Ei mennyt kaikki ihan putkeen. (Mut olis voinut mennä.)

Lyhyessä virsi kaunis. Kirjoitin jo pitkästi, mutta teksti hävisi jonnekin. En todellakaan jaksa kirjottaa kaikkea uudelleen.

Toissa tiistaina meni autosta laturi paskaks. Tonni, kiiitoos. Torstaina illalla laivalla Tukholmaan. Ääni jäi laivaan. Tukholmassa messuille. Messujen jälkeen isäntä soittaa ja kertoo, että haluavatkin 1800€ auton korjauksesta. Jippii. Ei siis ääntä, eikä sen koommin rahaakaan.

Tukholmassa hotelli on eri kuin piti, annettakoon anteeksi varauksen tehneelle, sijainti oli lopulta parempi. Varsinainen syy, miksi Tukholmaan lähdettiin oli lauantai-iltana konsertoiva David Calzado y su Charanga Habanera. Melkein ehdittiin poistua konserttipaikalta, kun bändi oli yli kaksi tuntia myöhässä. (Johan mun nukkumaanmenoaika oli mennyt aikoja sitten.) Onneksi ei ehditty, keikka oli loistava, vaikka järjestelyt muuten olivatkin ihan surkeat.

Toinen päivä Tukholmassa kaupoilla ja lopuksi Burger Kingiin. Siellä joku vikkelä kähvelsi mun puhelimen ja kruunasi koko viikon!

Okeiokei! Vakuutusyhtiö hoiti osansa mallikkaasti auton hinauksen ja varastetun puhelimen suhteen. Autohuollon hintaakin saatiin tarkistettua alaspäin (vaikkei alkuperäiseen). Äänikin alkaa olemaan normaali (kun sain kuurin keuhkoputken tulehdukseen ja olen nukkunut koko viikon).

P.S. Kandee mennä keikalle Suomessakin

David Calzado y su Charanga Habanera

ti 26.2. Apollo Live Club, Turku

ke 27.2. Korjaamo, Helsinki

to 28.2. Pakkahuone, Tampere 

Pikkujuttuja

Poika Aa sai syntymäpäivälahjaksi kaksi julistetta. Ne sain laitettua seinälle ja voi kuinka huoneen ilme muuttui valtavasti. Kotoisammaksi ja miellyttävämmäksi. Pikkujutuilla voi olla tosi iso merkitys.




Poikien huoneessa ollut tuoli sai päälleen hieman pehmustetta. Ikean halvin peitto on paljon edullisempi, kuin ostaa saman verran vanua. Ja onhan se aika kätevä vaan käsitelläkin, kun siinä on kangas päällä. Ei jää niin kovasti kiinni ja veny ja vanu. Vielä kun pääsisi siihen asti, että saisi verhoilukankaankin siihen päälle. Mutta pitää olla tyytyväinen toki, että olen päässyt edes tähän asti.



Ei voi kuin toivoa, että saisi muutaman pikkujutun tehtyä tänäänkin. Ja pian pitää alkaa viljelemään taas....

Joululahja lunastettu

Eilen oltiin isännän kanssa teatterissa. Saatiin joululahjaksi liput Andre Wickströmin ja  Stan Saanilan tähdittämään Riemukaksikon paluu-näytelmään. Valtavan hauska puolitoistatuntinen. Välillä tuntui, että naurua ei saa edes loppumaan vaikka oltiin jo siirrytty seuraavaan aiheeseen. Menkää katsomaan, jos sinne nyt enää on lippuja tarjolla!

Teatterin päälle alkoi perinteinen arpominen, että minneköhän mentäisiin syömään. Onneksi otettiin riski ja lähdettiin Sea Horseen katsomaan olisiko se ainoa vapaa pöytä vapaa vielä kun sinne asti päästään. Saimme nimittäin pöydän, vaikka kyllä siellä täyttä oli. Ja annoksetkin tulivat ihan alta aikayksikön. Taidettiin osua juuri oikeaan aikaan paikalle. Ruoka oli tälläkin kertaa mahtavan makuista. Joku naapuripöydässä kysyi tarjoilijalta, että kuinka usein teillä vaihtuu meny? Tarjoilija vastasi lyhyen ytimekkäästi, että ei vaihdu. Mitäpä sitä toimivaa konseptia muuttamaan! Johan se on pitkän olemassaolonsa aikana varmaan ruokalistakin saatu hiottua sopivaksi. Menkää sinnekin!

Ja kaiken tämän mahdollisti joulupukin pikku apurit, jotka tulivat varta vasten lapsia piikomaan (ja renkimään). Vähän eri meininki siis kuin tuossa puolessa viikossa.

Yksin. Ja paskaa ruokaa.

Aika ankee hotellihuone. Mutta ajaa täysin asiansa. Saan nukkua rauhassa. (Jos osaan. Pelkkä ilmastointilaitteen humina korvissa, ei itkua eikä vitinää.) Opiskelut vei taas pariksi päiväksi reissuun.

Lähdin illalla keskustaan syömään. Voitteko uskoa, jouduin maksamaan parkkimaksunkin, 2€ tunnista, vielä klo 19.07. Siis Jyväskylässä osataan kyllä rokottaa. Oikeesti. Eihän Helsingin keskustassakaan ryöstetä ilta kasiin asti.
Parkkikselta puikkelehdin kävelykeskustan läpi ravintolaan, jota oli nettiarvosteluissa moni kehunut. Food bar and kitchen tarjosi paskinta purilaista ikinä. Tilasin pekonipurilaisen, koska se on/ pitäisi olla ihan varma tapaus.
Pekoni oli vetelää, ehkä melkein raakaa. Pihvi saattoi olla eines tai sitten vaan pilallinen. Yritin maistella eri puolilta, mutta ei se paremmaksi muuttunut. Aterimet asensin kello viiteen, kukaan ei kylläkään meinannut huomata. Varmaankin noin puolen tunnin päästä sitten pääsin aterian laadusta huomauttamaan ja se lähti takaisin keittiöön. (Keittiössä ei oltu nähty annoksessa mitään vikaa. En mäkään sitä kyllä päällepäin nähnyt, piti laittaa suuhun ennen kun huomasin.)

Tarjosivat teetä tai kahvia, jos se olisi saanut vähän paremmat fiilikset mulle. Ei muuten kiinnostanut puoli ysin aikaan illalla kahvi eikä kyllä teekään. Kieltäydyin siis. Toivat sitten yhden lätkäliigan ja kolme niitä vastaavia hedelmäkarkkeja! Ja täyden laskun tietenkin.

Olisi sittenkin vain pitänyt kuunnella isäntää. Aiemmin kun puhuttiin puhelimessa, niin kehotti menemään Amarilloon. Niin että pääsipäs sanomaan.

Yäk, se "pihvin" maku tunkee suuhun ja pitäs alkaa nukkuun.

Old news

Ostinpa muuten uudet lantsarit. Viime viikolla jo. Olen kyllä pidempään harkinnut ja käynyt joskus muinoin loppuvuodesta kokeilemassakin. Tuli vain sniiduiltua tähän asti. Sitten tuli taas ne sulakelit. Pitihän ne käydä sitten ostamassa.

Ostin myös poika Aalle uuden haalarin. Olin pantannut ostoa alennusmyynteihin. No ne mitään missään alessa olleet! Myyvät kiskurit täydellä hinnalla, kun ei tarvitse alennukseen laittaa. Menee kaupaksi muutenkin. Eka vaihtoehto oli turhan sopiva. Piti vielä vaihtaa toiseen, väljempään malliin. Ja värikin vaihtui ihanasta vihreästä tummaan siniseen. Onneksi siinä on yksi oranssi nappi, muuten en olisi tummaa pukua suostunut ostamaan. Olisi pitänyt etsiä jokin toisenlainen. Mutta kun nuo PoPin haalarit on meillä ainakin kestänyt melkeinpä isältä pojalle. (Lue: Veljeltä toiselle. Ja kolmannelle.)

Ihan vaan selvyyden vuoksi, ei ne kumpparitkaan missään alennuksessa olleet. Mutta pysyvätpähän varpaat huonommallakin säällä koko rahan edestä lämpiminä.

Onneksi joskus rahaa "virtaa" kotiinkin päin. Sain kaupaksi vanhan sängyn runkomme. Ikea on taas poistanut sen mallistostaan, joten sain sen summan mitä pyysinkin.

Ei muuta kuin LOMPS vaan, kyllä nuo saappaat pakkasellakin toimivat.

Viimetinka

Vilkaisin tuossa nopeasti lukulistallani olevia blogeja ja huomasin "selvän kuvion". (C.S.I.:t hallussa.) Moni oli miettinyt ja kerrannut vuoden tapahtumia. Suunnasta ja toisesta. Mä en ole ehtinyt, enkä jaksanutkaan. Viimeiset "vapaat" hetket ovat käsillä, työt alkavat toinen päivä. Mitä niitä vanhoja (aika uusia kuitenkin) muistelemaan, ehtii kai sitä sitten myöhemminkin. Sitten, kun lapset ovat niin isoja, että pystyy kuuntelemaan omia ajatuksiaan ihan päiväsaikaankin. On nimittäin nuorimmaisestakin tullut melkoinen melttooja. Sanavarastonsa on edelleen melko suppea, joten kun tärykalvot paukkuen koittaa keskittyä keksimään mitä saisi olla kun poika huutaa ANNA!!!!!, niin ei paljon omille ajatuksille ole tilaa. Kai tilanne on muutaman vuoden päästä parempi? Tai sitten ainakin kun on lopulta kuuro, ei tarvitse miettiä kuin omia juttuja, eikö?




