keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kuukaudessa tapahtuu paljon.

Lumet sulaa mukavasti, kun tuo mollukka jaksaa nousta ja pysyä ylhäällä. Saattaa olla tosin, että muutama sadepäiväkin on ollut apuna. Niin tai näin, maata on näkyvissä enenevissä määrin.

Jonkin verran olen itse auttanut lumen sulattelussa. Pistolapio, lumilapio ja kola, uskolliset apurit. Aika monta kuutiota on tullut siirrettyä paikasta toiseen, parempaan paikkaan sulamaan. Kun talo on rinteessä, niin olen koittanut talon yläpuolelta siirtää lumimassoja kauemmas, ettei ne sula autotalliin ja kellariin. Muualla pihamaalla on myös tullut avustettua. Jonnekin kun on ilmestynyt sula paikka, niin sinne olen viskonut hankea toisaalta. Kasvihuoneen sivua olen erityisesti koittanut sulatella, jotta saisi kasvilaatikoita alkaa sijoittamaan paikoilleen.

Lumisempi kuva otettu 10.3. ja vähälumisempi 14.4. Nyt onnistuu jo (lelutaxi-)autoilukin. Tarkoittaa sitä, että auto on ylipäätään löytynyt. Onhan se toki muutenkin ollut joka päivä vähän aarteenetsintä käynnissä, kun joku kulma pilkistää jostakin. Pojat ovat ihan itse kaivaneet tosi reippaasti noita kulkuvälineitään. Se on se kun se talvi pääsi yllättämään ja kaikki jäi hurjan hajan.

Hei, aurinko paistaa tänäkin aamuna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti