keskiviikko 8. elokuuta 2012

Viikonloppukin vierähti

Niin, on tässä oltu reissussakin. Käytiin Punkaharjulla. Retretissä ja Kesämaassa poikettiin isännän siskon luona kyläilyn lisäksi.

Kesämaa oli tosi jees. Päästiin puoleen hintaan, kun oli vähän harmaa ja viileä sää. Ei ollut myöskään ruuhkaa, vaan kaikkialle mahtui hyvin touhuamaan. Polkuautot oli ehkä parasta. Retretissä pojat pääsivät taidesalapoliisiretkelle ja saivat taiteilla pajalla. Loppuhuipennuksena oli vielä jättisaippuakyplien "puhaltelua". Tuulihan ne varsinaisesti puhalsi. Kotiin tuomisiksi jäi myös itse tehdyt kuplakepit.

Paljonhan sitä ehti viikonloppuun autossa istumaan, mutta olihan se kuitenkin hyvää vaihtelua. Ja jostain ihmeen syystä pojatkin jaksoivat molempiin suuntiin. Normaalisti yli puoli tuntia ylittävät matkat alkavat olla liian pitkiä, nyt kuitenkin meni n. 5 tuntia suuntaansa. Poika See toki oli viikonlopun mummulla, saattoi hieman rauhottaa tilannetta.

Seuraavan reissun haluaisin tehdä Loviisaan. Haluaisin mennä käymään Loviisan wanhoissa taloissa 25.-26.8.2012. Kerran olen käynyt, mutta siitä on jo viisi vuotta. Silloin ne muistaakseni kulkivat nimellä Vanhassa vara parempi. Paljon ihania pihoja ja ihania koteja, remontteja ja "valmiita". Seurakseni toivoisin aikuisia... Isännällä tosin samaan aikaan muita menoja, taitaa minun menot jäädä väliin. Ehkä sitten ensi vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.


1 kommentti: