Maalitahra

Nipsu mikä Nipsu. Ei muuten valkkaamani harmaa juuri erottunut valkoisesta seinästä. Juuri nyt aamutuimaan, kun ulkoa tulee vähän auringonpaisteista valoa, saattaa sävyeron huomata. Siis jos tietää. Parhaiten eron huomaa siinä pienessä tahrassa, joka on valkoisella seinällä.

Alempi kuva on otettu sen verran alhaalta, että sävyeron huomaan. Kuitenkin normaali seisomakorkeudessa valo tulee eri lailla ja kaikki on yhtä samaa. Tänään siis uusi keikka maalikauppaan ja se tummempi sävy mukaan. Kyllä mä nyt uskallan taas.

Nyt jo tällä osittainmaalauksella portaisiin on tullut huikeasti "valoa". Se ei ole enää pimeä putki jonnekin. Vaikka taitaa mulla, jokunen nuorimmaisen päiväuniaika tuossa vielä olla käyttämättä.

Nonni, taitais olla aamiaisen paikka.

Enhän mä nyt koko yötä oo maalannut, illalla lopetin. Kuvat vaan otin nyt.

Nipsujen mamisteluretki

Meijän pojat on viimeaikoina viljelleet sanontaa, että "ei tää oo mikään Nipsujen mamisteluretki". No, mä kävin kuitenkin sellaisella tänään. Menin hakemaan harmaata maalia. Portaikon paneloinnin meinasin värittää harmaaksi, jotta tulisi edes hieman eroa valkoisiksi maalattaviin portaisiin ja seiniin. Ai niin, otsalaudat harmaaksi kanssa.

Portaikon pimeys on alkanut taas viime päivinä ahdistamaan, kun on ollut pakko pitää kuistin ovi kiinni. Portaikon yläpäässä on ikkuna, mutta vasta mutkan takana. Ja sama juttu eteisessä. Tälläisinä päivinä, kun ulkonakaan ei meinaa päiväsaikaan pärjätä ilman otsalamppua, niin portaikko on todella pimeä valotkin päällä.

Tällainen valo tänään

Harmaata siis. Luulin kyllä, että sitä olisi talossamme jo tarpeeksi, mutta ei kai sitten. Fiskars Wärdshusissa näin vastikään todella kauniin harmaan. Tiesin jo silloin, että se luultavastikin on liian tumma missä vaan meillä. Mutta kaunis kertakaikkiaan se oli. Maalikaupassa nappasin käteeni värilastun joka oli kaikista lähimpänä tuota sävyä. Sen jälkeen valkkasin siitä vierestä paljon, paljon vaaleamman sävyn. Niin. Mamistelin ihan Nipsuna. Vertasin valkoiseen ja kyllä niissä eroa oli.

Kotona vertailin värilastuja seinää vasten. Olisihan sitä voinut olla rohkeampi. Valita tummemman. Mutta turha kai sitä on vielä voivotella, kun maalipurkkian en ole edes avannut vielä. Luultavasti se tumma olisi ollut liian tumma. Mutta olisi siitä tullut myös tosi makee.

Enhän mä tiedä edes kuinka se ihana turkoosi sieltä pohjalta muuntaa harmaata, montako kertaa pitää maalata, miten eri valot toimii ymym.
Keltaista, jota meillä on eteisessä, aion myös laittaa jonnekin vähän. En vaan vielä tiedä minne.

Portaikossa

Ikkunan vieressä

Portaikossa

Ikkunan vieressä

Kuvissa värit näyttävät taas ihan joltain muulta, kun sivun taustana on paljon vihreämpi harmaa ja kuvat on rajattu tooosi valkoisella.

Pääsin muuten sen verran vauhtiin, että aloitin seinien pesun. Kai sitä joskus pääsee maalaamaankin. Se homma on vaan tehtävä jotenkin aikataulutetusti, ilta-aikaan kun mukulat on saatu pehkuihin.

