Kevätsiivous

Oi voi, kyllä se vaan kevät on painanut päälle. Ei oikein tahdo koneellekaan ehtiä, kun pitää kaiken aikaa häärätä ulkona. On esimerkiksi tullut siivottua autotallia. Se tuli tungettua täyteen syksyllä muutossa. Nyt se on vaan puolillaan. Enkä mä tainut sieltä mitään tuoda pois, pari uutta juttua kyllä vein sisään. Pakko tunnustaa, että oon mielestäni aika haka kokoamaan palapelejä. Olis pitäny vaan tehdä alun perinkin ite.

Toinen homma oli operaatio "leikkaa 25m2 ruusua ja lumimarjaa matalaksi". Niistä jotakuinkin viisi oli lumimarjaa ja 20 ruusua. Mutta onnistuihan se, vaikka hetki vierähtikin. Ja se kaikki mahtui peräkärryyn (joka ei suinkaan ole 25m2 kokoinen). Mies sattui juuri tulemaan ulos, kun olin viimeiset saanut leikattua. Meinasi, että huomenissahan voi sitten tilata kaivurin kaivamaan juurakot ylös. Saattaa olla, että koitan kuitenkin ensin itse. Ei kai mun niitä kaikkia heti tarvi ylös saada? Ja tyhmyydestä kärsii kai koko kroppa?

Veljenikin poikkesivat viikonloppuna. Grillattiin. (Tai siis isäntä grillasi ja antoi minullekin muutaman neuvon kuinka grillin kanssa pitää toimia, jos nyt joskus sattuisin grillaamaan.) Pojat nautti enojen seurasta. Pisti ne juoksemaan. Ja pelaamaan Afrikan tähteä ja Unoa.

Kaiken touhun lomassa on tullut mittailtua pihaa. Kevätesikoita on ainakin tulossa ja rinteeseen lupiineja. Krookukset alkaa olla jo aika finaalissa. Raparperi nostelee päitään. Toi ja toi puska pois ja siirretään tonne. Hiekkalaatikko tonne minne siirrettiin keinukin. Tohon kohtaan pengertä kaivetaan kolo grillipaikaksi ja portaat siihen viereen. Portaat myös tonne ja tonne. Terassia jatketaan tän verran ja sitten hommataan purjekangas siihen päälle. Komposti siirretään tonne tontin nurkkaan kasvihuoneen taakse ja toiselle puolelle vois laittaa kasvulaatikoita. Toi rinne pitäs pengertää ja pyykkinarun haluan tonne ylös koivusta tammeen. Ja naapurit lahjottaa leikkimökin, minnehän sen sijottaisi? Musta tuntuu, etten ehdi ihan kaikkea tänä kesänä. Ja hyvä niin. Voi makustella rauhassa.

Koska olen välillä pääasiassa melko malttamaton, ei tullut otettua ennen- ja jälkeen kuvia. Jälkeen kuvia tosin voi ottaa vaikka huomenna kun on taas päivänvaloa. Usein vaan huomaan, että olis voinut ottaa ne ennen kuvatkin, tietäisi tai muistaisi paremmin, mikä oli lähtötilanne. Mutta ei tää opi. Siksi siis kuva velociraptorista.

Jetlag

Olimme ystävämme luona kyläilemässä viikon päivät. Viime hetkellä. Hän on tulossa kesällä takaisin Suomeen muutaman vuoden poissaolon jälkeen. Matka oli mitä mainioin ja ajattelinkin kertoa ihan vain muutamia kohokohtia.

Päivä 1.
Matkapäivä. Vuokra-auto on odotettua kalliimpaa mallia. (Ei sinänsä haitannut, harvemmin käy näin päin.) Luultavasti kallein auto, missä olen koskaan ollut kyydissä. Tai mahdollisesti tulen olemaan. Majottaudumme ystävän kotiin. Pojat Aa ja Pee saavat nukkua ystävän kanssa hänen sängyssään. Poika See mahtuu matkalaukkuun. Minä ja isäntä nukumme "linkkaavalla" vuodesohvalla.

Päivä 2. 

Ajamme vuoristoteitä ja saamme todeta, että poika Aa ei kestä serpentiiniä. Onneksi vuokra-automme on aivan tuliterä -> muovit vielä lattioissa. Suurin matkapahoinvointi osuu onneksi auton ulkopuolelle.

Päivä 3.

Poika Pee putoaa aamulla sängystä ja lyö päänsä marmoriseen jalkalistaan. Päähän tulee reikä. Haavaan ommellaan paikallisessa sairaalassa kolme tikkiä. Uiminen kiellettyä, haavaa ei saa kastella. Särkylääke maistuu appelsiinille. Poika Aalle tehdään peti lattialle, jotta kukaan ei enää putoa jalkalistalle.

Päivä 4.

Poika See tekee kakkoshädän vaippaan ennen kuin lähdemme päivän retkelle. Luetaan tämä hyväksi tuuriksi. Menen hoitamaan pyllypyykin. Poika See päättää kuitenkin pommittaa vielä kylpyhuoneen matolle. Ei niin hyvää tuuria enää. Pyllypyykin lisäksi hoidettavana mattopyykki. Ajamme rantakaupunkiin. Ystäväni rohkaisee mielensä ja syö elämänsä ensimmäistä kertaa simpukoita. Lapsilla on vuorotellen kakkahätä aina, kun olemme juuri poistuneet ravintolasta, kahvilasta tms.

Päivä 5.

Testaamme uima-altaan Poika Aan kanssa. Vesi on turkasen kylmää. Käymme myöhemmin rannalla. Poika Aa saa lasinsirun jalkapohjaansa. Siru saadaan pois itse ja haavaankin riittää laastari.

Päivä 6.

Aamulla sairaalassa poika Peen haavan kontrollikäynti. Tämän jälkeen suuntana perhospuisto. Mahtava paikka! Ensimmäisen 15 minuutin aikana pystymme etenemään n. kaksi metriä. Käymme myös vuoren rinteessä sijaitsevassa kylässä, joka on kuuluisa aaseistaan. Poika Aa on myös hajuherkkä. Pitelee nenästään ja haluaa pois hajusta. 

Päivä 7.

Käymme rannalla. Hiekka on polttavan kuumaa, vesi kylmää. Leikkitelineessä poika Pee saa haavan jalkaansa. Ei haittaa. "Kotipihassa" poika Aa kyntää maata ja polveen tulee asvaltti-ihottumaa. Illalla kierrämme taloyhtiön pihan ja toteamme, että uima-altaiden vedet ovat hyvinkin lämmenneet. Emme ehdi enää uimaan.

Päivä 8.

Kotimatka. Heräämme aamulla n. klo 3 ja kiskomme lapset hereille. Eivät nuku automatkaa kentälle ja lentokoneessakin varsin maltillisesti. Itselläni on järkyttävä jetlag vaikka aikaeroa onkin ollut vain tunti. Nukun päiväunet, koska en pysy hereillä. Sen ansiosta jaksankin taas näin yöllä.

New gears

Eilen Fedexin setä toi odotetun paketin. Just in time. Tänään ei oltais oltu enää ottamassa vastaan. Oli se jo maanantaina käynyt. Heti kun olin lähtenyt jumppaan. (Luulis, että kannattais soittaa ensin. Ei kai kovin moni odottele kotonaan päiväsaikaan, jos vaikka tänään pakettisetä poikkeis?)







Poika Pee nappasi kuvan minusta uunin edessä. Näytän kuulemma rosvolta, kun kaulus ulottuu puoleen väliin naamaa. Piti hiukan rajata. Oli aika paljon mahtunut kattoa kuvaan. Näköjään väriäkin olisi voinu säätää, fleece on enemmän tuon yläkuvan värinen. (Ehkä muissakin kuvissa voisi säätää.)

Bench. ei ole aiemmin mitään kokemusta. Vaikuttaa kuitenkin olevan juuri sellainen kuin toivoinkin. Tarpeeksi pitkät hihat ja kaulus. Kangas tarpeeksi paksua ja tuntuu pitävän tuultakin ihan mukavasti.

Kypärä mahtuu nipanappa. mahtavia värejä tarjolla. Päädyin niin tuttuun vihreään.

                            



Sandaalit tilasin, koska piti saada ilmainen kuljetus. (Olisi ollut suunnilleen sama maksaa postimaksut tai ottaa lisäksi sandaalit, jotta ostosummaa oli tarpeeksi.) Väittävät näitä naurettavan mukaviksi. Toivottavasti mainoslause pitää paikkansa. Josko nuo saisi jo päivällä jalkaansa.

Eilen kävimme ostamassa poika Aalle kengät, yhdetkään viimevuotiset eivät mahtuneet. Mustat Conversen All Starit hän halusi välttämättä. Lähdemme reissuun samiksissa kengissä siis.

Viikko auringossa alkaa muutaman tunnin kuluttua!

Hitusen pihalla

Eilen tuli vietettyä pihapäivä. Yli kuusi tuntia putkeen, tehden kaikenlaista pientä, mutta isoa. Onhan tämä aika jännittävää aikaa, kun ei tiedä mitä tulee pilkistämään ja mistä. Syötiinkin ulkona ekaa kertaa tänä vuonna.

Jotakin tuli istutettua viime syksynä. 

Sitruunatimjami melko kuivakan näköinen, onneksi 

muutama vihreä lehtikin on.

Poika Aalle näytin, mitä kuivien lehtien alta löytyi.
 Hän arveli sen olevan sitä isolehtistä, mitä mummulan
seinän vieressä kasvaa. Sama epäilys täällä.

Tämä ei ole ainoa rikki mennyt ulkoruukku.
Muratti sen sijaan näyttää selviytyneen.

Lemmikki

Laventeli näyttää tosi kuolleelta. Ei meinaa taustasta erottaa.
Onneksi se on ennenkin näyttänyt tuolta. Toivoa on vielä.

Tästä aidalle asti kasvoi villivattua.
Raivasin sen pois. Tai ainakin yritin.
Kyllä juurakkoa jäi vielä paljon, mutta ei
ainakaan näytä enää hirveältä rytökasalta.

Aidan ja kompostin välimaastoon tulee kasvihuone. Se on
nyt nipussa tuolla pressun alla. Toi antenni eli
pyykinkuivaustelineeksikin kutsuttu härveli saa lähtöpassit.
Kompostikin puretaan ja rakennetaan toisaalle paremmin
ja paremmaksi.

Kompostin takaakin löytyi lehtien alta jotakin uutta kasvua.
Valitettavasti myös kasapäin vaahteran alkuja. 

Illalla ajattelin, että kyllä uni tulee sukkelaan ja saa nukkua sikeästi. Ei mennyt ihan niin. Poika See kärsii taas uusista hampaista ja mahakin taisi olla kipeä. Valvottiin. Tänään ei olla menty sitten ihan kirkkaimmilla valoilla.

Tätä päivää olen jo odotellutkin

Meijän kahdella vanhimmalla pojalla oli surffitukat. Sellaiset semipitkät ja vähän "tuulen tuivertamat". Nuorimmalla ei vielä, kun sillä on vaan sitä vauvahaiventa. No, enää ei oo surffitukka kuin vanhimmalla.

Poika Aa tuli alakertaan maleksimaan. Poika Pee tekee yläkerrassa kuulemma jotakin omituista. No se omituisuus selvisi hetkisen perästä, kun tämäkin ehti alakertaan. Oli vissiin peilaillut itseään ja uutta lookiaan. Poika Aa oli parturoinut pikkuveljen tukan. Tyyppi näytti lähinnä siltä kuin olisi pahimmoinen puutostauti, niin että hiuksetkin tippuu päästä tukoittain sieltä täältä. Oli vissiin taiteellisuus mennyt muun edelle kampausta tehtäessä. Puolustuksen sanana kuitenkin oli, että kaikki leikattu tukka oli laitettu roskikseen, eikä suinkaan jätetty lojumaan pitkin poikin. Ja leikattu oli ihan omilla muumisaksilla, eikä äidin kangassaksilla.

Tilanne oli siinä mielessä vakava, että pojalla ei enää ollut surffitukkaa, vaikka ensi viikolla pitäisi olla surffimaisemissa. Onneksi uusi malli oli niin naurettavan huvittavan näköinen, ettei pokka kerta kaikkiaan pitänyt. Ei voinut kuin nauraa. Ja taas nauraa. Missään nimessä en onnistunut olemaan vihainen. Vaikeaahan se on torua ja moittia, kun ei saa naamaansa vakavaksi. Onneksi poika Aalle hänen surffitukkansa on maailman tärkein pitää sellaisenaan. Tietää, että se leikataan tallalla yhtä matalaksi kuin pikkuveljellä, jos sama tapahtuu uudelleen. (Peen tukka oli pakko vetää koneella ihan millisiiliksi. On se hyvä, että oon harjotellut koiralla aiemmin.)

Hassua, kuinka varsin pieni muutos kuitenkin tekee valtavan paljon. Useampi päivä taitaa mennä, ennen kuin tottuu Peen uuteen ulkonäköön. Onhan tässä kuitenkin se hyvä puoli, että ainakin pipo pysyy hyvin päässä.

Kuvaa tästä ei tule. Pahoittelut siitä, säästän kaikki naurusta tulevat lisävuodet itselleni.

Sitä paitsi, itku pitkästä ilosta. Poika Pee kumautti vahingossa minua kupolillaan suoraan nenän varteen. Kuului rusahdus, vesi valui silmistä. Pipipussi nenälle siinä sitten ja sormet ristissä, josko onnistuisin välttämään pandat.

Sudenkorentori ja tuhatjalkainen

Poika Pee väritti sudenkorentorin ja poika Aa tuhatjakaisen. Zoo-kirjasta on taas etsitty mallit ja mummu on leikannut aihiot. Lisäksi on väriä odottamassa hyppyrotta, toinen sudenkorento sekä muurahaiskäpy.

Sellaista tässä pohdin myös, että millä sitä erottaisi helposti mobiilitekstin? En ainakaan itse löytänyt mitään merkkiä. Tuleehan esim. facebookiin näkyviin, jos on postannut puhelimesta. Vai pitäiskö ite aina kirjottaa loppuun selvennys? Vai onko mitään väliä?

Kommentteja kaivataan. Ja kuinka paljon ylipäätään kukaan päivittelee puhelimella?

Kevään lintusia

Tällaisia pojat kötöstelivät viimeksi murrin luona. Haarapääskystä muuntui kotka, jolla on harhautus silmäkuviot siivissä poika Aan toimesta ja poika Peen linnusta tuli hieman värikkäämpi.

Vielä kun alkaisivat tekemään itse alusta loppuun asti. Nyt kun ei aina tule ihan ohjeistuksen mukaista, niin itkuhan siitä seuraa.

Mobiilikuvia, saas nähdä miltä nämäkin todellisuudessa taas näyttävät.

Perjantai meni totaalisesti pelastusarmeijalle. Tuli vaan pidettyä sadetta. Mikään ei innostanut, kun sää oli surkea. Olin toivonut, että pääsiäisenä saataisiin "vähän aikaiseksi". Yksi typerä lattialista odottaa laittamistaan, samoin pari muuta juttua. Niin, että perjantaina olisi hyvä aloittaa. Mutta minkäs teet. Kai ne lorvapäivätkin pitäis ottaa tarpeellisena.

Lauantaina sain sudittua kylppärin kattoa taasen ja illalla saimme laitettua uuden kattolampunkin sinne. Halleluujaa vaan, nyt siellä näkee jo jotain. Ei se vielä koko valaistusongelmaa ratkaissut (eikä ulkonäkökään täys kymppi ole), mutta aina parempi kuin ennen. Kokosin myös Ikean laatikoston työpöydän alle ja siirtelin tavaroita eestaas. Samalla löytyi myös sen fleece, mikä piti laittaa koiran sadetakin vuoriksi. Tuli käytyä myös kiipeilemässä lasten kiipeilytelineissä, viime kerrasta onkin aikaa. Lauantain voikin laskea siis plussan puolelle. Varsinkin, kun sain kaksi kimppua keltaisia tulppaneita.

Tänään sen sijaan onkin ollut tohina päällä. kompostia käänsimme sen mitä pystyi. Jonkin verran se on vielä jäässä. Kompostoria tyhjensimme myös. Koko piha kärysi melko vahvasti kakalle. Kompostori oli päässyt ihan hiukan liian märäksi. Poika Aa joutui lähtemään sisälle, kun ei kestänyt hajua. Isäntääkin hieman yökötti, mutta urheasti kuitenkin osallistui. Ohikulkeneet naapuritkaan eivät kauheasti tervehtineet, niin on kaupungissa erkaannuttu kevään hajuista.

Isäntä tyhjensi kellarin eteistä roinasta. Ei siitä vielä valmista tullut, mutta eteenpäin kaikkityynni. Pyöräänikin hän kävi ropaamassa, mutta vaihteita ei saatu toimiviksi. Pitää huoltaa ihan oikeasti. Itse siivosin vielä portaiden alla olevan puuvaraston. Ei tullut syksyllä sen kummemmin pidettyä inventaariota, todettiinpahan vain, että pihatyökaluja on. Nyt meillä on ainakin pari rautakankea, kolme talikkoa, kolme pistolappiota, yksi tasapäinen lapio, lumilapio, -kola, petkele, ehkä seitsemän erilaista haravaa, hara, kuokka, oksaleikkureita ym.ym. Niin, on siellä myös reikätiiliä, kuparipannu, hiekkaa ja vähän vielä klapejakin.

Baby blue eli uusi perheenjäsen

Torstaina lähdimme poikien Pee ja See kanssa bussilla Ikealle, josta isäntä nouti meidät työpäivänsä päätteeksi kyytiin. Poika Pee alkoi olla aika kärsimätön, olihan jännittävä onnikkamatka ja Ikean leikkipaikan huvit takana. Ja vieläkin piti jaksaa. Kiukutteluksi se lopulta meni, mutta niinhän se aina. Saimme kuitenkin kaiken ensihätään tarvittavan hankittua ja mahtumaan autoon.

Vitsi, vitsi. Eihän me nyt toista koiraa olla hankittu. Tuo kuva on yli kahdeksan vuotta vanha. Mutta eikös olekin suloinen?

Kävimme ostamassa uuden grillin. Vanha grillimme pääsi loppusijoitukseen viime syksynä, kun muutimme. Se oli kauhea räyskä kaasugrilli, millä oli sinnitelty jo ihan liian monta vuotta. Emme halunneet uutta räyskää, eikä viitsitty sijoittaa huikeita summia kunnolliseen kaasugrilliin. Ostimme vaaleansinisen Weberin brikettigrillin halkaisijaltaan 57cm. (Ei sekään silti ihan halppis ollut.)

Kyllä nyt mahtuu lihaa yhtäaikaisesti kunnon satsit. Ihan kaikki niksit ja hienosäädöt ei vielä ole hallussa, mutta onhan tässä pitkä kesä edessä.

Meinasin myös, että voisi rakentaa kesäkeittiön pergolan yhteyteen ja hommata sinne erikseen kaasupolttimen. Voi sitten perunatkin keittää ulkosalla. Eikä tuo grillikään tuohon jää. Sille olen suunnitellut ihan toisen paikan ruusupuskien tilalle pergolan viereen. Katsotaan saadaanko se sinne tämän vuoden aikana.

Hyvä grilli anyway, pari kertaa testattu. Lihat ja makkarat paistuu ihan eri lailla kuin kaasugrillissä. Kala ja vihannekset on  testaamatta, mutta en epäile etteikö nekin onnistuisi. Voi tällä kokemuksella suositella.

Herra ja rouva poikineen

Meillä on ehkä maailman hienoimmat pääsiäiskoristeet. Sain "tiput" mummultani pari vuotta sitten, mutta ovathan ne ilostuttaneet minua jo lapsuudessani. Luultavasti ne on Ruotsista kotoisin, sieltä kun on kulkeutunut kaikkea tuollaista rekvisiittaa mummun sisarusten mukana.

Ruoho on aika ankean harvaa, mutta mitäpä pienistä. On ainakin muutama tupsu. Oliivien tarjoiluastia on juuri sopivan levyinen huuvan reunalle. Kai siinä voisi kasvattaa vaikka vihanneskrassiakin vaikka ympäri vuoden. 

Meillä opetellaan kirjaimia. Pahviset kirjaimet ovat kirpputorilöytö. Niitä vaihdetaan uusiin aina kun edelliset muistetaan. Hitaasti, mutta varmasti. (Teksti- ja perhoskaakelit olen ostanut Terraviivasta, pannunalunen on Pihapuodista. Pihapuodista on myös talolyhty.)

Kaverit lähtivät reissuun ja antoivat timjaminsa meille. Onpahan jotakin vihreää, mihin pikkutiput sai laitettua.

Aika kivat kinkut

Eikös ne vaan ookin aika suloisia? Noin ne oli leikeistä jäänyt, ihan niin kuin olisivat riiulla.

Ti klo 11

Musta tuntuu, että mä salaa haluaisin olla martta. Katselin vanhoja kuvia ja tää oli siellä seassa. Kuva on vuodelta 2003. Olen tuon jälkeen harkinnut joitakin kertoja liittyväni marttoihin, mutta joka kerta se on jäänyt. Aika ajoin se silti käy mielessä, kun täällä meidän kylillä on useampi marttakerho ja ne aina esittäytyy kaiken maailman markkinoilla ja myyjäisissä. Nuorista martoista on kai pulaakin. Keski-ikä taitaa olla siis jossakin eläkeiän tienoilla, joten siinä joukossa vois ittensä tuntee nuoreks. 

Olishan se hienoa vielä oppia paukutteleen kangaspuilla mattoja ja sen semmosta. Sen oon kyllä päättäny, etten opettele kutomaan sukkia. Olin jo päättänyt, etten opettele edes kutomaan. Sain kuitenkin toissa jouluna pukinkontista oikein isot kutimet. Siitä rohkaistuneena olen ostanut opaskirjan viime kesänä ja pari kuukautta sitten löysin kierrätyskeskuksen ilmaislaarista matonkudetta. Jokohan sitä olis aika aloittaa?

Pääsiäisen värit?

Sain kuin sainkin tänään väsättyä ompelukoneelle hupun. Ajatus siitä on muhinut päässäni jo useamman vuoden. Ompelukoneen olen hankkinut joskus 90-luvulla, mutta tähän päivään asti on pärjäilty ilman. Kun etsin vuorikangasta koiran sadetakkiin, löytyi myös tämä kangas. Ajattelin, että se sopisi mukavasti kukkakuvioineen tapettiin ja muutenkin värin puolesta tuohon tilaan. Kaapissa on keltaista sekä vihreää ja tuoli on levän(?)vihreä.

Huppuun ompelin kaksi taskua eteen. Voi pitää sakset, mittanauhan, polkimen ym. niissä. Lisäksi tein tuollaisen pikkuisen neulatyynyn. Siinä on lenkki ja hupussa nappi, joten tarvittaessa sen saa siitä mukaan. Huppuunkin tein oikeaan yläreunaan lenkin. Työpöydän oikeanpuoleisessa seinässä on laatikosto, jossa on koukut, hupun saa siihen roikkumaan ja taskut sekä neulatyyny ovat koko ajan käytettävissä. Ihan vahingossa tajusin tämmöset elämänhelpottajat huppuun asentaa. Joskus leikkaa oikeassa paikassa, ihan pistää suun messingille oma etevyys.

Seuraavaksi onkin vuorossa työpöydän siivous/ tyhjennys/ uudelleen järjestäminen. Mä en ymmärrä, mistä toi kaikki roju kulkeutuu siihen. Hupun tekeminenkin olisi ollut miljoona kertaa helpompaa, jos olisin järjestänyt pöydän ensin eikä jälkeen. Mutta ei mulla siis ihan koko ajan välähtele. (No kyllä mä harkitsin pöydän siivoamista siinä tekemisen keskellä, mutta en vaan malttanut, kun oli kova hinku saada valmista.)

Saattaa toki koko homma räjähtää käsiin, kun yksi asia johtaa aina toiseen. Musta tuntuu nimittäin, että pitäis ensin siivota se keltainen kaappi, että saa tosta pöydältä tavaraa sinne.

Pöytä oli hylätty eli löytö minulle. Kannoin sen kotiin osissa kaameessa tuulessa. Se painaa ihan julmetusti ja tuuli yritti työntää meitä kumoon. Pääsin kuitenkin kotiin sen kanssa vaikka olin luovuttaa kesken matkan. Ja hyvä niin. Vanhassa kodissa se oli kuin mittatilauksena tehty paikalleen. Samoin tässä paikassa, täsmälleen oikean syvyinen.

Tuolin löysin kierrätyskeskuksesta. Tykkäsin mallista ja väristä. (Vanha ystäväni sanoi jo lapsuudessa, että mitä kamalampi vihreä, sen parempi Jennille.) Huono puoli on, että se on auttamattomasti liian matala. Pitäisi hommata toinen tuoli tilalle tai räätälöidä joku tyyny tms.

Sillä aikaa kun minä ompelin, pojat leikkivät Baguganeillaan (tai miten se nyt kirjoitetaankaan) peltohiirileikkejä. Poika Aa leikkasi maitopurkista hiirenkolon. Reunat on siis hieman resuiset, koska ne hiiret on nakertaneet sen kolon. Huomatkaa kuinka niillä hiirillä on korvat höröllään!

Viikko taas vierähti

Viime viikko meni hieman hankalissa olosuhteissa, kun sain tiistaina kauhean jumituksen niska-hartiaseudulle. Oikea käsi puutui yhtä mittaa ja päätä kääntäessä vihlasi lavan luota. Sai jumpata ja hieroa, mikään ei vaan tuntunut tehoavan. Arvelin sitten, että eikös yleensä tommoset vaivat pruukaa lähtee sillä millä ne on tulleetkin. Eli jäätä hakkaamaan piti lähteä ja helpottihan se. Ei vaiva kokonaan kadonnut, mutta käsi ei ole enää puutunut. En kuitenkaan saanut juuri mitään tehtyä, ennen kuin viikonloppuna.

Vahasin kylppärin katon toisen kerran. (Ei peitä vielä, mutta parempi jo.) Mylläsin myös pihaa. Ruusut rehottaa tiiviinä risukkona, enkä niistä tykkää. Aloin sitten sitä juurikkoa raivaamaan, mutta se ei olekaan ihan läpihuutojuttu. Meinasin, että revin juuria sen verran pois mitä helposti lähtee. Sitten viira päälle ja kerros multaa. Toivon ainakin, että viira estäisi niiden kasvun. Tavallinen kuitukangas ei varmasti riitä. Jos jollakulla on hyvät reseptit ruusuista eroon pääsemisessä, vihjeet otetaan kiitollisena vastaan.



Koiran tosiaan parturoin. Ompelin myös sille sokeriselle sadetakin, josko se näillä keleillä tekisi ulkoilun hitusen miellyttävämäksi. Päälipuoli pöytäliinasta ylijäänyttä kerniä ja vuoripuoli villaa. Vuoriksi piti laittamani fleece, mutta ajattelemani pala on mystisesti kadonnut. Onneksi kätköistä löytyi joku vanha kamelin värinen villakangas. On ihan sävy sävyyn päälipuolen  ruudutuksen kanssa.

Huomatkaa, kuinka koira todella nauttii ja intoilee uudesta asustaan. No joo, kyllähän se kangas näyttää pöytäliinalta, mutta ei kai koira voi sitä sentään tietää? Mallikin on hieman sinnepäin, hevosen loimikin istuu varmaan paremmin kuin tuo "takki". Ulkona sentään nähtiin hieman reippaampi koira. Märkää lunta tuli lenkin aikaan melko runsaasti, joten  suurimmaksi osaksi pysyi kuivana. Pisteet siitä edes. Heijastimet voisi vielä lisätä, niin kyllä kai se välttää loppuelämäksi. (Ja kun tarkemmin ajattelee, niin sopisihan asukokonaisuuteen kunnon sydvestikin.)

Pahvin keräyspiste

ravun saksi, rukoilijasirkka,
yöperhonen, merikrotti

Seinälukki,
käärmekaula(kurki), nokkavalas

Meillä ei saisi heittää mitään pahvipakkauksia pois. Kaikesta voi tehdä jotain. Oikeastaan suurin osa lankeaa mummulle. Poika Aa kertoo mitä pitäisi kötöstellä ja antaa ohjeet mummulle. Mummu piirtää ja leikkaa ja liimaa ja teippaa. Viimeaikoina on selailtu lähinnä eläinopuksia. Luontoliiton opaskirjanenkin on ollut lähteenä, mutta siitäkin on toistaiseksi kelpuutettu vain eläimet tuotantoon.

Kyllä se poika Aa uskaltautuu joskus itsekin tekemään melkein alusta loppuun. Ja solidaarinen hän on kyllä myös, kun hän haluaa myös poika Peelle tehtävän otuksia.

Näissä kuvissa esiintyy ihan murto-osa kaikesta mitä on kötöstelty. Laitetaan niitä sitten taas toisella kertaa lisää. Aina kun ei ole kamera ollut mukana, niin ei sitten ole tullut kuvattua.

P.S. Vihreästä kankaasta (kuva yllä) meinasin tehdä ompelukoneelle suojahupun. Mitäköhän siitäkin tulee? Kun meinasin tehdä taskut ja kaikki...

Pokémonlintu