lauantai 11. elokuuta 2012

Montako insinööriä tarvitaan lampun vaihtoon?

No tässä tapauksessa yksi. Isännän kanssa kyllä molemmat osallistuttiin vaihto-operaatioon, mutta vain toinen on insinööri. Vanha keittiön valaisin laitettiin viime syksynä, kun ei ollut parempaakaan hollilla. Koko kesän se on rieponut, kun ikkunaa avatessa valaisin on pitänyt kääntää vinoon. Joitakin uusia katseltu, mutta ei ole juuri oikeaa osunut kohdalle.


Poikkesin kotimatkalla Ikeassa, kun puuttui yksi johto. Katselin vielä josko siellä valikoimissa olisi sopivaa, mutta ei ainakaan oikean kokoista ja mallista sattunut silmään. Paitsi kun "avasin silmäni". Kotona oli noita Clasun värillisiä johtoja, niin sellaiseenhan riittikin pelkkä varjostin. Ihan vaan valkoinen kangaspäällysteinen.



Valoa riittää ja on jotakin piristustä tuosta punaisesta johdosta. Se sitä paitsi passaa hyvin yksiin kellon punaisen sekuntiviisarin kanssa.















Nyt vaan pitää hankkiutua tuosta vanhasta lampusta eroon, samoin kuin erinäisistä muistakin kamoista. Oon tainnut jotenkin sisäistää tuon ajatuksen luopumisesta. Enää ei tunnu niin pahalta pistää tavaraa kiertoon, kuin ennen. Hyvä minä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti