Hiphei hippiäinen

Kollegani löysi muutama päivä sitten hieman "pihalla" olevan linnun toimiston oven edestä ja toi sen sisälle virkoamaan. Lintu oli ilmeisesti lentänyt lasia päin, mutta selvinnyt törmäyksestä lähinnä säikähdyksellä. Parin tunnin kuluttua lintu oli virkistynyt ja se vietiin takaisin ulos, puun oksalle.

Voi että oli mahtava väritys päälaella. En ole ennen tehnytkään lähempää tuttavuutta hippiäisen kanssa.

Hang it almost all

Eteinen kokenut muunkinlaista muutosta viimeaikoina, kun lattianrepimistä. Meillä oli aiemmin peilipiironki siellä. Silloin kun se siihen kannettiin, ajattelin, että peili tuo edes vähän valonheijastuksia pimeään eteiseen ja samalla saamme laatikot pipo-hanska-huivi-säilytykseen. No myönnettävä on, että nuo ominaisuudet toteutuivat. Lisäksi pöytätaso toi todella kaivatun romunkerääntymistason ja tuntui, että eteinen on ihan tukossa ja ahdas. Kannoimme isännän kanssa taannoin piirongin takaisin makuuhuoneeseemme. Sinne se passa tällä hetkellä ihan passelisti.

Mietin ensin, että laitan varastosta löytyvää ivar-hyllyä parilla alahyllyllä (kengille) ja ehkä yhdellä tai kahdella ylähyllyllä (korit pipoille ja hanskoille) sekä väliin seinälle naulakkokoukut takeille. No mietin sitten toisenkin kerran ja totesin, että en halua liian kapeaa hyllyä, jonka päädyt "tukkivat" eteistä taas. Piti löytää hattuhyllyllinen naulakko. Ja kas vain, sellainen löytyikin kirpparilta. Hienompi, mitä olin edes ajatellut.


Noin puolitoista senttiä jouduin sahaamaan naulakon molemmista päistä pois, että sain sen mahtumaan seinälle. Vähän valkoisen maalin töpöttelyä puupintoihin ja spraylakka päälle. Lakka siksi, että maalipinnan patina säilyisi hieman paremmin.


Myös räsymatto oli pakko napata kirppikseltä matkaan, oli niin ihanan värinen. Selvästi matto oli päistä lyhennetty, mutta juuri täydellisen mittainen tuohon kohtaan eteistä.

Lattia lähti, mitä tilalle?

Jo oikeastaan siitä lähtien kun kolme vuotta sitten tähän taloon muutettiin, on hitusen ottanut eteisen huonokuntoinen pyökkilaminaatti päähän. Ei pelkästään huonon kunnon vuoksi, vaan ennemminkin inhoan sekä pyökkiä, että laminaattia. Mutta ei se huono kunto tietenkään plussaakaan ollut.


Olen koittanut kurkkia listojen alle, että mahtaako samansorttinen materiaali olla kauttaaltaan samaa. Vaikutti siltä, että alla on vaalea, perinteisen ruma vaalea muovimatto. Kyllähän sieltä sellainen löytyikin.


Alkeläänieriste oli lyöty huopanauloilla kiinni sinne tänne ja yhden sauman ympärille oli niitä lyöty oikein enemmänkin. Naulat jätin, ettei lattian mahdollisesti kastuessa liritä suoraan allaolevaan lastulevyyn. Pari kertaa kävi kyllä mielessä, että oliko pakko taas urakoida. Ei se eteistä ainakaan kauniimmaksi tehnyt tämä vanha patinoitunut pinta. Eihän mulla ole mitään vielä tilallekaan. Toisaalta, saattaa olla, että mieskin kiinnostuu taas saattamaan jotakin muuta tilalle hieman vikkelämmin. (Tai sitten ei.)

Matto on liimattu lastulevyyn hyvin. Liimasta en tiedä, saattaa sisältää asbestia. En vain taida jaksaa lähettää analysoitavaksi. Kaveri jo lupasi lainata alipaineistajaa ja hepaimuria, joten taidan vain suojautua ja suojata hyvin ja poistaa maton jossain vaiheessa itse. Vielä pitäisi selvittää, että mitä lastulevyn alta löytyy. Voisihan sitä käydä oikein tuuri ja löytyä puulattia. Tai jos ei löydy, niin hyvällä tuurilla levytys on kyllin paksu ja sen voisi korvata uudella puulattialla.

Ja jos joku tosi valoisa puoli pitäisi keksiä lattian nykytilasta, niin laminaatin poisto madalsi lattian korkoa. Nyt vessan oven voi avata, eikä matto mene sen takia ryttyyn. Ovi mahtuu käymään maton yli. Jiihaa, lattian sai peitettyä lähes kauttaaltaan! Sitäpaitsi matot pysyy paikoillaan ilman jarrumattoja, toisin kuin laminaatilla. Poika See saattaa hermostua tästä ominaisuudesta, mutta hermostukoon. Opetelkoon muitakin taitoja kuin mattojen kurttaaminen.

