Kaivoinpa kerran...

Meidän talo on rinteessä ja autotalli ylärinteen puolella suurimmaksi osaksi maan alla. Ikkuna on ollut varmaan vuosikausia raollaan, koska poka ja karmi on kastunut ja turvonnut ja osittain lahonnut puutteellisen vedenohjauksen vuoksi. Ikkuna kun on noin 15cm maan pinnasta. Katselin siinä sitten tarkemmin ja totesin maan kallistuvan seinää kohden. Ajattelin kaivavani kallistukset oikeaan suuntaa, poispäin seinästä. Työtä vaikeutti kiveys, joka oli savella vielä tampattu tosi tiukkaan. Tuntui, ettei lapiota saa millään uppoamaan. Syykin sitten selvisi, alla oli jonkin näköinen puukansi. (Meidän pihasta nyt tuntuu löytyvän kaikenlaista, olihan ne perustuksetkin, mistä tein kasvihuoneen lattian.)

Siinä vaiheessa, kun olin saanut kantta näkyviin vain vähän, pikkumies See heräsi päiväunilta ja kaivuutyöt oli lopetettava. Mysteerikansi käväisi mielessä vähän väliä, mutta jouduin odottamaan melkein kolme viikkoa, että pääsin jakamaan. Kyllä se kanneksi sitten lopulta osottautuikin.




Hyvin oli tuokin piilotettu, mutta aivan tietoisesti. Olisi toki ollut kiva tietää tuollaisestakin, ettei vaan vahingossa törmää tapaukseen, esim. puukannen pettäessä jonkun jalan alla. Tokihan puu voi kestää hyvinkin pitkään maan alla, mutta ei varmasti ikuisuutta.

Kannen alta löytyi siis kaivo. Sen on kaiketi tarkoitus kerätä rinteen vedet, ettei talon kellariin tulisi vettä. Kaivo on täysin kuiva, mutta eipä tässä ole kovasti vielä syksyn sateet kiusanneetkaan kuivan kesän jälkeen. Ei voi tietää, toimiiko vaiko eikö. Vaikka ei meillä ole kellarissa tarvinut jalat märkinä kävellä...

Kansi nyt varmaan menee vaihtoon, mutta olisihan se kiva varmistaa kaivon tarkoitus. Meillä on kyllä talon alkuperäiset piirustukset, mutta ei niissä mitään kaivoa ole. (Toisaalta kuvat ovat luultavasti jokin tyyppipiirustus, sillä ei meidän autotallissa ole ylärinteen puolella ikkunoitakaan, mitkä kuviin on piirretty.) Pitänee lähteä kyselemään kyliltä. Josko jostakin arkistojen kätköistä tietoa löytyisi.

Töissä oli viikolla siivouspäivä, kyllä siitäkin voi seurata jotakin rosoisen kaunista. Sahanpuru lensi tuulessa pitkin pihaan, niin kuin lunta olisi tuiskuttanut.

Aurinko kuitenkin paistoi, vaikkei enää lämmittänytkään kovin. Ja siihen kai se on tottuminen. Vilukissa vetää vaan villasukkia jalkaansa ja tarpeeksi paksua nuttua niskaansa.

Kevyesti käy askel

Mä oon jotain 90% Nike-tyyppi. Siis kun on kyse tossuista. Jostain syystä Nikellä tiedetään mun lesti tosi hyvin. Oon toki joskus joutunut harharetkille, mutta näitä hairahduksia on enimmäkseen ollut Addun Superstarseissa ja muutamissa muissa. Viime viikolla oli yksi päivä jalassa sellaiset hitusen vanhemmat Pumat. Ne ei vissiin olleet enää ihan tikissä, kun vasen kantapää kipeytyi ihan pahanpäiväisesti. Ja sitkeästi pysyi kipeänä, joten piti hankkia uudet tossut. Kaupassa en sitten enää pystynyt päättämään mitä oikein haluan, joten ostaa paukautin samantein kahdet, Niket. Voin hyvällä syyllä olla tyytyväinen, eipä ole kantapääkään enää kipuillut. Niin että hyvin rullaa.

Eikä oo maksettu mainos, mä oon vaan niin iloinen. (Ei harmita edes, että tänään joku uus Stadium mainosti samansorttisia paitsi erivärisiä kuin nuo oikeanpuoleiset tosihalvalla avajaistarjouksella. Enhän mä olisi ehtinyt sadan ensimmäisen joukkoon kuitenkaan.) Näköjään kuvan vasempaan yläreunaan on jäänyt myös isännän Nikeistä kantaa näkyviin. Joskus muinoin melkein vuosikymmen sitten toin hälle Niken shoxit NY:sta. Kyllä ne vaan kestää aikaa ja käyttöäkin. Töissäkin ne nauraa mun Nike vouhotukselle. Pitäisi ehkä kerätä kaikki talon Niket riviin vielä ja laskea montako paria löytyy.

Lukeminen kannattaa aina, sanois Jörkka

Pitäisi opiskella ja se tarkoittaa pitkälti sitä, että pitäisi lukea. Muutama vuosi ollut sellaista hulabaloota, ettei ole pystynyt lukemaan, hyvä jos on ehtinyt kuvia katselemaan lehdistä. Mutta siis kirjojen lukeminen on ollut tyystin jäissä. Joskun keväällä päätin, että koitan taas lukea vähintään yhden kirjan kesäloman aikana. Tosin otin varaslähdön ja aloitin jo keväällä. On kyllä livennyt käsistä jossakin määrin, vaikken nyt vieläkään pysty pitkiä aikoja putkeen lukemaan. Mutta sivu siellä, toinen täällä. Ja mieluiten kaksi kirjaa samaan aikaan menossa. Toinen kirja kulkee työmatkoilla. Mennen tullen ehtii lukemaan jokusen sivun, sen ajan mitä matkasta taittaa julkisilla. (Nykyään luen kyllä pysäkilläkin, paitsi kovassa sateessa.) Toinen kirja taasen pitää olla yöpöydällä. Lehden luku nukkumaan mennessä ei onnistu, vaan pitää olla mahdollisuus lukea kyljellään.

Eräskin ilta isäntä tuli varmaan pari tuntia minun jälkeeni nukkumaan. Minä siinä vetelin sikeitä ja pidin tiukasti kirjan sivuista kiinni. Silmät meni kiinni ennen kuin ehdin laittamaan kirjanmerkin, joten oli vain pidettävä aukeama auki. Voin kertoa, että oli hitusen ranteet kipeänä.

Nämä on tänä vuonna jo luettu. Kyllä tusinan pitäisi tulla täyteen vuoden loppuun mennessä.

Vielä en ole päässyt oppimateriaalin lukemiseen täysillä kiinni, mutta voisin kuvitella senkin käyvän jo huomattavasti helpommin, kun olen opetellut lukemisen jalon taidon uudelleen. Ei se sellainen taito ole, etteikö hieman tarvitsisi kertausta tauon jälkeen. Väittäisin, ettei kukaan pyöränkään selkään hyppää ihan kuin aina ennenkin, jos on ollut pitkä tauko. Pitää ensin tunnustella ja muistella, että miten se menikään.

P.S. Alkaa pahasti livetä käsistä, onkin kolme kirjaa kesken...

Kivenpyörittäjän kylästä

Murri kun saapuu, niin täytyy tehdä miljoona juttua. Puutarhassa ehkä enimmäkseen, kanssa ja ilman. Murri siis auttaa tekemisissä tai pitää apulaiset poissa tieltä. Usein homma lähtee käsistä heti kun isäntä poistuu tontilta. Niin tälläkin kertaa. Ei toki mitään isompaa, mistä jo aloittaessaan tietää ettei valmista varmastikaan tule. Mutta tulipahan tehtyä maakuoppagrilli. Oltiin katsottu Rakkaudesta puutarhaan-jakso, missä tekivät pyöreän maakuopan. Piti vähän modifioida ja tehdä suorakaide. Murri kaivoikuopan, ja minä täytin. Pohjalle kivituhka, reunoille tiilet (jipii, letka puuvajassa pienenee), kivituhka maan ja tiilien väliin ja lopuksi tontilta löytyviä kiviä reunoille. Hyvä tuli. Nyt voi sitten poltella risujakin, kun ei niitä weeperiin viitsi laittaa.



Ja kun oli vauhtiin päästy, niin purettiinpa pergolan katerakennelmat. (Isännän kanssa, kun se taas oli kotosalla. Murri hoiti sen lasten harhautuksen tällä kohtaa.) Pitkään oli pelko persiissä, että joku tietämätön "nojaa vähän" pilariin ja koko hökötys lähtee niiaamaan. No nyt ei ole sitä vaaraa, ei tosin sateensuojaakaan. Seinämät jätettiin, että olisi naapurin suuntaan vähän näkösuojaa, ennen kun ensi kesänä rakennetaan uusi himmeli.

Vieläpä innostuin kivimuurinkin kohentamaan kukkapenkin reunasta. Sen viimekesänä kasasin, mutta olin vain latonut läjittämääni maata vasten. Vuosi oli painanut sen matalaksi. Nyt on taas ryhdikkään näköinen muuri, saa nähdä pitääkö se joka vuosi laittaa uusiksi.

Aikainen aamu on hämärä

Olen alkanut (toisinaan) lähteä töihin noin kymmenen minuuttia aiemmin. Niinä aamuina ehtii kävelemään puolen tunnin pätkän (googlemaps kertoo matkaksi 2,8km) kun pistelee sopivan reippaasti menemään. Aivot saa heti aamulla happea, ennen työpäivää ja keho hieman liikettä. Tuntuu, että aika ei tahdo riittää liikkumiseen muulloin. Sain kyllä viikolla tiedon, että mahdunkin mukaan joogaryhmään. Ihan huippu-uutinen. 

Juttu karkaa, joten takaisin aamuun. Aamut ovat hämärtyneet uhkaavasti, mutta kyllä on ollut upeat usvat ja onhan ne kaupungin valotkin hienoja. Huomaa taas kaikenlaista uutta. Kiasma näyttää Sanomatalon puolelta joltakin pallikalalta. Ja lokit käyvät aamupesulla Kiasman matalassa vesialtaassa. Kauppatorille päästessä onkin jo valoisaa, toistaiseksi.

En minä tänään ole töissä sentään ollut. Aamu on kuitenkin ollut kaunis. Ruskan värejä alkaa pihapuihin tulla ja viimeisiä sadon rippeitä enää jäljellä. Kai sitä pitäisi kasvimaa laittaa talviteloille ja koittaa saada kukkasipulit hankittua.

Kurpitsoja

Kesä ja kurpitsat. Jep, kun niitä laittaa kasvamaan, pitäisi myös asennoitua syömään niitä paljon. Kesäkurpitsaa siis piisaa, palloa ja pötköä. Talvikurpitsaakin on tulossa jokunen. En oikein tiedä minkä kokoiseksi niiden pitäisi odottaa kasvavan, mutta kyllä näillä lämpötiloilla varmaa vielä massaa tulee.

Vielä kun tulisi hedelmät niistäkin muutamasta plaadusta, jotka vasta kukkivat. Ehkä sitten voisi pitää kurpitsakutsut. Tai voisihan sitä opetella tekemään vaikka jotakin säilykettä tms.

Riukuaita

Paljon saa aikaiseksi aurinkoenergialla. Jotenkin on ollut väsy, mutta kun aamulla sai nukkua ihan puoli seiskaan asti ja mollukka paistoi ja lämmitti koko päivän, niin kyllä se vaan virtaa tuo. Heti aamusta lähdettiin markkinoille ja tivoliin. Markkinoilta ostettiin ainoastaa viisi metriä lakua ja ämpärillinen puolukoita. (Vaikka kyllä mä kävin hypistelemässä kuteita, oli ihania värejä kauppias luvannu tuoda ja toikin. Sain silti hillittyä itseni.) Tivolissa poika See pääsi ekaa kertaa laitteeseen. Hepan selässä karusellissa raikasi melkoinen röhönauru. Kyllä itkukin pääsi, eihän sitä kieppumista olisi millään malttanut lopettaa.

Jonkin aikaa olen mielessäni muhittanut ajatusta riukuaidasta tontin rajalle kukkapenkin taakse. Ja eilen oli siihen juurikin sopiva mieletila. Poika See oli väsytetty markkinoilla & tivolilla ja saatu päiväuntenmaille. Samoin isäntä. Poika Pee leikki naapurin tytön kanssa. Poika Aa oli mummulassa. Kaikki ainekset kohdallaan. Aitamateriaali oli lojunut hankkimassa väriä pintaansa viimekesästä asti. Juuttinarulla riu'ut kiinni aitatolppiin ja rikkinäinen kastelukannu päähän roikkumaan punarinnan pesäpaikaksi. Eikö tullutkin hieno? Kuva vähän "auringonpolttama", mutta kai hiffaatte kuitenkin idean? Jospa siinä sitten ensi kesänä kiipeilisi vaikka joku nätti kärhö.

Kaiken lisäksi sain siirrettyä pari kasvia, upotettua kiviä parkkipaikan reunaksi, tuli käytyä isännän kanssa Honkkarissa hakemassa vähän kulmarautoja ym. remppatarvetta ja mitähän vielä? Täytynee ottaa tänään vähän rauhallisemmin, kun sääkään ei ole niin energisoiva, ettei vaan itteensä ihan näännytä. Ehkä.