Sopukassa

Käytiin poika Peen kanssa Turun Kaupunginteatterissa katsomassa Herra Hakkarainen ja 7 ihmettä. Se oli juuri sopivan pituinen neljävuotiaalle (ja sen äidille). Ihan hauska juttu, kun kirjaakin on kovasti luettu. Masa Marsu oli varsin pienessä osassa, mutta se taisi olla silti parasta antia pojan mielestä.

Turun Kaupunginteatteri on juurikin pitänyt 50-vuotis juhlaviikkoa. Ensimmäinen näytelmä on siis ollut esityksessä 1962. Lämpiössä oli lasinalusissa kerättynä ihmisten mieleenpainuvimpia muistoja teatterista. Ehdittiin nimittäin vähän kierrellä ja katsella ympärillemme ennen näytelmän alkua.

Näytelmän jälkeen huomasimme vielä hauskan liikennemerkin teatterin seinässä. Sieltä se silmäili iloinen hymy naamallaan.

Poika Aa on vaarilla viikonlopun (kun taas me muut olemme Murrilla, paitsi isäntä joka on Tukholmassa). Saas nähdä kuinka kovasti Aa suuttuu, kun jäi Hakkarainen häneltä väliin.

P.S. Just törmäsin arvontaan, joka on vielä huomiseen asti voimassa.

Sukat makkaralla

Kela antaa, Kela ottaa. Vaikkei nyt suoraan voidakaan rahoja laskea sinne tai tänne, niin kansanedustajathan sentään pysyvät lämpiminä varmaankin vetoisessa Eduskuntatalossa. Vaikka heitä toki onkin vähän vähemmän kuin satavuotiaita. Miksi marmatan? No siksi, että kai se suomen talous näinkin saadaan pysymään jotenkin balanssissa.

Seuraavanlaisen haasteen kaikille bloggaajille ja lukijoille välitti Ruusutapetilla.  

Minä en haasta ketään tiettyä bloggaajaa, vaan yllytän mukaan jokaisen bloggaajan, joka tämän lukee! Ja jos bloggaajalla ei pysy puikot käsissä, vähintä mitä hän voi tehdä, on jakaa tätä eteenpäin omassa blogissa! Otetaan asenne, että Katariinan Käsityöliike Kokkolassa hukkuu villasukkiin ja sitä myötä meidän satavuotiailla varpaat lämpöisinä.

Sen lisäksi haastan ihan kaikki lukijat. Myös siis ne, joilla ei ole blogia. Voitte vaikka blogeja lukiessa samalla pyöräyttää sukat. Ja te jaatte kaffepöydässä aatetta + facebookissa sivua, johon pääsee tästä. 

Alkuperäisesti siis Mirkan haasteen, joka näkyy alla.

Haastan seuraavat bloggaajat kutomaan yhden parin naisten villasukkia koossa 39-40, löysällä joustin varrella, langanmerkillä ei väliä kunhan puolet matskusta on villaa! Jos et jostain syystä osaa, eikä puoliso tai anoppi kykene auttamaan niin pyydänkin linkitystä senkin edestä että saadaan kutojia tavoitettua ja sukkia valamiiksi jouluun mennessä! Tarvitaan taas reilu 300 paria tammikuun lähetystä varten joten ei mikään tehtävä mahdoton?

Lähetätte sukat omakustanteena:

Katariinan Käsityöliike, Tehtaankatu 12, 67100 Kokkola

Pistätte haasteen 3-5:lle bloggajalle ja kerrotte mistä on kyse. Kela lakkautti toissa vuonna torkkupeittojen ja kukkien antamisen suomen 100-v synttärisankareille, vedoten säästösyihin! Minä en moista suvainnut ja jo 6viikkoa  myöhemmin lähti ensimmäinen sukkalähetys kaikille suomen 100-v. Heitä oli elossa juhannusviikolla 263. Sitten laitoimme bonuskierroksen elokuussa, ja kaikki 101-107-v elossa olevat saivat sukat. Tämän vuoden tammikuussa lähti taas reilu 300 paria ( elossaolo prosentti korkein tammikuussa )

FB:ssä on ryhmä 100-v villasukat mirkan ja kansalaisten voimin johon saa tulla mukaan.


Itse ole vakaasti päättänyt olla opettelematta sukkien kutomista ja siinä aion pysyä. (Nykyisellä oppimistahdilla ei muutenkaan olisi mahdollisuuksia ehtiä ajoissa.) Aion kuitenkin heittää kyseisen haasteen "ompelukerhomme" naisille. Tiedän varmasti, että sukantekotaitoisia on joukossa. 

Jos joku muukin sattuu kynnelle kykenemään, niin siitä vaan sitten puikot paukkumaan! 

Villurit sitä paitsi on ihan ykkösvaruste, kesät talvet. Nämä yksilöt olleet ympärivuotisessa käytössä itselläni, en edes tiedä kuinka monta vuotta, mutta monta. 

P.S. Osaan minäkin sentään villasukat paikata tarpeen tullen.

Punainen, pilkullinen

Meidän piha on varsinainen sienikasvattamo. Keväällä aloittaa korvasieni ja näin syksyn mittaan pompsahtelee esiin vaikka mitä. Pääasiassa kylläkin myrkkysieniä. Osa on kyllä kauniitakin. Eilen huomasin kaksi kärpässientä. Toinen oikein mallikappale, ellei lasketa muutamaa nakerrusta lakissa. Toinen oli vasta työntymässä maasta, mutta voi mikä varsi olikaan maan alla.













Tuo punaisempi oli lähemmäs 20cm korkea. Tai olihan tuo toinenkin, mutta maan alla. Nostin ne ylös ja vein vähän sivummalle kulkuväylän vierestä. Pojat kyllä tietävät, että ne ovat myrkkiksiä. Ajattelin kuitenkin, ettei ne herätä mitään turhia mielenkiintoja, jos ovat poissa näkyvistä.

Oli muuten tänään tarkoitus saada kasvihuoneen katto paikoilleen. Pappa tuli auttamaan. No ei onnistunut, kun sataa, sataa, ropisee. Ruoteet sentään löysivät paikkansa. Ja saatiin pressukin päälle, jos vaikka puut taas kuivuisivat hieman. Ja voi sitä lattiaakin aloitella. Ei  kuitenkaan vielä, loppuviikoksi taidetaan suunnata Turkuun.

Toivoa ei ole heitetty.

Murri tuli kolmeksi päiväksi meille pitkästä aikaa. Varasin ajoissa isännän viikonlopuksi kasvihuoneen pystytykseen, kun kerran lapsen vahtikin olisi. Kyllä muutama epäilyksen siemen minussa silti oli, mahtaisiko mitään tapahtua?

No, toivoa ei kai kannata heittää, kasvihuonehan eteni melkein urakkavauhdilla. Siis mitä nyt pystyy lapsenvahdista huolimatta urakoimaan. Siinä sivussa murri kävi kahden vanhemman pojan kanssa sienimetsässä, isäntä kokkasi, toinen ruuvinvääntimen akku hyytyi vissiin lopullisesti ym ym. Mutta kuitenkin.

Runko on kasattuna. Kattotuolitkin saimme nostettua paikoilleen, mutta kuviin ne eivät vielä päässeet. Tuli turhan pimeää. Onneksi oltiin jätetty kulmarautoja paikoilleen ja aurinko oli polttanut jäljet, joten saatiin aika hyvin kaikki osat oikeille paikoilleen. (Purkaessa nimittäin oli aika kiire, ei ollut aikaa merkkailla osien paikkoja.)

Muutama takaiskukin toki kuuluu joukkoon. Neljä lasia oli mennyt rikki. Ne pitäisi vielä uusia tai katsoa löytyisikö kierrätyskeskuksesta sopivan kokoisia vaihtokappaleita tilalle. Yllättävän hyvin kaikki oli kuitenkin kunnossa, vaikka puutavara ja lasit olivat pikaisesti laitettuna kasalle ja peitetty melkein riittävän kokoisella pressulla. Kertaakaan en edes lumia luonut kasan päältä.