Onneksi on vielä pari muutakin räsymattoa, voi sitten vaihtaa, kun alkaa tuo kirjo haittaamaan silmää.

Oi voi

Kyllä sitä tajuaa koulun ja eskarin ja hoidon ja töiden ja syksyn toden teolla alkaneen, kun kaikki mahdollinen tauti ja vamma koittaa pesiytyä meille. Poika Aa oli ainoa, joka vatsapöpön toistaiseksi ja pääsi kerrastaa eroon siitä taudista. Itsellä oli viikko töitä takana kun iski selkä-niskaosastolle sen sorttinen jumitus, ettei ole sitten pitkään aikaan ollutkaan. Päätä ei saanut lopulta nostettua pystyyn, vaan piti kurkkia kumien alta, kun koittia jonnekin liikkua. No, se ongelma on jo lähes selätetty, mutta onneksi on flunssaa pukkaamassa tilalle. Isännällä alkoi torstaina, parilla pojalla perjantaina ja itselläni eilen.

Jotakin hauskaa onneksi mahtuu sekaan. Lauantaina poika Pee juoksi 40 metrillä pronssia. Ja ne olivat sentään ehkä maailman huonoimmin järjestetyt kisat tai ainakin surkuhupaisimmat. Poika Aa taas halusi näyttää koulun takana olevassa metsikössä sijaitsevan pyllypuun. Kyllä pieruhuumori toimii meillä ainakin, joten haluan sen jakaa myös teidän kanssanne.

Ja hei, aurinko taitaa paistaa jo toista päivää peräkanaa...

Asfalttia

Eilen koettiin ilon hetkiä, kun vihdoinkin saimme asfattipaikat kinteistöjen sisäänkäynteihin. Kolme vuotta olemme täällä asuneet ja koko sen ajan olen lähestynyt sähköpostein kaupungin tienpidon edustajia. Olemme olleet välillä kanjonin takana, toisinaan kosken takana "loukussa".



Kerran on mennyt etujousi autostani poikki. Yleensä on vain keula tai perä raapaissut maata, kun on ollut tulossa tai menossa. Kulkeminen jyrkässä mäessä pihaan ja pois on ollut suoraan sanottuna v-mäisen hankalaa. Asfaltoinnin jälkeen kulkeminen on ollut suorastaan hämmentävän mukavaa. Ei tarvitse miettiä, että milloin kolahtaa. Jippii ja hip hip hurraa sanon mä!

P.S. Naapuritkin kiittivät muutamaan otteeseen oikein. He olivat jo luopuneet toivosta. Kyllä kai sinnikkyys todella palkitaan lopulta. Kiitokset nyt vaan minultakin vielä, kaupungille ja asfalttimiehille!

Japanialainen puutarha (part II)

Vihdoin oli sen verran poutaa (vapaapäivänä), että sai laitettua kasveja maahan. Myös ötököiden talvehtimispaikka / seinäkoriste on nyt tehty. Vuosia vanhat pajuniput sain niputtaa uudelleen, mutta nekin jotenkin sulautuvat tuonne. Tai ainakin toivon niin. Kuvissa ne tosin ovat vielä nojallaan koppia vasten.

Kovin laaja kirjo kasveissa ei ole, sillä taaimmaiseksi laitoin ystävältä saatua isoa kuunliljaa (nimen näin juuri jossakin, mutta en sitä kuitenkaan muista) ja keskikokoista, valkoisella reunalla varustettua kuunliljaa. Etualalle tuli omista varastoista pientä kapealehtistä kuunliljaa. Ihan pölkyn viereen laitoin vähän sinistä kurjenmiekkaa, jota omasta maasta olin myös saanut jaettua. Ja sitä saatan vielä lisät, kunhan jostakin jakopaloja pääsen ottamaan.

Mietinnässä on tuo nurmi(sammal)alueen ja kuunliljojen välimaasto. Siihen voisi sopia hyvin hieman mutkitteleva sora-alue. Vähän niinkuin kuiva vesiaihe. Saas nähdä, tulee kai sellaista mikä on mielenlaatu juuri silloin, kun sitä pääsen värkkäämään.

Harvinaista herkkua

Eilen käytiin kahdella isohkolla työmaalla tutustumassa työn puolesta. Ensimmäisessä kohteessa ei saanut lainkaan kuvata, joten jätetään se nähtäväksi myöhemmin television välityksellä. Sen voin kuitenkin sanoa, että hienoa jälkeä on saatu aikaan.

Toinen kohde oli Yliopiston kirjaston remontti. Onneksi siellä sai kuvata, sillä harvoin pääsee niin lähelle, niin isoja  kattomaalauksia. Kuvat puhukoon puolestaan. (Nämä sentään sain otettua vaikka puhelimen kamera kovasti koittikin temppuilla.)

Kannattaa maalauksia käydä ihmettelemässä sitten kun remontti on ohi, vaikkei ihan noin läheltä pääsekään näkemään. Näkeepähän koko rakennuksen kaikessa komeudessaan ja kokonaisuutena paremmin. Mutta pitää kuitenkin malttaa vielä ainakin vuosi...