sunnuntai 17. elokuuta 2014

Jatkopätkän jatkopätkä eli terassitalkoot


Terassin tämän kesän laajennus alkaa pikkuhiljaa valmistumaan. Vähän sellaista siistimistä ja maisemointia, mutta rakenteet alkavat olla siinä missä pitääkin. Melkoista nakertamista se lopulta oli. Oma vika, mitäs en tehnyt suoraa linjaa ja selkeitä kulmia. Mutta kun tuli tehtyä vähän maaston ja etenkin tuon syreenipensaan ehdoilla. 


Terassin kanteen tein jonkin sortin kalanruotokuviointia kulmaan päin. Kaiteet tuli kahteen korkeuteen. Taakse korkeampi, kun pudotuskin on siellä korkein. Molemmille sivuille tuli matalampi kaide. Ristikko kaiteessa on kulmasta kulmaan lähes yhtä pitkä (parin sentin heitto), mutta korkeammassa kaiteessa se on "kyljistä puristettu". 


Eiköhän tuonne syreenimajaan tule oranssi ja vihreä terassituoli löhöilypaikaksi. Pensas tuo sopivan varjon melko pitkälle päivään. Piha on etenkin tänä kesänä ollut ihan tolkuttoman kuuma, melkein joka paikkaan tuntuu aurinko ulottuvan. Varjo antaa siis todella kaivatun lisän terassille.



Ostin aurinkokeräimellä toimivat riisipallovalaisimet iltatunnelmointiin. Valot ovat ehkä hieman turhan lähekkäin toisiaan. Ne olisi hieman helpompi ripustaa, jos lamppuväli olisi isompi, kuten ikealaisissa, joita minulla on ennestään. (Niitä ei vain enää tälle syksylle löytynyt ainakaan Raision ikeasta.) Lisäksi näissä on tuplasti lamppuja yhdessä setissä. Ostin myös amppeli-/lyhtykannakkeita, jotta saadaan terassille valoa myös perinteisin keinoin. Ja turvallisuushan noissa kannakkeissa on se idea, ei tarvitse pelätä, että lyhty tippuu kaieelta tai paremminkin, että joku pikkuvintiö sen tahallaan tiputtaa.




2 kommenttia:

  1. Toimii! Jatkopätkä on oikeastaan aika kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. (Isäntäkin alkaa pikkuhiljaa uskoa, että se on kiva lisä, kun naapuritkin ovat aidan yli kehuneet.)

      Poista