Lattia vielä pitäisi kasata, kun muut kamat on saatu paikoilleen. Saas nähdä kuinka pitkälle nuo "muurikivet" riittää. Varmaan sinne tänne on pakko laittaa vaikka luonnonkiviä. Vähän olisi myös maalattavaa. Julkisivussa näkyvät pinnat maalaan loputkin valkoiseksi. Muut osat saavat harmaantua rauhassa. Ikkunatkin saavat jossakin vaiheessa lisää kittiä ja maalia. Se ainakin menee ensi kesälle.

Kyllä se tästä. Eiköhän sitä ensi kesänä saada jo kasvit sinne sisälle tuottamaan satoa.

Inventaario

Olen koittanut kantaa kaiken mahdollisen kirpparille. Opettelen luopumaan. En niinkään kiinny vaatteisiin, vaan paremminkin tavaraan. Suurin osa kirpparikamasta on vaatetta. Pikkumiehille pieneksi jäänyttä. Nuo kaksi isompaa ovat melkein samaa kokoa, joten heidän vanhojaan ei nuorin ehdi millään käyttää kaikkia. Mutta tavaraakin vein.

Isäntä tallensi tilanteen 

En ole ainoa meidän perheessä, joka kiintyy tavaraan. Poika Aa hyvästeli tippa linssissä jokaisen myyntiin laitetun pikkuauton erikseen. Ei niitä kovin montaa ollut ja jäljellekin jäi puolitoista sataa. Jep, tehtiin tosiaan inventaario. Nostettiin työpöydälle kaikki autot mitä löytyi. (Hukassa aivan varmasti useampi.)

Romukoppaankin laitettiin aika monta autoa. Kaikki mistä puuttui pyöriä. Tai semmoiset mistä ei ollut muuta jäljellä kuin pyörät. Mutta voi kauheeta, jos olisi pitänyt vielä vähentää määrää. Ei oo helppoa.

Kamat on nyt olleet viikon kirppiksellä, toisen viikon ainakin vielä pidän. Kyllä se sen verran plussalla oli, että kannattaa. Vaikka myyntipaikka notkuu, tuntuu ettei mitään ole vielä kotoa vähentynyt.

On kuitenkin paljon sellaistakin, mitä ei jaksa kirpparille raahata. Liian isoja kapineita. Osa on ollut tori.fi:ssä ja aekissa myynnissä, mutta olen ajatellut laittaa myös toisen blogin ihan näitä vermeitä varten. Jos saisin jonkun tolkun itelleni, mitä oikein hamstraan. Saa nähdä tuleeko siitä ikinä mitenkään julkista.

Tuotos

Niinpä niin. Kyllä sitä jotain sain aikaankin, eilen ompeluseurassa. Yksikin pyyhe on ollut ripustuslenkki irti toisesta reunastaan. Sepäs sitten tuli heti alkuun laitettua kuntoon. Sitten otin työn alle pitkään työmatkoillakin seilanneen virkkuun. Poika Aa tilasi aikoinaan sienen. Se valmistui viimein.

Poika Aa kysyi, että onko tuo sellainen herkkutatti? En kehdannut kertoa, että kyllä tuo taitaa olla vähän tujumpaa tavaraa. Psykedeliatatti tai jotain. Illalla hän istutti sen leikkiauton roska-astiaan kasvamaan. Nyt pitää tehdä myös poika Peelle oma.

Jatkoin myös kutomaani jotakin. Poika See on pyöritellyt trikookudetta pitkin lattioita ja oli onnistunut tekemään melkoisen tuulenpesän siitä. Aikaa meni selvittelyyn tovi, mutta siihenkin oli mahdollisuus. Kukaan ei vetänyt toisesta päästä uudelleen sotkuun. Kutomuksestani tulee ehkä joskus matto. Meinasin tehdä neliskanttisia ruutuja ja yhdistellä ne sitten joskus, kun niitä on tarpeeksi. Menköön siihen asti vaikka tuolinpehmusteina.

Muilla syntyi sukkaa ja pöytäliinaa. Eräskin rouva oli ottanut "muistolaatikon" mukaansa. Josko vaikka saisi skräpättyä hääalbumin kuntoon joskus. Vielä hän ei päässyt ihan siihen asti. Mutta tulipahan siivottua vanhat bensakuitit ym. seasta pois.

Jipii, jatkoa seuraa...

Ompeluseura

Vihdoin, vuosien suunnittelun ja saamattomuuden jälkeen. Sain kutsuttua kokoon ompeluseuran. Tai miksi sitä sitten tulisikaan kutsua. Oikein facebookilla kutsuin. Tulipahan sekin harjoiteltua. Ja kaiken lisäksi tilausta tuntui olevan. Alku meni melkein hiljaiselossa, kun kaikki olivat kovin keskittyneitä. Seitsemän naista meitä oli kaikkiaan koolla.


Oli hyvä syy järkätä kellarihuonetta (aka palvaamo*) taas pikkusen eteenpäin. Ja kellarin vessaakin tuli pikkasen sisustettua. (Se ei oo mikään helppo nakki, kun pöntön kansi määrittää aikalailla koko pikkuriikkisen tilan.)


Valkoinen matto lattiaan, peltitaulu peiliin, maatuskat ja peltipurkki peilihyllylle. Pyyhkeet ja vessapaperit Ikean vanhassa cd-hyllyssä. Sarjakuvat on piirtänyt lukion luokkakaveri Olli, jollain tunnilla. Se passaa tuonne just hyvin.

Tosi kiva, että toi koppi näyttää näinkin raikkaalta kuvissa. Todellisuus on astetta karumpi.





Huomatkaa myös tuo turkoosi. Sitä on täälläkin. (Hmmm..yläkerta taitaa olla säästynyt siltä. Ai mut ei ookkaan, onhan sitä portaissa.)






No, alakertaan kannoin kasapäin kirjoja. Ajattelin, että niistä saavat muutkin kaivella inspiraatiota, kuin minä vain. Yksi kirja pysyi hukassa, mutta onneksi sekin löytyi tänään.

Kannoin palvaamoon myös kahvi ja tee tarjoilut. Totesin, että meillä ei ole tarpeeksi teekuppeja. Niitä tulee hankkia lisää. Tee tulee ehdottomasti juoda isosta laakeasta mukista. Indiskassa ainakin on taas vaikka mitä kivoja. (Teenä tarjosin Clipperin kamomillateetä, se on niin hyvää, eikä haittaa unia.)

Tein myös torttuja. Valmiille taikinoille laitoin nokareet itsetehtyä raparperi-mansikkahilloa. Eivät pirulaiset meinanneet ruskistua, joten laitoin lisää lämpöä. Ja hyvä että ehdin kääntää selkäni, kun olivat jo tummuneet hieman turhankin paljon. Tyypillistä. Minulle.

Kylläpäs sain palvaamonkin näyttäytymään edukseen näissä kuvissa. Jäi toki pari sotkunurkkaa kuvaamatta. (Oh, well.) Mutta tila toimi "seuran" kokoontumisessa mitä mainioimmin. Sovimme, että jatkossa minä tarjoan edelleenkin tilat. Muut hoitavat sitten tarjoilut. Heh! Terveisiä vaan mutsi, ei oo omena pudonnu kauas. 

Kuvissa näkyy myös meidän ruokapöytä. Niin, ei mahdu keittiöön, ei. Onneksi nyt sillekin on sitten käyttöä. Vaikka kyllä mä mieluummin söisin sen ääressä. Haaveilen siitä, että keittiön ja telkkuhuoneen väliin avataan joskus siinä ollut aukko uudestaan ja telkkuhuoneesta tehtäisiin ruokatila.





Tänään muuten lämmitin keskikerroksen pönttöä ekaa kertaa tänä syksynä. Puoli pesällistä vain, että ehtii luukut jäähtymään, ennen kuin poika See heräilee päikkäreiltä. Kai se on hyväksyttävä, että syksy puskee.


*Palvaamo on saanut nimensä siitä, että uunin lämmitys on taktiikkahomma. Se vaatii omat niksinsä, jotta saa käryt ulos hormin kautta, eikä tuulettamalla tilaa ikkunoista. Savustusta on tullut kokeiltua jo useamman kerran. Kiva piisi, mutta savustaa tilat. Sunnuntaipaistin siellä voisi varmaankin palvata  ihan mukavasti