lauantai 3. toukokuuta 2014

Pieni pilvi pehmoinen (pimpeli pompeli pom)


Viime vuonnahan "tuuppasimme" vanhan pergolakatoksen kumoon, kun se ei vaikuttanut enää kovin turvalliselta. Terassi ilman minkäänlaista kattoa on vähän hankala, kun koko kesäksi ei ole tiedossa sopivaa pilvipoutaa. Isännän on pitänyt suunnitella katos oikein tietokoneohjelmalla, mutta saas nähdä tehdäänkö taas tunteella. On siis ollut kauheasti jotakin muuta tekemistä, joten hahmotelma on toistaiseksi hädin tuskin päässyt paperille.

Olemme pallotelleet ideaa katon materiaalista. Pitäisikö tehdä oikein huopakatto, kun valokate ei oikein tahdo kestää metrisiä lumikuormia? Lisäksi paikka on parin suuren koivun välittömässä läheisyydessä, joten roskaa katolla riittää. Valokate menee sii hetkessä kauhean näköiseksikin. Mutta pitääpä huopakattokin pitää puhtaana. Ja siinä olisi taatusti paljon enemmän työtä. 
Viime kesänä jo, varmaankin Rakkaudesta puutarhaan-ohjelmassa näin aivan upean aurinkovarjon. Pari iltaa sitten tein siitä pienoismallin, jotta isäntäkin pääsisi ajatuksesta perille. Sellaisen voisi tehdä ihan täysikokoisena katon alle, jolloin katemateriaalilla ei alhaaltakatsoen olisi niinkään väliä. Kangasta ei sattunut olemaan varastossani aivan oikeanlaista. Sen tulisi olla jotakin erittäin kevyttä, joka liikkuu pienestäkin tuulenvireestä. Se olisi aivan kuin pehmeä pilvi. Toivottavasti saatte ajatuksesta kiinni.

P.S. Lisäsin äitini pyynnöstä tuonne alapalkkiin Tykkäsitkös?-ruudun. Saa sitä tarpeen vaatiessa muutkin käyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti