tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kiipin Kaapin



Meillä on uusi kaappi. Saatiin, kun olisi mennyt roskalavalle. Ihan itse piti kyllä kantaa pois ja kuljettaa 100km, mutta kyllä sen vaivan viitsi maksaa. Passaa kuitenkin ihan mukavasti telkkuhuoneeseen muitten samansorttisten kaveriksi.


Kaapin toiseen sivuun sopii lauta- ym. pelit ja toisen puolen vetohyllyt luvannut isännän perhovehkeille. Sitä en tiedä, meinaako käyttää tilaisuutensa.


Kasvi, kello ja block-valaisin laitettiin kaapin päälle, kun muuten näytti turhan ankealta. Kasviksi tuohon pitäisi kyllä saada anopinkieli, olisi sitten vielä sopivampi. Ja kello pitää nostaa seinälle, että sohvaltakin näkee sen.


Kaapin vieressä oikealla puolella on laveri, joka ostettiin Espoosta kierrätyskeskuksesta 15€:lla. Selkätyynyinä siinä on edellisen sohvan selkätyynyt. (Viereisen kaltainen Howard, joka vaihdettiin uuteen, kun runko petti vuodessa. Tyynyt jättivät meille vaihdon yhteydessä.) Patja on kuitenkin ihan perus (ruma) varapatja. Patjan päälle ole askartelemassa istuintyynyjä ja patjaankin pitäisi saada tehtyä vähän siistimpi verhoilu. Kangasta olen jo ostanut, vielä kun ehtisi ompelukoneen ääreen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti