Kun on jutun juureen päästy

Tänään oli ensimmäinen PT-tunti. Kestin sen kuin nainen, mutta välillä pyllä piti ihan todella puristaa perseellä. Hieman epäilin tunnin jälkeen, että mahtaako minusta olla edes ajamaan autoa, kun jalat olivat ihan hyytelöä. Saunan kautta kun kävi, niin jalatkin ehtivät hieman toipua.

Eilenkin kävin vähän jumppaamassa, silloin sain saunan jälkeen todeta, että eipä ole vaihtovaatteita mukana. Eipä siinä muuta kuin hikistä kampetta niskaan vaan. Tänään oikein panostin siihen, että muistan ottaa vaihtovaatteet. Kaivoin oikein noin 20v. vanhan treenikassinkin esiin sitä varten, että mahtuu kaikki tarvittava mukaan. Tilaakin jäi vielä. Ainakin sen pyyhkeen verran, mikä luonnollisesti jäi tällä kertaa kotiin. (Anna mun kaikki kestää, sama pää kesät talvet.)

Eipä se jalkatreeni suinkaan ollut ainoa osa-alue, mikä otti koville. Myös tuo rintarangan jumi on ihan omaa luokkaansa. Tosin tuntuu, että syy ja seuraussuhteet tarkentuvat jatkuvasti ja se taas helpottaa kohdistamaan liikkeet oikein, vaikkei olla tämän pidemmälle vielä päästy. (Kuten mainitsin, oli eka treeni vasta.) Mutta että voi olla moni helpoksi luulemani liike ihan perhanan vaikeeta.

Mä oon myös varsinainen tekstiiliurheilija. Paras treenipaita on edottomasti 15 vuotta vanha t-paita. Silloin voitin eräältä radiokanavalta fanitapaamisen Tukholmaan Enrique Iglesiaksen kanssa ja Big Bang 99 risteilyn. (Lieneekö koskaan toisten järjestetty moista risteilyä?) T-paita tuli siinä risteilyn yhteydessä kylkiäisenä ja se on palvellut minua vuosikaudet erittäin hyvin. Katsotaan pysyykö kasassa seuraavat 15 v. Tossut on sentään uudet (vain noin kaksi tai ehkä kolme vuotta vanhat). Säärystimet pitää olla tietty, eikös kasari ole jotenkin voimissaan? No joka tapauksessa mulla ne ehkäsee pahimmat pohjekrampit. Housut on mallia raappa. Ihan pro osastoa mulla edustaa puhelimelle tarkoitettu "käsivarsipantatasku". Se on aika hankala saada meikäläisen käsivarren ympärille, mutta kyllä se pienen taistelun jälkeen aina lopulta onnistuu. Ja toimiikin, jos on mukana.

Ihan pakko vielä palata eiliseen treeniin. Olin crosstrainerilla jo pari minuuttia ennen kymmentä. Olin voinut jo todeta, että kuulottimet on kotona toisen takin taskussa. Piti tyytyä kuuntelemaan salin kaiuttimista tulevaa musiikkia. Ajattelin myös seurata mitä nyt telkusta sattuukin tulemaan, ne kun on siinä crossarin edessä suoraan. Ohjelmat olivat juuri vaihtumassa, kellon ajasta johtuen. Koska olin jo aloittanut laitteella sotkemisen, en viitsinyt kanavaa lähteä kesken kaiken vaihtaman. Tulipahan nähtyä pelastusarmeijan sunnuntaijumalanpalveluskin sitten ihan ekaa kertaa elämässä. Havannoin, että bändissä oli ehkä kaikki yhtä lukuun ottamatta alle keski-ikäisiä. Samoin oli pappi (joskin omien vuorojensa välissä näytti melko happamelta) ja eturivissäkin oli takaraivon perusteella ainakin yksi tuoreempaa vuosikertaa oleva. Olen jotenkin ollut siinä käsityksessä, että pelastusarmeijalaiset voisivat olla sukupuuttoon kuoleva laji, ettei se oikein vetoaisi nykynuoriin. Taisin olla jälleen väärässä. Mutta siis onhan näitä motoristi- ja hevijumalanpalveluksiakin, miksei sitten urheilupalveluksia? Ensi sunnuntaina aion kyllä katsoa kanavan paremmin, ei se ehkä meikäläisen juttu kuitenkaan ole.

Hikeä pintaan

Olen tässä koittanut kaikenlaista pikku kuntoilua silloin tällöin. Olen tiedostanut, että on monenmoista mistä en pidä. Olen silti koittanut oppia pitämään, sillä se esimerkiksi juokseminen onnistuu heti koti ovelta lähtien. Pitäisi harrastaa sellaisia lajeja, jotka vievät mahdollisimman vähän aikaa. En mä silti juoksemisesta ole vielä alkanut tykkäämään, mutta on sellainen hölköttely ihan jees, jos pääsee samalla vähän tarinoimaan kaverin kanssa.


Viimeinen keksintö tällä saralla oli palkata personal trainer kuntosaliharjoitteluun. Salitreenistäkään en oo ikinä tykännyt, mutta jotain on tehtävä. Hyvä kai olisi muutama kilo saada pois ja kunto kohenemaan, mutta pääasiallisena tavoitteena on saada pidempi pinna. Kulkemiset töihin ja takaisin ja kolmen pojan ja isännän kulkemiset ja touhut vievät käytettävissä olevasta ajasta melko ison siivun. Jotenkin pitää saada soviteltua ja ylipäätään saada itsensä käyntiin. Nyt on ainakin mahdollisuus viedä poika See leikkimään kuntoilun ajaksi, kaksi vanhempaa pärjää onneksi jo hetken keskenäänkin. Vielä ei ole kauheasti tapahtunut, mutta kyllä kai se tästä lähtee. Nytkin pitäisi olla jossakin hikoilemassa, mutta tässähän minä, sohvan mutkassa.

Rintaranka on ollut vähintään vuosikymmenen ihan juntturassa ja polvien kulumatkin hieman vaikeuttavat joitakin juttuja. Nyt onkin tarkoitus saada rintaranka auki ja polvien ympäriltä lihakset hyvään kuntoon. Enhän mä sellaisia liikkeitä olisi itse osannut edes valikoida, jotka olisivat rintarankaan tehonneet. Muodikkaaksi en edelleenkään aio ruveta, en siis todellakaan aio lähteä mihinkään fitness-hihhulointiin.

(Pistin tuohon juoksutossukuvan keväältä. Minusta ei nimittäin ole tulossa myöskään kuntosalikuvia. Tai ehkä salitossuista vois ottaa oman kuvansa.)