Se nyt tiedetään, että katto alkaa näyttämään tosi nuhjuselta heti, kun seinille saa maalia. Mutta pidetään sitä sen ajan murheena sitten.

Joten terveisiä vaan nynnylästä! Pitäkäähän te mieli korkealla ja värit voimakkaina!

Silmät auki

Sitä kulkee omissa nurkissa melkolailla silmät ummessa. Noin niinku yleensä ja pääasiassa. Ei vaan näe monia juttuja, kun kaikki on tuttua. No onpahan Murrillakin aika tutut nurkat, mutta eilen katselin pikkasen tarkemmin ympärilleni. Monta kivaa uudempaa ja paljon vanhoja aina Murrin eri osotteisiin kuulunutta juttua.

Mahtavat verhot tällä hetkellä keittiön pikkuikkunan takana.

Tiskipisteessäkin voi olla taidetta.

Pojat Aa ja Pee askartelivat ja asettelivat keltaiset pallot keittiön oveen, ehkä alkuvuodesta. Nyt ne ovat jo hieman nuhjaantuneet, mutta piristävät edelleen.

Mahtikaappi

Peilin reunassa on kai aina ollut kortteja. Pyykkipoikiin Murri taiteili kuvioita ja koristeita joskus muinoin. Oltiin myymässä niitä markkinoilla ja sen jälkeen syötiin ravintolassa hyvin. Jokunen jäi jäljelle ja hyvinhän ne on kestäneet pari vuosikymmentä.

Pitsin lisäsin kaapin oveen Murrin tähän asuntoon muutettua. Kaapissa on kai joskus ollut peili, mutta me ei olla sitä nähty. Ovessa on vaan aina ollut reikä. Täällä piti saada maalituubit ynnä muu tarpeisto piiloon ja päätin vaan kokeilla saako tuon pitsin siinä pysymään. Hyvinhän se on pysynyt ja ilme sopii tänne.

Kilpi siivouskaapin ovessa

Kirjallisuutta sekä maalaustarvikkeita

Liskokello

"Perhoskasvi"

Liskoja kirjahyllyssä

Peltirasia

Lasipurkki, sulat ja paletti

Olkkarin valaisin

Pulpetti

Maalausteline & co

Maalausvälineistöä

Keittiön ja vessan ovien välissä

Kuvat nyt on, mitä on. Mulla on joku paha karma kamerapiireissä tällä hetkellä. Kun se oma järkkäri temppuilee, niin kerrankin ajattelin, että otanpas pokkarin mukaan matkaan. Löysin oikean laturin ja sain akunkin ladattua jo kotona. Täälläpä sitten meinasin ruveta oikeen räiskimään, niin pokkari kehtaa herjata, että muistikortti on lukittu. Joo, HV vaan mullekin! Todellakaan tiedä, mitä tollaselle lukitulle kortille pitäs tehdä. Minä sitten nämäkin kuvat otin taas kännykkäkameralla. Se ei ole ehkä ihan paras hämärissä tai vastavalo-olosuhteissa. Kuvasin enivei.

Nyt vaan kotiinpäin taas silmät auki.

30.9.2012 Täällä tapahtuu kummia. Kuvat ja tekstit olivat ihan sikin sokin. Koitin korjata parhaani mukaan, mutta eipä tuo lopputulos ole kummoinen. Ehkä se johtuu siitä, että tein alkuperäisen Murrin koneella. Ja nyt se näyttäytyy omalla koneella aivan toisin. Mä kun oon kuvitellut, että ne pysyy sellaisina kun ne on tallennettu. Kaipa tuo ruudun koko tekee "oman säväyksen".

Sopukassa

Käytiin poika Peen kanssa Turun Kaupunginteatterissa katsomassa Herra Hakkarainen ja 7 ihmettä. Se oli juuri sopivan pituinen neljävuotiaalle (ja sen äidille). Ihan hauska juttu, kun kirjaakin on kovasti luettu. Masa Marsu oli varsin pienessä osassa, mutta se taisi olla silti parasta antia pojan mielestä.

