Hammaksia ja hämärähommia

Hohhoijaa, muuta ei voi sanoa. Poika Seen hampaat vaivaavat todella. Tai hampaiden puhkeaminen ja puhkeamattomuus. Poika itkee aijaita ja hieroo nyrkillä naamaansa. Tekee häijyä, kun tietää, että särky on todella kovaa. Ei poika See tapaa itkeä mistään. Kyllähän se on onneksi ohimenevää, mutta meikäläisellä alkaa myös väsymys painaa. Ei oo tämmöstä semivanhaa ihmistä tarkotettu valvomaan. Poika kyllä jaksaa painaa, virtaa riittää hyvinkin, vaikkei kai hänenkään uni ole juuri omaani parempaa ollut. Joten onhan se minunkin jaksettava, kun poikakin jaksaa. Minua vaan väsyttää, ei sentään suuta särje. Ja onneksihan tämä vaiva vaivaa nyt, kun ei tarvitse aamulla herätä töihin.

Mutta mutta. Oon mä jotakin saanut aikaiseksikin.


<- Tuon tuosta, näyttämään tuolta. ->


Ja siis alunperinhän hylly ei todellakaan näyttänyt tuolta, vaan oli täynnä kamaa ja ylimmällä hyllylläkin kenkälaatikoita monessa kerroksessa.

Naulakon asennus olikin melkoinen farssi. Sain hetken aikaa touhuta yksin kotona, kun pojat olivat mummulassa ja isäntä töissä.



Oli varmaankin viikon pimein päivä. Tuohon kellarin aulaan antaa kaksi pikkuista ikkunaa, joten niistä ei suinkaan tulvinut valoa sisään. Virrat piti luonnollisestikin katkaista, kun pistorasia oli pakko siirtää sivummalle, että naulakon sai keskelle seinää. Siellä minä sitten hääräsin otsalampun valossa mittailemassa ja vaateroimassa naulakkoa. Naulakon ruuvinreijät piti saada kohdilleen, että pääsi mallaamaan rasian paikan. Naskalilla ei jäänyt merkkejä seinään, joten piti naulat vasaroida jokaisesta ruuvinreijästä ja samalla vaateroida. Voitte varmaankin arvata kuinka kävi. Ei mennyt ihan suoraan. Välttää kuitenkin. Ei valu henkarit toiseen reunaan ja koritkin pysyy kyydissä. Ei vaan parane kertoa kenellekään. Sen verran vähän sitä heittoa tuli, ettei huomaa jos ei tiedä.

Ja siinä se nyt joka tapauksessa on. (Piti olla jo aiemmin, mutta isäntä meinasi että voisi tuon laittaa  viikonloppuna. Se viikonloppu kuitenkin meni, enkä jaksanut odotella, että mikäköhän viikonloppu oli kyseessä. Olisi saattanut tulla pitkähkö odotus... Kai te tiedätte sen jutun, ettei ihan joka puolen vuoden välein tarttis muistuttaa?) Nyt saa piha-/kurakamppeet roikkumaan sisälle, mutta ei tarvitse tuoda niitä muutenkin täyteen ahdettuun eteiseen. Ja mukavinta tuossa on ehkä se, ettei ohi kävellessä tunnu siltä, että pian toi koko höskä kaatuu mun päälle. Ja kyllä se isäntäkin ohimennen muisti mainita, että se on paljon parempi nyt.

Toista tuhatta mennään.

Poika Aa kötösteli eräs päivä itselleen terraarion läpinäkyvään muovilaatikkoon. Kuvat eivät kyllä tee mitään oikeutta teokselle. Liskot oli tarkoin aseteltu kivien ja kasvien päälle, kameleontti kaikkein korkeimmalla oksalla.

Poika Pee taas on innostunut taiteilemaan vesiväreillä. Tämä yksilö on meripetohirviö. Shh, se on isänpäivälahja, ei saa kertoa vielä.

Kaikessa tekemisessä tuntuu vaan olevan valtava kaaos lopputuloksena. Onneksi joitakin tällaisia hienojakin hetkiä ja loistavia oivalluksia mahtuu mukaan. Pääasiassa kun tekemistä seuraa ainoastaan se kaaos. Ja mikään ei voi olla niin inhottavaa ja kamalaa ja typerää kuin siivoaminen. 

(Äkkiäpä se seuraavakin tuhat tuli täyteen. Tai ainakin siltä tuntuu. En ole tarkistanut.)

Enkelipossu

Tämä tervehti aamulla basilikaruukusta. Liittynee Angry Birdseihin. Jotta mukavaa huomenta vaan sullekin!

Kotitaloustaidetta

Murrin kanssa oli sovittu, että tulee muutamaksi päiväksi meille, kun isäntäkin oli lähdössä kalareissulle. No tulihan Murri, nappasin hänet matkalta kyytiin, kun piti viedä poika See Jorviin juotettavaksi. Poikaparka joutui pahimmoisen vatsapöpön kouriin ja kuivui. Oli kyllä urhea ja reipas, eikä kukaan osannut odottaa kuvuuden rajua laatua. (Omalaatuinen tauti, ei iskenyt keneenkään muuhun.) No, nyt on pahin onneksi selätetty ja voi taas keskittyä normiarkeen ilman mitään "siivoa ruoat verhoista, tapeteista yms. huoneen päällysteistä".

Jepjep. Tänään olikin sitten aikaa jo istua ainakin minuutti sohvalla. Murri siinä sitten ihmetteli, että mikä kumma viritys eteisen peilipiirongin takaa pilkottaa. Selittelin, että ostin alkukesästä astiankuivaustellinkin kesäkeittiöön. Vaikka hyvin oli tiedossa, etten tule tämän kesän aikana näkemään mitään kesäkeittiötä. Ainakaan omassa pihassa. Mutta sellainen hankinta oli kuitenkin tullut tehtyä, kun ne oli niin kivan värisiä, eikä ollut enää kuin pari jäljellä. Eikä ikinä voi tietää tuleeko niitä lisää. Ja loppujen lopuksi olin vain tunkenut sen sinne kaapin taakse säilöön.

Sohvalta käsin katselin kuivaustelineen nurkkaa ja tulipahan vain mieleeni, että se saattaisi näyttää hyvältä seinällä. Eikun heti mallailemaan ja suit sait sukkelaan naulat seinään ja härveli roikkumaan. Ei paskempi sunnuntai. 

Nyt sitten tuijotellaan erilaisessa valaistuksessa. Päivänvalossa tuli kaikenmaailman näköharhoja langan muotojen ja tapetin kuvion kanssa. Iltasella kun oli valot päällä, seinälle heijastui hauskat varjot. Kaimmaar siihen voisi viritellä jouluvalotkin, jos ei olisi tota kodin sähköputkimiestä. Poika See kun rakastaa johtoja. Langan väleihin saisi kyllä vaikka valokuviakin. Tiedä sitten mimmonen himmeli se hetken päästä on?

Isäntä kyllä oli hieman hämmentyneen oloinen. Saattaa miettiä, että mitähän ne muut ihmiset sitten ajattelee, kun meillä on tiskinkuivausteline olkkarin seinällä? No, mä en ainakaan ole ennenkään miettinyt, että mitä muut miettii, jos itse tykkään. Kaipa se isäntäkin siihen tottuu, onhan se jo moneen muuhunkin tottunut. Vielä kun alkaisi tykkäämäänkin.