Syyshuoltoja P.S. Tämähän on jo vanha juttu

HUOM!

Tämä on jo vanha juttu. Jäänyt vaan luonnokseksi roikkumaan. Mutta kun on tullut kirjoitettua, niin mitäpä sitä pidempään panttaamaan:


Kaikenlaistahan sitä pitäisi tehdä, syystoimia. Tuli vihdoin korjattua ränni. Tai korjattua ja korjattua. Tuonne kourulle on arviolta viitisen metriä maasta, lisäksi tuo kellarin oven katos tekee siitä melko vaikeasti lähestyttävän. Kourut on tuollaista pakettiauton perästä tuutattavaa mallia. Ei kovin hääviä. Kiinnitys jollakin patenttivanteella kourun yli räystäslautaan.  Eihän sellainen kiinnitys kestä varsinkaan jäitä, mutta eipä se oikein pidä niitä räystäslautojakaan paikoillaan. Eikä varsinkaan helpota kourujen siivousta lehdistä.

En ole saanut vuokrattua nostinta, joten kouru on roikkunut tuolta talon seinän päästä jo hetken. Vaarin kanssa tuumittiin, että tehdään sille alapuolinen tuki, millä saadaan se pysymään oikeassa korossa ja työnnettyä räystään alle oikeaan kohtaan.  Näkyy kyllä kuvassa, kun oikeasta paikasta katsoo. Se on tuo harmaantunut rima, mikä ruuvattiin lomalaudoituksen alemmassa tasossa olevaan lautaan. Siinä on sitten tukea sivuilla väännöllekin, jos tulee jäistä tai lumista painoa.

Olihan se melkoista akrobatiointia tuolla katoksen päällä ja kuistin ikkuna-aukossa, mutta tulipahan tehtyä ennen syyssateita. Ei taida olla ihan lyhytikäinen väliaikainen korjaus, kyllä siitä niin hyvä tuli. Ja samalla vaari siivosi muutkin kourut.

On sitä muutakin ehditty tekemään, kun pojat ovat olleet vesirokossa. Ei ole tarvinnut lähteä syyslomailemaan mihinkään. Ensimmäistä kertaa täällä asuessa tuli kompostorikin tyhjennettyä ihan silloin kun sen aika on. Ihanaa muhevaa multaa oli taas astia lähes täynnä. Nyt saadaan myös talven bioroskat mahtumaan sinne. Pudonneet omenat on kerätty, haravoitu lehdet tai ajettu ne ruohonleikkurilla pieneksi Trampoliini purettiin,terassin katoskangas otettiin alas, riippukeinu vietiin varastoon, sadevesisäiliöt on tyhjennetty suurimmaksi osaksi. Ihan ihmeellistä, mitä kaikkea on ehtinyt ja jaksanut.

Muta, kura, lika, loka, sonta ym.

Poika Aa oli kolme päivää inkkarileirillä. Kaksi niistä sateista ja yksi sateeton. Olisi voinut luulla, että ne päivät menivät mutakylpylässä. Ainakin kengät olivat saaneet melko perusteelliset mutahoidot. Tossut esipesin hanan alla ja niistä tuli melko freesit verrattuna pesemättömiin. Kuitenkin tuntui, ettei kuran irtoamista saa iltistä loppumaan, joten päädyin heittämään ne lopuksi pesukoneeseen. Kyllä nahka näyttää konepesun kestävän ihan hyvin.

Kumisaappaatkin piti pestä sekä ulkoa, että sisältä. Niitä en sentään viitsinyt nakata koneeseen. Otin kuitenkin pohjalliset pois ja päästin vettä ihan kunnolla sisäpuolellekin. Niitä siinä huljuttaessani löysin myös salamatkustajan. Mikäs muukaan, kuin kastematohan se saappaassa oli vaihtanut vähän maisemia. Ei me sitä lemmikiksi otettu, mutta ei se enää kotiin taida löytää, joutui jäämään vierastyöläiseksi tänne.