Turun Kaupunginteatteri on juurikin pitänyt 50-vuotis juhlaviikkoa. Ensimmäinen näytelmä on siis ollut esityksessä 1962. Lämpiössä oli lasinalusissa kerättynä ihmisten mieleenpainuvimpia muistoja teatterista. Ehdittiin nimittäin vähän kierrellä ja katsella ympärillemme ennen näytelmän alkua.

Näytelmän jälkeen huomasimme vielä hauskan liikennemerkin teatterin seinässä. Sieltä se silmäili iloinen hymy naamallaan.

Poika Aa on vaarilla viikonlopun (kun taas me muut olemme Murrilla, paitsi isäntä joka on Tukholmassa). Saas nähdä kuinka kovasti Aa suuttuu, kun jäi Hakkarainen häneltä väliin.

P.S. Just törmäsin arvontaan, joka on vielä huomiseen asti voimassa.

Sukat makkaralla

Kela antaa, Kela ottaa. Vaikkei nyt suoraan voidakaan rahoja laskea sinne tai tänne, niin kansanedustajathan sentään pysyvät lämpiminä varmaankin vetoisessa Eduskuntatalossa. Vaikka heitä toki onkin vähän vähemmän kuin satavuotiaita. Miksi marmatan? No siksi, että kai se suomen talous näinkin saadaan pysymään jotenkin balanssissa.

Seuraavanlaisen haasteen kaikille bloggaajille ja lukijoille välitti Ruusutapetilla.  

Minä en haasta ketään tiettyä bloggaajaa, vaan yllytän mukaan jokaisen bloggaajan, joka tämän lukee! Ja jos bloggaajalla ei pysy puikot käsissä, vähintä mitä hän voi tehdä, on jakaa tätä eteenpäin omassa blogissa! Otetaan asenne, että Katariinan Käsityöliike Kokkolassa hukkuu villasukkiin ja sitä myötä meidän satavuotiailla varpaat lämpöisinä.

Sen lisäksi haastan ihan kaikki lukijat. Myös siis ne, joilla ei ole blogia. Voitte vaikka blogeja lukiessa samalla pyöräyttää sukat. Ja te jaatte kaffepöydässä aatetta + facebookissa sivua, johon pääsee tästä. 

Alkuperäisesti siis Mirkan haasteen, joka näkyy alla.

Haastan seuraavat bloggaajat kutomaan yhden parin naisten villasukkia koossa 39-40, löysällä joustin varrella, langanmerkillä ei väliä kunhan puolet matskusta on villaa! Jos et jostain syystä osaa, eikä puoliso tai anoppi kykene auttamaan niin pyydänkin linkitystä senkin edestä että saadaan kutojia tavoitettua ja sukkia valamiiksi jouluun mennessä! Tarvitaan taas reilu 300 paria tammikuun lähetystä varten joten ei mikään tehtävä mahdoton?

Lähetätte sukat omakustanteena:

Katariinan Käsityöliike, Tehtaankatu 12, 67100 Kokkola

Pistätte haasteen 3-5:lle bloggajalle ja kerrotte mistä on kyse. Kela lakkautti toissa vuonna torkkupeittojen ja kukkien antamisen suomen 100-v synttärisankareille, vedoten säästösyihin! Minä en moista suvainnut ja jo 6viikkoa  myöhemmin lähti ensimmäinen sukkalähetys kaikille suomen 100-v. Heitä oli elossa juhannusviikolla 263. Sitten laitoimme bonuskierroksen elokuussa, ja kaikki 101-107-v elossa olevat saivat sukat. Tämän vuoden tammikuussa lähti taas reilu 300 paria ( elossaolo prosentti korkein tammikuussa )

FB:ssä on ryhmä 100-v villasukat mirkan ja kansalaisten voimin johon saa tulla mukaan.


Itse ole vakaasti päättänyt olla opettelematta sukkien kutomista ja siinä aion pysyä. (Nykyisellä oppimistahdilla ei muutenkaan olisi mahdollisuuksia ehtiä ajoissa.) Aion kuitenkin heittää kyseisen haasteen "ompelukerhomme" naisille. Tiedän varmasti, että sukantekotaitoisia on joukossa. 

Jos joku muukin sattuu kynnelle kykenemään, niin siitä vaan sitten puikot paukkumaan! 

Villurit sitä paitsi on ihan ykkösvaruste, kesät talvet. Nämä yksilöt olleet ympärivuotisessa käytössä itselläni, en edes tiedä kuinka monta vuotta, mutta monta. 

P.S. Osaan minäkin sentään villasukat paikata tarpeen tullen.

Punainen, pilkullinen

Meidän piha on varsinainen sienikasvattamo. Keväällä aloittaa korvasieni ja näin syksyn mittaan pompsahtelee esiin vaikka mitä. Pääasiassa kylläkin myrkkysieniä. Osa on kyllä kauniitakin. Eilen huomasin kaksi kärpässientä. Toinen oikein mallikappale, ellei lasketa muutamaa nakerrusta lakissa. Toinen oli vasta työntymässä maasta, mutta voi mikä varsi olikaan maan alla.













Tuo punaisempi oli lähemmäs 20cm korkea. Tai olihan tuo toinenkin, mutta maan alla. Nostin ne ylös ja vein vähän sivummalle kulkuväylän vierestä. Pojat kyllä tietävät, että ne ovat myrkkiksiä. Ajattelin kuitenkin, ettei ne herätä mitään turhia mielenkiintoja, jos ovat poissa näkyvistä.

Oli muuten tänään tarkoitus saada kasvihuoneen katto paikoilleen. Pappa tuli auttamaan. No ei onnistunut, kun sataa, sataa, ropisee. Ruoteet sentään löysivät paikkansa. Ja saatiin pressukin päälle, jos vaikka puut taas kuivuisivat hieman. Ja voi sitä lattiaakin aloitella. Ei  kuitenkaan vielä, loppuviikoksi taidetaan suunnata Turkuun.

Toivoa ei ole heitetty.

Murri tuli kolmeksi päiväksi meille pitkästä aikaa. Varasin ajoissa isännän viikonlopuksi kasvihuoneen pystytykseen, kun kerran lapsen vahtikin olisi. Kyllä muutama epäilyksen siemen minussa silti oli, mahtaisiko mitään tapahtua?

No, toivoa ei kai kannata heittää, kasvihuonehan eteni melkein urakkavauhdilla. Siis mitä nyt pystyy lapsenvahdista huolimatta urakoimaan. Siinä sivussa murri kävi kahden vanhemman pojan kanssa sienimetsässä, isäntä kokkasi, toinen ruuvinvääntimen akku hyytyi vissiin lopullisesti ym ym. Mutta kuitenkin.

Runko on kasattuna. Kattotuolitkin saimme nostettua paikoilleen, mutta kuviin ne eivät vielä päässeet. Tuli turhan pimeää. Onneksi oltiin jätetty kulmarautoja paikoilleen ja aurinko oli polttanut jäljet, joten saatiin aika hyvin kaikki osat oikeille paikoilleen. (Purkaessa nimittäin oli aika kiire, ei ollut aikaa merkkailla osien paikkoja.)

Muutama takaiskukin toki kuuluu joukkoon. Neljä lasia oli mennyt rikki. Ne pitäisi vielä uusia tai katsoa löytyisikö kierrätyskeskuksesta sopivan kokoisia vaihtokappaleita tilalle. Yllättävän hyvin kaikki oli kuitenkin kunnossa, vaikka puutavara ja lasit olivat pikaisesti laitettuna kasalle ja peitetty melkein riittävän kokoisella pressulla. Kertaakaan en edes lumia luonut kasan päältä.

Lattia vielä pitäisi kasata, kun muut kamat on saatu paikoilleen. Saas nähdä kuinka pitkälle nuo "muurikivet" riittää. Varmaan sinne tänne on pakko laittaa vaikka luonnonkiviä. Vähän olisi myös maalattavaa. Julkisivussa näkyvät pinnat maalaan loputkin valkoiseksi. Muut osat saavat harmaantua rauhassa. Ikkunatkin saavat jossakin vaiheessa lisää kittiä ja maalia. Se ainakin menee ensi kesälle.

Kyllä se tästä. Eiköhän sitä ensi kesänä saada jo kasvit sinne sisälle tuottamaan satoa.

Inventaario

Olen koittanut kantaa kaiken mahdollisen kirpparille. Opettelen luopumaan. En niinkään kiinny vaatteisiin, vaan paremminkin tavaraan. Suurin osa kirpparikamasta on vaatetta. Pikkumiehille pieneksi jäänyttä. Nuo kaksi isompaa ovat melkein samaa kokoa, joten heidän vanhojaan ei nuorin ehdi millään käyttää kaikkia. Mutta tavaraakin vein.

Isäntä tallensi tilanteen 

En ole ainoa meidän perheessä, joka kiintyy tavaraan. Poika Aa hyvästeli tippa linssissä jokaisen myyntiin laitetun pikkuauton erikseen. Ei niitä kovin montaa ollut ja jäljellekin jäi puolitoista sataa. Jep, tehtiin tosiaan inventaario. Nostettiin työpöydälle kaikki autot mitä löytyi. (Hukassa aivan varmasti useampi.)

Romukoppaankin laitettiin aika monta autoa. Kaikki mistä puuttui pyöriä. Tai semmoiset mistä ei ollut muuta jäljellä kuin pyörät. Mutta voi kauheeta, jos olisi pitänyt vielä vähentää määrää. Ei oo helppoa.

Kamat on nyt olleet viikon kirppiksellä, toisen viikon ainakin vielä pidän. Kyllä se sen verran plussalla oli, että kannattaa. Vaikka myyntipaikka notkuu, tuntuu ettei mitään ole vielä kotoa vähentynyt.

On kuitenkin paljon sellaistakin, mitä ei jaksa kirpparille raahata. Liian isoja kapineita. Osa on ollut tori.fi:ssä ja aekissa myynnissä, mutta olen ajatellut laittaa myös toisen blogin ihan näitä vermeitä varten. Jos saisin jonkun tolkun itelleni, mitä oikein hamstraan. Saa nähdä tuleeko siitä ikinä mitenkään julkista.

Tuotos

Niinpä niin. Kyllä sitä jotain sain aikaankin, eilen ompeluseurassa. Yksikin pyyhe on ollut ripustuslenkki irti toisesta reunastaan. Sepäs sitten tuli heti alkuun laitettua kuntoon. Sitten otin työn alle pitkään työmatkoillakin seilanneen virkkuun. Poika Aa tilasi aikoinaan sienen. Se valmistui viimein.

Poika Aa kysyi, että onko tuo sellainen herkkutatti? En kehdannut kertoa, että kyllä tuo taitaa olla vähän tujumpaa tavaraa. Psykedeliatatti tai jotain. Illalla hän istutti sen leikkiauton roska-astiaan kasvamaan. Nyt pitää tehdä myös poika Peelle oma.

Jatkoin myös kutomaani jotakin. Poika See on pyöritellyt trikookudetta pitkin lattioita ja oli onnistunut tekemään melkoisen tuulenpesän siitä. Aikaa meni selvittelyyn tovi, mutta siihenkin oli mahdollisuus. Kukaan ei vetänyt toisesta päästä uudelleen sotkuun. Kutomuksestani tulee ehkä joskus matto. Meinasin tehdä neliskanttisia ruutuja ja yhdistellä ne sitten joskus, kun niitä on tarpeeksi. Menköön siihen asti vaikka tuolinpehmusteina.

Muilla syntyi sukkaa ja pöytäliinaa. Eräskin rouva oli ottanut "muistolaatikon" mukaansa. Josko vaikka saisi skräpättyä hääalbumin kuntoon joskus. Vielä hän ei päässyt ihan siihen asti. Mutta tulipahan siivottua vanhat bensakuitit ym. seasta pois.

Jipii, jatkoa seuraa...

Ompeluseura

Vihdoin, vuosien suunnittelun ja saamattomuuden jälkeen. Sain kutsuttua kokoon ompeluseuran. Tai miksi sitä sitten tulisikaan kutsua. Oikein facebookilla kutsuin. Tulipahan sekin harjoiteltua. Ja kaiken lisäksi tilausta tuntui olevan. Alku meni melkein hiljaiselossa, kun kaikki olivat kovin keskittyneitä. Seitsemän naista meitä oli kaikkiaan koolla.


Oli hyvä syy järkätä kellarihuonetta (aka palvaamo*) taas pikkusen eteenpäin. Ja kellarin vessaakin tuli pikkasen sisustettua. (Se ei oo mikään helppo nakki, kun pöntön kansi määrittää aikalailla koko pikkuriikkisen tilan.)


Valkoinen matto lattiaan, peltitaulu peiliin, maatuskat ja peltipurkki peilihyllylle. Pyyhkeet ja vessapaperit Ikean vanhassa cd-hyllyssä. Sarjakuvat on piirtänyt lukion luokkakaveri Olli, jollain tunnilla. Se passaa tuonne just hyvin.

Tosi kiva, että toi koppi näyttää näinkin raikkaalta kuvissa. Todellisuus on astetta karumpi.





Huomatkaa myös tuo turkoosi. Sitä on täälläkin. (Hmmm..yläkerta taitaa olla säästynyt siltä. Ai mut ei ookkaan, onhan sitä portaissa.)






No, alakertaan kannoin kasapäin kirjoja. Ajattelin, että niistä saavat muutkin kaivella inspiraatiota, kuin minä vain. Yksi kirja pysyi hukassa, mutta onneksi sekin löytyi tänään.

Kannoin palvaamoon myös kahvi ja tee tarjoilut. Totesin, että meillä ei ole tarpeeksi teekuppeja. Niitä tulee hankkia lisää. Tee tulee ehdottomasti juoda isosta laakeasta mukista. Indiskassa ainakin on taas vaikka mitä kivoja. (Teenä tarjosin Clipperin kamomillateetä, se on niin hyvää, eikä haittaa unia.)

Tein myös torttuja. Valmiille taikinoille laitoin nokareet itsetehtyä raparperi-mansikkahilloa. Eivät pirulaiset meinanneet ruskistua, joten laitoin lisää lämpöä. Ja hyvä että ehdin kääntää selkäni, kun olivat jo tummuneet hieman turhankin paljon. Tyypillistä. Minulle.

Kylläpäs sain palvaamonkin näyttäytymään edukseen näissä kuvissa. Jäi toki pari sotkunurkkaa kuvaamatta. (Oh, well.) Mutta tila toimi "seuran" kokoontumisessa mitä mainioimmin. Sovimme, että jatkossa minä tarjoan edelleenkin tilat. Muut hoitavat sitten tarjoilut. Heh! Terveisiä vaan mutsi, ei oo omena pudonnu kauas. 

Kuvissa näkyy myös meidän ruokapöytä. Niin, ei mahdu keittiöön, ei. Onneksi nyt sillekin on sitten käyttöä. Vaikka kyllä mä mieluummin söisin sen ääressä. Haaveilen siitä, että keittiön ja telkkuhuoneen väliin avataan joskus siinä ollut aukko uudestaan ja telkkuhuoneesta tehtäisiin ruokatila.





Tänään muuten lämmitin keskikerroksen pönttöä ekaa kertaa tänä syksynä. Puoli pesällistä vain, että ehtii luukut jäähtymään, ennen kuin poika See heräilee päikkäreiltä. Kai se on hyväksyttävä, että syksy puskee.


*Palvaamo on saanut nimensä siitä, että uunin lämmitys on taktiikkahomma. Se vaatii omat niksinsä, jotta saa käryt ulos hormin kautta, eikä tuulettamalla tilaa ikkunoista. Savustusta on tullut kokeiltua jo useamman kerran. Kiva piisi, mutta savustaa tilat. Sunnuntaipaistin siellä voisi varmaankin palvata  ihan mukavasti

Olen lomalla, mutta...

Työpaikan syysretkellä tuli oltua mukana kuitenkin, viime viikolla jo. Suuntana Mustion linna, Fiskars (ruokaa, opastettu kierros, kauppoja), Billnäsissä Rakennusapteekki. Tuttuja mestoja. Tulee käytyä sillon tällöin, kun ovat niin lähellä. Räknäsin että josko jokin erilainen näkökulma tulisi näin työkavereiden kanssa. Eikä kaikki ollenkaan ollut ihan tuttua.

Rakennusapteekissa kävin ainoastaan varaosapankin puolella. Aika tavalla olivat joutuneet karsimaan valikoimaansa pienempiin tiloihin muuton takia, mutta kyllähän sitä kaikkea kivaa vielä löytyi. Ostin profiilihöylän sekä sipulinistutustyökalun. Sipulinistutustyökalu etenkin tulee tarpeeseen, pian kai sitä pitäisi saada tulppaanit maahan.













Kävin myös Secret Gardenissa, joka sijaitsee ihan varaosapankin vieressä. Ostin uudet puutarhahansakat, vanhat on jo melko pahasti puhki. Ostin myös ruukun iisoppia. Kaikki alut, mitä vanhasta osoitteesta raahasin, olivat kuolleet talvella. Piti saada uusi, toivottavasti se tulee selviämään ensi talvesta.

Kyllä kai näillä vehkeillä taas hetken pärjää. Hanskat on jo "mullattu". Työkalut ovat vielä osaltani korkkaamatta, saavat toistaiseksi olla vaan kauniita.

Kengissä piisaa

Jostain kumman syystä meillä on aina kuisti ja eteinen täynnä kenkiä. Osasyynä saattaa olla isännän jalan suurehko koko, mutta kyllä kenkien määrälläkin on osuutta. Jonnekinhan niitä pitäisi saada tungettua. Katselin netin myyntipalstoja, kauppojen mainoksia ja mitään ratkaisua ei löytynyt. Paluu suunnitelmaan A.



Kellarissa oli aiemmin (hellahuoneen) keittiönurkkaus. Kaapit kannoimme vähän muuton jälkeen autotalliin. Nyt saimme yläkaapille käyttöä, vaikka aluksi hieman epäilinkin elvyttämistaitojani. Pesu, hionta ja maalia pintaan. Kyllä se sitten kuitenkin käytössä välttää.

Ja näissä kuvissa ei todellakaan ole meidän kaikki kengät. Ei varmaan edes puolet. Huh.
(Vanhan kodin kenkähuonetta tulee silloin tällöin ikävä. Ei se mikään luksus ollut, vanha hillokellari, mutta siellä näki hyvin mitä valikoimiin kuului.)

Luokattoman huonoja kuvia. Ja kaiken lisäksi ne oli ihan miten päin sattuu. Bloggasin nimittäin kännykällä. Vaikka sen ruutu onkin ihan hyvän kokoinen, ei siitä nää varmasti, onko kuvat tärähtäneitä. En ole myöskään löytänyt mitään keinoa kääntää kuvia, saatika sijoitella tekstin lomaan. No, näillä mennään silloin kun on puhelin vain käytettävissä.



3.9.2012 Koitin vähän retusoida. Tulos ei edelleenkään kummonen. En välitä. Pitää lähteä katsomaan onko sade vienyt taas ajoväylän pihasta tielle mennessään.