Hajoamisia

Ensin taisi hajota tuo huonon onnen auto. Muutamaankin otteeseen. Vaihdelaatikko on nyt avattu kolmesti, eikä viimeisen kerran jälkeen ole alkanut enää kuulua ääniä. Etujouset on vaihdettu. Ja nyt viimeiseksi jarrupalat ja levyt menivät vaihtoon. Noin niinkuin pikkuvikojen lisäksi. Mutta on sillä ihan mukava ajaa. Silloin kun se ei ole pajalla. No, se minun autostani. Isäntähän joutui kolariin ja hänen autonsa meni lunastukseen.

Mitäs muuta? No isäntähän se pelästytti myös sairaudentilallaan, mutta terveysongelmat ovat nyt kuitenkin hoidossa. Itselläni ollut vähän häikkää toisessa silmässä, mutta se ei onneksi mitään vakavaa. Pää on kuvattu ja skannattu, eikä sieltä löytynyt mitään. Mitään hälyttävää ainakaan. Tilannetta seurataan.

Sitten tietenkin näitä perintesiä kodinkoneongelmia. Muutaman vuoden vanha blenderi päätti päivänsä valuttamalla mustikkapirtelöt koneistoonsa. Pikku nippeli maljan pohjassa irtosi ja päästi liemet valahtamaan. (Siinä meni meidän viimeiset mustikat pitkin keittiötä, eihän ne kaikki sinne koneistoon siis mahtuneet. Sekös se vasta päähän ottikin.)

Vedenkeitin oli jo varmaan kymmenisen vuotta vanha. Se sanoi sopimuksen irti ihan tuosta noin vain. Silloin muinoin etsin varmaan pari vuotta sopivanlaista. Voin vakuuttaa, että kyllä niistä ajoista ollaan menty aika paljon takapakkia. Ei meinaa löytyä uutta tilalle. Jos jotenkin ulkonäöltään kelpaisi, on ne sitten vaan tosi hepposia. Kun virtanappia napsauttaa, kuulostaa siltä, ettei sitä voi tehdä viittä kertaa enempää. Olen siis mieluummin ilman ja käytän painekattilaa vedenkeittämiseen. Ehkä oikea löytyy muutaman vuoden sisällä.

Jo vain, ei ne tähän jääneet. Tiskari alkoi ulisemaan siihen malliin pari viikkoa sitten, että jos olisikin pystynyt kuuntelemaan, niin ei olisi uskaltanut muuten jättää käymään. Kyllähän se sillä metelillä olisi voinut vaikka syttyä palamaan. No mutta, tästä olen jo avautunut aiemminkin. Joku kohtalotoveri voi ehkä kuitenkin olla hajulla tiskin määrästä, mitä viisihenkinen talous päivässä tuottaa. Ei se ole ihan pieni määrä.

No eipä tässä kummempia, pakastin sippaa varmaan vasta kun pakkaset ulkona hellittävät. Tilanne on jokseenkin absurdi, mutta olkoon. Optimistina väittäisin, että on sitä valoa tunnelin päässä, ei tilanteet murehtimalla parane.

Pitäisi ja pitäisi

Koulutehtävä pitäisi tehdä, mutta kaikkea muutakin tarpeellista tupsahtaa esiin. Pitäähän ovet saada tiivistettyä, portaat maalattua, tiskit tiskattua... No oikeesti pitää tiskata. Tiskari kun kosahti. Tai kyllä siellä vesi virtaa, mutta se pitää ihan hillitöntä ääntä. Jos uskaltaisi pitää konetta käynnissä, niin ei kyllä pystyisi kuuntelemaan. Onneksi on pari kuivaustellinkiä olemassa, mutta kylläpä on ankeeta tiskata, kun on vain yksi tiskiallas. Ja kaikeksi onneksi se on edes jonkun kokoinen.

Kun ei kaupasta löydy...

… niin on sitten tehtävä ihan itse. Poika Aa, eskarilainen, tarvitsee eskarissa sisätossut. Ettei sukat kastu (ja muussa tapauksessa kulu puhki). Syksyllä kyllä löysimme Angry Birds-töppöset, mutta ei ne kovin pitkään kestäneet. Kävi niin kuin entiselle isännälle, alkoivat nauraa. Minua ei naurattanut lainkaan. Ei muuten hymy hyytynyt liimaamallakaan, saattoi tosin johtua liimasta. Mutta samanlaisia en aikonut ostaa tilalle, eikä oikein mitään muitakaan ollut tarjolla. Paitsi tietenkin perinteisiä "riisipiirakoita", mutta niitähän en poikaani laita pakosta käyttämään, kun itsekin niitä lapsena jo inhosin. Eikö olekin erikoista, että työille kyllä löytyy vaikka mitä, mutta pojille on crocseja tai lakeerikenkiä? Mikä juttu sekin oikein on. Olettekos usein nähneet poikia eskarissa verkkarit ja lakeerikengät yhdistelmä päällä?

Eihän siinä auttanut taas kuin koittaa viedä idea ihan toteutukseen asti. Mikä onkaan parempaa materiaalia taas kerran, kuin isännän vanhat farkut? Eipä juuri mikään. Jaa, lisäksi laitoin pohjiin kerniä, jota oli melkein tarpeeksi isot palat jäänyt yli koiran sadetakista, että olisi vähän sitä kosteuden pitävyyttäkin.

Saumat ompelin siksakilla, pohja ja päällinen vaan päällekkäin ja ommel ulkopuolelle. Kantaosaan tuli kapeaa kuminauhaa ja ulkosyrjään parin sentin levyinen kuminauha. Päältä voi taittaa lipareen tai sitten antaa nousta nilkkaa vasten. Jotain lankoja purkaantui sieltä täältä, mutta eiköhän sekin lopu, kun ommel tulee vastaan.  Sen kun leikkaa pois jos häiritsee.

Kyllähän tuo poika ainakin oli tyytyväinen. Eikä taida mennä kenenkään muiden tossujen kanssa sekaisin. Kaipa ne myös riittää tämän kevään ajan. Saas nähdä pitääkö syksyllä tehdä uudet vai kulkeeko ne koulussa vallan kengät jalassa? Niin tai näin, ehkä mä vielä onnistuisin toisemmankin kerran, jos pakkorako olisi. Ja sittenhän voisi oikein antaa ajatuksen lentää ja tehdä tikkaukset vaikka punaisella. Tai jotain.

Sipulit

Sain muuten juuri kreivin aikaan sipulit maahan, ennen näitä pakkasia. Tuli nimittäin joulupukilta kassillinen istutettavaa. Reilu sata sipulia pääsi maan poveen toissa viikonloppuna. Näköjään en ole tännekään ehtinyt, kun näin pitkään kesti kertoa vuoden ensimmäisestä puutarhauutisesta meillä. 

Sää oli kamala, oli pimeä päivä ja vettä vihmoi niskaan. Onneksi olin ollut valppaana kuunnellessani säätiedotusta, sillä istuttamatta olisi jäänyt jollen olisi tuolloin vaivautunut. Nyt sitten vaan odotellaan…

Ai kauhee, eihän tuollaisia kuvia parane enempää tänne laittaa, niin vaivaa näköharhalla.

Gorilla

Poika Aa joutuu aina kötöstelemään kaikenlaista, kun on nähnyt jonkun leffan tai vaikkapa pelannut jotakin peliä. Syksyllä Aa teki mummulassa afrikantähden, koska se oikea peli oli jäänyt kotiin. Pari viikkoa sitten kotona alkoi lojumaan vähän siellä täällä etanoita. Tiedättehän Turbon? Jep, mainoksia on tullut nähtyä leffasta, vaikkei sitä varsinaista leffaa olekaan nähnyt. Siitä Turbosta on myös puhelimeen peli, samoin löytyy joku gorillapeli. No se gorillahan oli saatava, kankaasta. Mutta eihän minunkaan varastoissani nyt ollut juuri sellaista ruskeaa, mikä olisi pitänyt olla. Onneksi lopulta yksi vanha villapaidan hiha kelpasi tarkoitukseen. 

Minä ompelin kropan ja raajat sen malliseksi kun poika Aan ohjeet määräsivät. Poika neuloi raajat kiinni. Naamaa jouduin tikkaamaan pariinkin otteeseen, että saatiin edes vähän sinnepäin oikean näköinen pärstävärkki. Menin sanomaan, että vähän kyllä muistuttaa Homer Simpsonia ja oli tulla uusi purkutuomio. Vähän fiksattiin vielä ja sitten lopulta kelpasi. Kyllä matkalla ehti tulla melko monta itkua. (Itse yritin koko ajan samalla maalata portaita.)

Puolensa pimeydessäkin

Eilen heitettiin varmaan joku 500 km lenkki, kun vietii pojat Aa ja Pee vaarille. Käytiin kyllä Tampereella syömässä ja Ideaparkissa "ostoksilla"matkan varrella. Ostettiin sentään yksi pellava-aluslakana Finlaysonin alesta. Muuta ei löydetty, eikä kyllä tehnyt oikein mieli edes etsiä mitään. Matka taittui taas todella harmaassa säässä. Ideaparkista tosin lähdettiin pimeällä kotia kohden, josta oli se etu, ettei ollut enää harmaata vaan melko mustaa. Vaihtelua kai sekin?



Valoa onneksi saa sähkölläkin. Meillä on tähtivalo keittiön ikkunalla ja sen valopisteet monistuvat ikkunassa. Edessä kokottää kuollut oliivipuu, jossa pieni ledvalosarja. Puu on evakossa portaikosta maalaustyön ajan. Mikä sekin homma edistyi hieman, kun sain maalattua loputkin portaat pohjiin. Vielä kun saisi aikaiseksi välihiottua ja maalattua toiseen kertaan. Poika Seen kanssa se on hieman haasteellista, mutta kaipa tuo illalla käy taas nukkumaan.

Sirkustelttako?

No, ei sentään. Sain vihdoin aloitettua portaiden maalaamisen. Jo saa farkkuportaat väistyä ja tehdä tietä valkoisille ja sen myötä toivoakseni hieman valoisammalle portaikolle. Vielä kun saisi vedettyä jossakin välissä väriä noihin loppuihinkin askelmiin ja tietenkin muutamaan kertaan. On aika paljon rajausta tehtävänä, se vie vaan ihan mahdottomasti aikaa.

Maalaan Betolux aqualla, sitä jäi parkettien värjäämisestä tähteelle. Nopeasti kuivuu näillä säillä, onneksi. Silti olin pakotettu maalaamaan kerralla vain joka toisen askelman, jotta päästään kulkemaan kerrosten väliä.

Portaat ovat aina olleet tosi liukkaat, paitsi pienen hetken heti hiomisen jälkeen. Nytkin maali on kiiltävä, mutta vedän sen huopatelalla, tai itse asiassa taitaakin olla mohairtela, jolloin pinnasta ei tule ihan peilikiiltävä. Matalanukkaisella telalla saa lähes huomaamattoman pintakuvion, jolloin se on edelleen kiiltävän oloinen ja helposti pestävissä, mutta se ei ole ihan niin liukas. Aion kyllä laittaa varmistukseksi mustaa liukuestetarranauhaa portaiden reunaan. Se on hyväksi havaittu jo vanhan kodin portaissa.

"Sunnuntaikävelyllä"

Käytiin isännän kanssa kävelyllä eilen ihan kahdestaan. Tuntui ihan sunnuntailta, vaikkakin oli torstai. Harmaus ei millään tunnu väistyvän, mutta kyllähän tuo muutaman tunnin ulkoilmailu tekee hyvää itse kullekin. Itsellä on ihan rapakunto, joten jostain on kai taas aloitettava. Isännällä edelleen puhti pois sairastamisen jäljiltä, joten siinä mielessä tasapeli.




Kuvitelkaapas tuonne vuohet ja kilipukit loikkimaan rinnettä pitkin. Tai lumipantteri makoilemaan luolan suuaukolle. Melko jylhät mestat reitin varrella.