P.S. Pojan inkkarinimi oli osuvasti Viemärirotta.

 

Purukumilla mä paikkasin sen...

Lapsukaiset eivät ole oikein tahtoneet muistaa, että huonekaluilla ei pompita. Muistutan siitä useita kertoja päivittäin, mutta silti se ei tunnu menevän perille. Tämä pomppimisvimma liittyy lähinnä jousilla varustettuihin sohvaan ja nojatuoleihin. Sohva on saanut eniten siipeensä. Meriheinät ja lumput ovat pikkuhiljaa putoilleet pohjan kautta ulos. (Sikäli hankalaa, että olen säilyttänyt keskeneräistä palapeliä sohvan alla.) Kertaalleen olen jo pohjan säkkikankaan neulonut kiinni ja kiinnitellyt jousiakin. Pari viikkoa sitten oli pakko lähteä vähän järeämmin keinoin liikkeelle -> uusi kangas pohjaan. Ja koska vain kaksi keskimmäistä väliä oli kärsinyt enemmän, en jaksanut vetäistä kangasta koko pohjaan.

Ei tuo korjaus vielä mitään isompaa ratkaissut. Edelleen määrätyssä kohdassa on ihan hyvä istua ja siinä vieressä ei niinkään. Nyt ei kuitenkaan sohvanalus ole jatkuvasti täynnä putua. Ehkä vielä joskus joku jaksaa tehdä mittavamman korjauksen, olisihan tuossa verhoilussakin hieman tekemistä.

Viikonlopun arkea

Jostakin syystä meillä ei pyykit tule pestyksi viikolla kuin ihan erikoistapauksissa. Viime viikonlopun jäljiltä oli kolme isoa ikean kassillista pyykkiä viikattavana ja tänäkin viikonloppuna tuli pyykkiä pestyä viisi koneellista. Viikkaaminen on 99% minun harteillani. Ja kyllä se suoraansanottuna v***ttaa ihan joka kerta. Mutta isomminkin voisi, ottaa päähän, jos antaisin isäntä sekaantuisi siihen. Kolmen (kuitenkin hieman erikokoisen) pojan vaatteet olisivat mikä kenenkin kaapissa. Ja ihan miten sattuu mytyissä. (Siis ei se todellakaan erota niitä tai muista kenen päällä mikäkin vaateparsi on ollut.) Vaikka olenkin epäjärjestyksen ihminen, niin kaikessa siinä epäjärjestyksessäkin pitää olla kuri ja järjestys. Omat vaatteensa isäntä sentää viikkaa ihan itse. Tai ainakin ne kasat jonnekin aina häviävät. Kellään muulla ei varmaan oo ikinä ollu samansorttista ongelmaa, eihän?

Tuli vahingossa tämmöinen taidekuvakin vielä napattua. Vahingossa, enkaimääny tahallaan.

Lattia lähti, mitä tilalle?

Jo oikeastaan siitä lähtien kun kolme vuotta sitten tähän taloon muutettiin, on hitusen ottanut eteisen huonokuntoinen pyökkilaminaatti päähän. Ei pelkästään huonon kunnon vuoksi, vaan ennemminkin inhoan sekä pyökkiä, että laminaattia. Mutta ei se huono kunto tietenkään plussaakaan ollut.


Olen koittanut kurkkia listojen alle, että mahtaako samansorttinen materiaali olla kauttaaltaan samaa. Vaikutti siltä, että alla on vaalea, perinteisen ruma vaalea muovimatto. Kyllähän sieltä sellainen löytyikin.


Alkeläänieriste oli lyöty huopanauloilla kiinni sinne tänne ja yhden sauman ympärille oli niitä lyöty oikein enemmänkin. Naulat jätin, ettei lattian mahdollisesti kastuessa liritä suoraan allaolevaan lastulevyyn. Pari kertaa kävi kyllä mielessä, että oliko pakko taas urakoida. Ei se eteistä ainakaan kauniimmaksi tehnyt tämä vanha patinoitunut pinta. Eihän mulla ole mitään vielä tilallekaan. Toisaalta, saattaa olla, että mieskin kiinnostuu taas saattamaan jotakin muuta tilalle hieman vikkelämmin. (Tai sitten ei.)

Matto on liimattu lastulevyyn hyvin. Liimasta en tiedä, saattaa sisältää asbestia. En vain taida jaksaa lähettää analysoitavaksi. Kaveri jo lupasi lainata alipaineistajaa ja hepaimuria, joten taidan vain suojautua ja suojata hyvin ja poistaa maton jossain vaiheessa itse. Vielä pitäisi selvittää, että mitä lastulevyn alta löytyy. Voisihan sitä käydä oikein tuuri ja löytyä puulattia. Tai jos ei löydy, niin hyvällä tuurilla levytys on kyllin paksu ja sen voisi korvata uudella puulattialla.

Ja jos joku tosi valoisa puoli pitäisi keksiä lattian nykytilasta, niin laminaatin poisto madalsi lattian korkoa. Nyt vessan oven voi avata, eikä matto mene sen takia ryttyyn. Ovi mahtuu käymään maton yli. Jiihaa, lattian sai peitettyä lähes kauttaaltaan! Sitäpaitsi matot pysyy paikoillaan ilman jarrumattoja, toisin kuin laminaatilla. Poika See saattaa hermostua tästä ominaisuudesta, mutta hermostukoon. Opetelkoon muitakin taitoja kuin mattojen kurttaaminen.

Onneksi on vielä pari muutakin räsymattoa, voi sitten vaihtaa, kun alkaa tuo kirjo haittaamaan silmää.

Luuta liikkeellä

Siivosin. Blogilistalla oli jo lopettaneita tai muuten vain hiljaiseloa viettäviä, joten sellaiset poistin, vaikka niistäkin olisi voinut löytää jotakin vanhoja kivoja juttuja. En kuitenkaan itse ehdi milloinkaan kaivamaan vanhoja juttuja, joten kuten ehtii pysymään nykyisten perässä. Jos ehtii. Samoin poistin listalta sellaiset, jotka eivät ole enää antaneet pitkään aikaan varsinaisesti mitään uutta, ainakaan minulle.  Tuskin siivoaminen vielä tähän jää, enköhän jatka vielä toisella kerralla. (Näköjään tyhjensin samalla myös seuraamieni suosikkiblogieni listan, joten saan senkin laittaa ihan uusiksi.)


Lisäsin kyllä pari uuttakin. Kiitti vaan Sirkku, nyt mä koukutun sun juttuihin varmaan vielä enemmän, fb lisäksi. Ja joitakin juuri lisäämiäni poistin saman tien. Ei oo helppoo.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin. Taidan lähteä siivoamaan autotallia, kun olen kerran hyvässä siivousvauhdissa.

Ihan pikku hetki vain

Tiedättehän tilanteen, että siivoan tuon nurkan ihan äkkiä vain? Sunnuntaina tuo hetki kesti helposti puoli päivää. Aloin siivoamaan kellarin eteistä, se kun on pitänyt tehdä jo jonkin aikaa, mutta olen kiertänyt sitä vähän kuin kissa kuumaa puuroa. Ei siitä ihan hetkessä selvinnyt. Nuorimmainen yritti kovasti olla apuna, mutta jossakin vaiheessa minä, hän, imuri ja paljon roinaa emme enää mahtuneet samaan koppiin. Onneksi oli paljon tapeltavaa veljien kanssa, joten kului se aika poikasillakin.


Nyt on kuitenkin isännän lasinpesunestekanisterit sievässä rivissä ja aika moni muukin juttu. Saattaa joku viaton lukija ihmetellä, että miksikäs niitä kanistereita on noin monta? Sitä en tiedä, mutta kun joskus keväällä olisin pari nakannut mäkeen, niin en saanut lupaa. Niitä kuulemma tarvitaan. Olen minäkin hamsteri ja kerään kaikenlaista, mutta pääasiassa yksi samanlainen riittää.


Vielä pitäisi hieman ruuvi- ja työkaluosastoa pistää siistimpiin kasoihin, mutta kyllä nyt jo voi olla tyytyväinen. Mahtuu nääs kulkemaan eteisen läpi, vähän niikuin siinä on tarkoitettu tehtävänkin.

Kuistilla

Meidän pojat on kovia pyöräilemään, vaikka pihassa ei kovinkaan isoa rinkiä pääsekään heittämään. Ja tarkkaan pitävät kypärän päässä ajellessaan. Kypärät pidettiin ennen kellarin eteisessä, mutta kun siellä on yleensä ovi kiinni ja lukossa, kypärät pyörivät pitkin kuistia ja eteistä alvariinsa. No tottahan se oli hankalaa. Pari viikkoa sitten haettiin muutama uusi naulakkokoukku, jotta kypärät saa kuistille omille paikoilleen.



Silloin jo aloitin kuistin raivaamisen. Tänään saatoin saada sen projektin valmiiksi. Jotakin pientä ehkä pitää vielä viilailla, mutta nyt se jo näyttää siltä, että siellä voisi nauttia vaikka iltateet. Tai aamukahvit. Tai ihan mitä vain. Matonkin vaihdoin.



Eilen vietiin pari jaetta jätettä. Metalli, kartonki, paperi ja lasi kerätään Ikean laatikoihin. Pappa teki penkin tilauksestani, kun oltiin juuri muutettu tänne. Suunnittelin sen sellaiseksi, että juuri nuo laatikot mahtuvat sen alle. Penkissä itsessään on kaksi laatikkoa kannen alla. Selkänojaa ei varsinaisesti ole, vaan ikkunan korkeuden mukaan penkkiin kuuluu kukkalauta. Vielä kun saisi sen maalattua valkoiseksi, kuten alkuperäinen suunnitelma ja tarkoitus oli. Vaikkei se minua suunnattomasti haittaa, että se on puupinnalla. Ainakin huomaa, että siinä on valkoiset istuintyynyt.



Pelargoniat ovat talvehtineet niin ja näin kellarissa. Nyt kaikki elossaolevat on kannettu ylös ja kuistille. Jos vaikka muistaisi taas antaa vettä niille.



Vasemmalla kuvassa olevan peilin kohdalle on tarkoitus laittaa ikkuna. Siinä on sellainen ilmeisesti joskus ollutkin, kun tuossa peilin takana on levy eikä panelointia. Toisi sitten valoa portaikkoon, joka on edelleen melko hämärä.

Homma toimii taas

Eihän sitä ole juuri tänne ehtinyt kirjoitella, kun kaikki vähänkin liikenevä aika on mennyt tiskaamiseen. No ei ehkä ihan noin, mutta siltä se on tuntunut. Ilokseni voin kuitenkin todeta, että nyt meillä on uusi tiskikone. Se on varmaan ihan superhyvä, mutta ei sitä ole vielä päässyt testaamaan. (Eilen aamulla oli pakko tiskata, kun en voinut olla varma saadaanko kone kaupasta heti mukaan.)

Varsin vaatimaton kone ulkonäöltään. Sisätilat eivät ole kovinkaan vaatimattomat. Muunneltavuus on tosi hyvä. Korit on kolmessa tasossa. Osia saa välistä pois tai vaihdettua erilaisia pesutasoja keskihyllyyn. Ja yläkorissa ei tarvitse tietää mikä astia sopii mihinkin, että sen saa täytettyä. Kyllä tuollainen laite on vaan tarpeen lapsiperheessä.

Tulipahan tehtyä tuossa tiskarinvaihdon yhteydessä pari muutakin elämää ihan pikkasen parantavaa pikku seikkaa. Noskiskaapin oven sulkimet oli menneet rikki ja ovi hädin tuskin pysyi kiinni. Kaappi on ollut myös hankala siivota, koska pinnat on puulla ja roska-vaunu on ollut sijoitettuna melkein toiseen reunaan. Tosiaankin melkein.

Oikeaa reunaa ei pystynyt siivoamaan saatika käyttämään mihinkään. Roskia se kyllä keräsi. Vasemmanta reunaa kyllä pystyi jotenkin hyödyntämään, mutta koska putket kulkevat silläpuolella takaosassa, se ei ollut käytettävissä koko syvyydeltä. Roskavaunukin kulki välillä vähän huonosti, kun kaapin ovi piti avata kokonaan auki.

Ihan pientä viilausta ja kaikki toimii paremmin. Kaapin pohjalle laitoin vahakangasta, sitä oli meillä joskus pöytäliinana, kunnes se rispaantui paikoitellen. Isäntä kyllä hieman epäili vahakankaan järkevyyttä, jos sen alle vaikka pääsisi kosteutta. Kangas on kuitenkin kiinni vain roskisvaunun kiskojen alla, reunoilta pääsee kurkistamaan. Puhtaanapito on kuitenkin aikalailla helpompaa, toivoisin.

Sitä paitsi esimerkiksi fairypullo mahtuu nyt kaapin takareunaan, koska oikeassa reunassa on taakse asti tilaa. Laitoin myös uudet magneetit pitämään oven kiinni. Melkein tekisi mieli laittaa kaappiin vielä liiketunnistimella toimiva valo...

btw. lattia nostaa mun karvat pystyyn, matto vaan takaisin pikaisesti, kun eihän sentään lattian vaihtoon ollut aikaa...

Pitäisi ja pitäisi

Koulutehtävä pitäisi tehdä, mutta kaikkea muutakin tarpeellista tupsahtaa esiin. Pitäähän ovet saada tiivistettyä, portaat maalattua, tiskit tiskattua... No oikeesti pitää tiskata. Tiskari kun kosahti. Tai kyllä siellä vesi virtaa, mutta se pitää ihan hillitöntä ääntä. Jos uskaltaisi pitää konetta käynnissä, niin ei kyllä pystyisi kuuntelemaan. Onneksi on pari kuivaustellinkiä olemassa, mutta kylläpä on ankeeta tiskata, kun on vain yksi tiskiallas. Ja kaikeksi onneksi se on edes jonkun kokoinen.

Pehmeitä paketteja

Melko korni, vai mitä?

Ajoissa liikenteessä, kuten aina. Ostin Lankamaailmasta bambu-puuvillalankaa ja aloitin tiskirättien väsäämisen joululahjoiksi. Niitähän kaikki tarvitsevat. Yksi on jo tehty ja todettu, että virkaten ei tule ehkä paras rätti, mutta ihan kaunis kuitenkin. Ja siis ei siitä suinkaan huono tullut, mutta ehkä erilainen mihin olin asennoitunut. Siihen tein vielä ihan tavan puuvillalangasta pinkin pitsireunan, sillä vein sen ystävälleni, jonka tiskirätti selkeästi vaati mukaan pinkin somisteen.

Seuraavaksi lähdin kokeilemaan kutomista. Kun en juurikaan ole kutonut ja senkin vähän melko harvoin, ei siitä meinannut tulla mitään. Mutta tarpeeksi monta kertaa alusta kun aloitti, niin kyllä  sitä sitten lopulta alkoi oikeansorttista tulemaan. Ja tällä kertaa tulikin juuri oikeanlaista tekstuuria, sitä mitä alunperinkin olin ajatellut. Voi olla, että saan jopa muutaman jouluun mennessä valmiiksi. Nyt on yksi kudottu jo melkein valmiiksi asti. (Nelosen puikoilla kaksinkertaisella langalla.)

Somisteeksi tai väripilkuksi tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua, varasin kahta erilaista vihreää. Eipä niistä oikein missään valossa saanut oikeaa väriä kuvaan taltioitua, mutta ehkä tuossa alakuvassa värit ovat lähempänä totuutta.

Lanka itsessään on aivan ihanan tuntuista. Välillä on pakko hivellä tiskirätillä poskea. Täytyy tehdä se nyt, ei varmaan ole sitten käytössä enää niinkään ihanaa. Luultavasti kokeilen jossakin vaiheessa pipon kutomista tuosta samasta langasta, mutta paksummasta. Omaan niin herkän hipiän otsassani, että pipon löytyminen on ihan työn ja tuskan takana.

Töissä oli viikolla siivouspäivä, kyllä siitäkin voi seurata jotakin rosoisen kaunista. Sahanpuru lensi tuulessa pitkin pihaan, niin kuin lunta olisi tuiskuttanut.

Aurinko kuitenkin paistoi, vaikkei enää lämmittänytkään kovin. Ja siihen kai se on tottuminen. Vilukissa vetää vaan villasukkia jalkaansa ja tarpeeksi paksua nuttua niskaansa.

Kertaus on opintojen äiti

No en nyt kuitenkaan aio kolmatta kertaa kertoa terassin jatkopätkän rakentamisesta. Sillä saralla ei ole tapahtunut mitään uutta. Ja samat kuvat alkaa näyttämään aika yksitoikkoiselta. Kai sitä on ihan hyvin tullut lomailtua, kun ei sen vertaa muista, että on jo kertaalleen aiheesta kirjoittanut. Varsinkaan kun juuri muuta ei ole tullut tänne laitettua. Phuuh. No sama pää, kesät talvet.

On sitä sentään tullut muutakin tehtyä. Keittiön pöytätasoista olen jo toisenkin saanut vahattua. Yksi jäljellä, kai se on huomenna rykäistävä. Ei vaan innosta. Miten sitä sais muka helposti hiottua vanhat pinnat altaan takaa hanan ympäriltä. No ei mitenkään. Pitänee pitää sormet ristissä ja toivoa parasta.

Mattopyykilläkin olen taas käynyt. Isäntäkin oli apuna. (Miten se työn kulku ei ole itsestäänselvyys? Eikö pyykit ja tiskitkin ensin kastella, sitten pesuainetta, kuuraus, huuhtelu ja kuivatus?) Ihan hyvin se lopulta sujui, välillä vaan ihmetyttää miksi pitää tahallaan heittäytyä tietämättömäksi. Vaikka onhan se hyvä tietty varmistaa, ettei saa jälkeenpäin haukkuja kun tekisikin jotakin hieman erilailla.

Mitäs muuta, kasvitarhalla oli taas pakko käydä, kun on alet. Keväällä kesäkukiksi ostetut orvokit alkoivat olla aika käpysiä. Muutamat kerrat jo kukkineet, ei kai voi enää kauheasti vaatia. Nyt ostin miljoonakelloja ja muutamaa muuta, vähän väriä loppukesään. Ja rinteeseen auringonhattua, sadepäivänhattua, tuoksukurjenpolvea kolme. Mitäköhän muuta?

Toista tuhatta mennään.

Poika Aa kötösteli eräs päivä itselleen terraarion läpinäkyvään muovilaatikkoon. Kuvat eivät kyllä tee mitään oikeutta teokselle. Liskot oli tarkoin aseteltu kivien ja kasvien päälle, kameleontti kaikkein korkeimmalla oksalla.

Poika Pee taas on innostunut taiteilemaan vesiväreillä. Tämä yksilö on meripetohirviö. Shh, se on isänpäivälahja, ei saa kertoa vielä.

Kaikessa tekemisessä tuntuu vaan olevan valtava kaaos lopputuloksena. Onneksi joitakin tällaisia hienojakin hetkiä ja loistavia oivalluksia mahtuu mukaan. Pääasiassa kun tekemistä seuraa ainoastaan se kaaos. Ja mikään ei voi olla niin inhottavaa ja kamalaa ja typerää kuin siivoaminen. 

(Äkkiäpä se seuraavakin tuhat tuli täyteen. Tai ainakin siltä tuntuu. En ole tarkistanut.)

Projektit rönsyää tai ainakin niissä piisaa.

Portaikon maalaus työn alla. Maalia pitänee hankkia lisää. Kaksi kerrosta olen vetänyt valkoista ja linnunpöntöt vaan paistavat läpi. Vaatii ainakin kolme kerrosta maalia tapetin päälle, menekkiä siis on. (Kyllä mä sen tiesin. ehdin vaan jo toivoa kun märkänä toinen kerros vaikutti peittävän.)

Mutta voi jee, kyllä valkopesu vaan tekee aina ihmeitä. Ja vielä kun saa harmauden paneleihin... (Ihan pian toivottavasti. Tarttis saada tavarat takaisin paikalleen.) Koska maalausprojektit vaatii aina oman aikansa, on hyvä olla muutama sivubisnes niihin väleihin, kun on vaan ihan pikkusen aikaa. Työllistäjänä tällä hetkellä siis myös kellarin "aula".

Nyt kun on pidetty ompelukerhoja meillä, niin on tullut entistä enemmän kuljettua "aulan" tuon monikulmaisen tilan läpi. Tähän asti se on ollut lähinnä varastona. Ja kyllähän se vaan niin on, että en mä halua katella varastoa jatkuvasti. Kaipa nuo toisarvoisetkin tilat voi olla viihtyisiä? Tai siis voi todellakin. Näkeehän sen jo lukuisista lehdistä ja blogeista.

Äh, kuvat ihan surkeita. Tavararöykkiöitä koitin tallentaa.
Huomatkaa kuitenkin tuo sama turkoosi mitä
portaikossa. Kaikkiaan neljä ovea tässä tilassa maalattu sillä. 

Vielä oon kuitenkin alkumetreillä, siivousta ja turhasta roinasta eroon hankkiutumista edessä. Voitteko kuvitella, hyllyistä löytyi ainakin kymmenen tyhjää kenkälaatikkoa. (Vanhassa kodissa oli hillokellarin hyllyt mitoitettu juuri sopiviksi kenkälaatikoille. Siellä kaikilla kengillä oli oma laatikko ja ne löytyi helposti. Pakkohan sen saneli, eteisiin ei mahtunut senkään vertaa mitä täällä.) Nyt on kengät kuitenkin hajasijoitettuna moneen suuntaan ja saakin olla niin. Laatikot sen sijaan ovat jääneet tyhjänpanteiksi hyllyihin tilaa viemään.

Lisäksi on tietenkin vakioprojektina nuo ainaiset hyllyjen ja tasojen päälliset. Mikä siinä on, että ne ei pysy tyhjinä? Jos ne joskus saa siivottua tyhjäksi asti, niin menee korkeintaan viisi (5) minuuttia ja kaaos on takaisin. Kyllä mä kovasti välillä ihmettelen, että kuinka ihmisillä on mahdollisuus tehdä jotain asetelmia kaapinpolvelle?














Niin että siinä sulle vähän asetelmaa, näin meillä! Mutta lupaan, että jouluna ei näytä enää tuolta. Lupaan myös, etten tee mitään jätesäkkitaikatemppuja vaan siivoan ihan oikeasti. (Saattaahan se toki olla, että turhaan taistelen kaaoksen voimia vastaan. Ne voimat on varmaan vakio meijän huushollissa. Kohde vaan vaihtuu.)

I love gadgets

Tilasin Hulluilta Päiviltä ikkunaimurin. Luulin tilaavani ikkunanpesukoneen, semmosen jonkun höyrytyshärpäkkeen. No ei se ollut ihan mitä luulin, mutta toimi kuitenkin moitteettomasti. Nimittäin mikäpäs muu, kuin kone tai laite, ajaisi isännän hommiin. Aika monesta ikkunasta näkee jo läpi ja peiliovistakin pystyy peilailemaan. Akku vaan vaatii välillä lataamista, se ei riitä kovin moneen ikkunaan. (Tosin kyllä kai se on isännänkin hyvä levätä välillä, ettei vaan käy liian raskaaksi kerralla.)


Laite siis toimii perinteisen lastan korvaajana, imee vaan ne likavedet säiliöön. Kyllä ainakin ympäristön siivoamiselta säästyy. Ei lainehdi kaikki paikat. Ja aika vähän näytti jääneen mitään raitoja. Aah, mahtavaa kun uloskatsellessa näkee kaiken väreissä, vaikkei siellä kovasti värejä edes ole. Täytyy toivoa, että keväällä taas härveli saa isännän liikkeelle.

Whuhhuh!

Painajainen. Todistuksia (sen paremmin työ-, kuin opiskelu-) ei löydy mistään. Muutosta reilu vuosi ja pieni aavistus on, mistä voisi etsiä. Löydän kyllä ala-asteen todistukset. Ekan luokan todistukseen on isäni kirjoittanut, ettei lapsi oikei tahdo muistaa lähteä ajoissa kouluun. Hmm. Onkohan se geeni siirtynyt lapsillemme sittenkin minulta. (Ei niistä yksikään vielä koulussa ole, mutta minnekään ei pääse ajoissa.)

Käännän kaikki mahdolliset jemmapaikat, niin ylä-, ala- kuin kellarikerroksessakin. Siivoan välillä jääkaappia, kun tuli ostettua nättejä ruskeita munia. Soitan muutaman puhelun (jotka olisi pitänyt jo pari päivää sitten hoitaa). Sitten taas etsin.

Laajennan "haravoitavaa" aluetta. No jotakin löytyy. Yhdellä ei vielä pitkälle pötkitä. Taas löytyy toisesta paikasta pari. Lukion päästötodistusta tai yo-todistusta ei tahdo löytyä alkuunkaan. Isännän vastaavat löytyvät myöskin sieltä täältä, mutta ihan helposti. Syön mummun leipomaa suklaatorttua välillä, kun on kamala nälkäkin, mutta ruoanlaittoa en aloita ennen kuin todistukset löytyy.

Jääkaappia alkaa näyttämään aika hyvältä. Kaikki tarmo täytyy keskittää todistuksiin. Jossainhan niiden on oltava. Sitä vaan en ymmärrä, miksei ne kaikki ole samassa paikassa? Ja miten ne isännän todistukset löytyy muka helpommin? (Voin kai lohduttautua sillä, että ei se itse niitä helposti löytäisi.)

Kaikki tämä vaiva saattaa jopa palkita. Saatan saada kiitoksen jääkaapin puhdistuksesta. Tai sitten saan vaan äkäisiä murahduksia, sillä jätin keittiön pöydälle myös viestin. (V***tuksissani)

Ainakin lopulta löytyy kaikki se mitä pitikin. Ehkä saan ne tällä kertaa talletettua jotenkin järkevämmin. Ainakin samaan paikkaan kaikki. Ja jos en hukkaa niitä uudelleen, saatan onnistua ottamaan kopiot ja lähettämään ne vielä ajoissa.

Helpottaisi muuten tekstin ja kuvien asettelua, jos kuvat pysyisivät luonnoksessa mukana. Viime aikoina kuvat välillä vaan hävinneet. Esikatselulla ne kyllä näkyy. Mahtaako olla yleinenkin ongelma?