Nyt on ollut siinä mielessä ihanaa, kun isäntä on pitänyt joululomaa. On saanut joku muukin huutoa osakseen, eikä kaikki ole valunut ainoastaan minulle. Ja sain oikein pitää vapaapäivänkin. Isäntä oli päivän kalassa ja ehdotti minulle, josko seuraavana päivänä haluaisin mennä jonnekin. En halunnut. Ehdotin, että isäntä pakkaisi muksut matkaansa ja jättäisi minut rauhaan. Siis kotiin. Yksin. Hiljaisuuteen.



Vihdoinkin minulla oli aikaa tehdä jotain, mikä on ollut noin vuoden "työn alla". Hion portaat. Kyllähän sain töitä tehdä ihan koko päivän, mutta kyllä kannatti. Saatiin tosi hienot farkkuportaat tilalle. Muuten ihan sellaista peruspesulla, ainoastaa ylätasanne oikein kunnon kasari kivipesulla.

Vaikka väri on edelleen sininen, tuntuu että portaikko ei ole enää läheskään yhtä pimeä. Eihän se nyt valoisaksi sentään muuttunut, mutta kuitenkin. Ehkä tätä farkkukautta nyt katsellaan hetki. Ei taida heti tulla uutta vapaapäivää, että olisi aikaa oikein maalatakin portaat.

Ja niinkin mainiosti oli isäntä tullut ajatelleeksi, että vei poika Peen mummulaan yöksi, jotta saataisiin pitkästä aikaa nukkua yksi yö kunnolla. Ja sehän poiki heti toisenkin projektin...

Talon mukana tuli tuoli, joka oli edellisillekin asukkaille tullut talon mukana. Mistä sitä tietää, vaikka olisi alkuperäistä kalustusta, 50-lukulainen kun näyttäisi olevan.



Tuoli ei ole ollut ihan parhaassa tikissä kaiketi enää vuosiin. Siitä on kankaan rakosista putoillut putua, joten päätin tehdä sille ruumiinavauksen. Onneksi tein.

Sitä putua, joka suurimmaksi osaksi muistutti hienon hienoa tiilipölyä, oli tuolin sisuksi todella paljon. Imuroin sitä selkänojasta ja ykskaks oli pölypussi täynnä. (Okei, se oli jo valmiiksi melko täynnä.) Eikun uusi pussi kehiin ja hupsista vaan, pölypussi oli taas täynnä. Siis viimeinen pölypussi, joka meillä sattui olemaan. Sitä sitten ulos tyhjentämään roskapussiin. Mulla mitään aikaa ollut lähteä pölypussiostoksille. Ja taas imuroimaan ja taas pussi puolillaan. Niin ne vaan pehmusteet olivat vuosien saatossa muuttuneet pölyksi. Weirdos shittos, sanon mä.

Nyt on tuoli pelkkä runko. Ikean halpapeite taitaa tulla pehmusteeksi ja isännän vanhoista farkuista ainakin riittäisi verhoilukankaaksi. Jos niinku jatkais tota farkkuteemaa.

Näinpä meillä. Vuoden loppun lähestymistä voisi kai pitään sellaisena viimetinkana. Jos ei sitä olisi, ei tuli mitään valmistakaan. (Eikä tarvi muistuttaa, eihän tässä mitään valmista tullut. Mutta monta hommaa on ainakin aloitettu).

Leppoisaa loppuvuotta  ja unohtumatonta uutta vuotta itse kullekin! Meitsi painuu pehkuihin, jotta jaksaa huomenna valvoa ja syödä nakkeja.

Joulun koristeita

Joulua varten teimme olohuoneessa ("salongissa") uudelleenjärjestelyitä. Vanhan kodin keittiöön hankittu ruokapöytä kannettiin kellarihuoneesta olkkariin. Se on auttamattomasti liian iso keittiöömme. (Lue: keittiö on auttamattomasti liian pieni.) Viime vuonna sinnittelimme kahdella jatkopalalla varustetulla nykyisen keittiönpöydällä. Silloin sekin oli kannettu olohuoneeseen. Nyt olin miettinyt kovasti, miten saisin mahdutettua pöydän olohuoneeseen, mutta hyvinhän se lopulta sinne sopi.

Jotta huonejärjestyksen muutos ei jäisi vajaaksi, kehystytin vihdoin viimein Raimo Valon grafiikantyöt. (Ne ovatkin odottaneet sitä jo vuosia.) Ja saimme kuin saimmekin ne jouluaattona seinälle.


Pappa toi meille taas oikein hienon kuusen. Sille piti myös tehdä tilaa salonkiin. Muutenhan se onnistui sekin, latva vaan on taas taittunut kattoa vasten. Samalla lailla kävi viime vuonnakin. Minua se ei haittaa, isäntä meinasi hiipan katkaista.



Viime vuonna kuusessa oli ainoastaan valkoisia ja hopeisia koristeita, tänä vuonna pääsi punaisetkin pallot sekaan. Ihan jo siitäkin syystä, että poika Seellä olisi jotakin revittävää. Muut koristeet kun ovat pääasiassa lasia, niitä ei oikein tohdi jättää heitteille. Jotenkin epäilen, että tänä vuonna kuusi saa lähtöpassit ennen loppiaista. Vahtiminen käy todella työstä.