä härveli se nyt onkaan, missä on ne sauvatkin) "koukkuun". Ei se oikein mun juttu ole muuten, mutta sellaisessa on tullut viime aikoina kuntoiltua, kun siinä on voinut samalla päivittää juttuja kaverin kanssa. Tai katsella telkkua, jos on ollut yksin. On vaan tullut todettua, että kyseisen laitteen käytön myötä selkä on kipuillut melko vähän. Ja heti kun on kolme päivää väliä, niin jo kivut ja säryt palaavat.

No niin. Asiaan. Olimme poikien kanssa murrilla Turussa. Selkä alkoi tulla kipeäksi. Ajattelin, että kipaisempa Elixiaan nostamaan hien pintaan, kun sellainen on vain muutaman korttelin päässä. Eihän ne minua sinne laskeneet. Heillä kun on vain jäsenpohjaista kuntoilua pääasiassa. No ihan oikeesti olisin kyllä päässyt tutustumaan, kunhan olisin pulittanut tuosta tutustumisesta 20€. Ei kai missään ole oikeasti tuon hintaista tutustumista? Vai onko mulla mennyt jotkut nousuvuodet ohi? Eikö tutustumiset ole perinteisesti olleet ilmaisia? Nousi hiki pintaan. Ihan ilmaiseksi.

Meinasin sitten, että teen sellaisen reippaan kävelyretken. Lähdin eri suuntaan kuin yleensä siellä. Kävely kylläkin keskeytyi yhtä mittaa kun piti kuvata, mutta tulipa siitäkin huolimatta parempi tuntu selkään. Ja päähän. Omien ajatusten kuuleminen tekee ihmeitä.