Hki-Sto-Hki

Reissusta selvitty. Ei vaineskaan, eipä ollut kovasti selviämistä. Matka oli mitä mainioin. Pojat jaksoivat tosi hienosti, vaikkei kukaan nukkunutkaan kuten omassa sängyssä olisi nukuttu. Leijonat piti tietenkin nähdä ja sitten ne jalkoja syövät kalat. Parasta antia laivassa taisi olla kuitenkin pingviinimies. Plokkari, joka siisti aluettamme seisovassa pöydässä, esitteli itsensä pingviinimiehenä. Poika Aa oli tosin kertonut olevansa riikinkukko ja poika Pee dinosaurus. Pingviinimiehellä oli kyllä taito hyppysissään, hänen alueellaan kaikki lapset jaksoivat koko pitkän ruokailun.

Tukholmassa päivän kohde oli Vasa-museo. Kyllä me siellä aika saatiin hyvin kulumaankin. Pidettiin tauko Vasa-ravintolassa. Jep. Tyylikäs ravintola ja rahallekin sai vastinetta. Se sämpylä oli erittäin maukas, kahviakin sai santsikupin. kahvin lisäksi kun otti erittäin maukkaan puustin, niin sekin oli lähes kaupanpäällinen. Pojat otti hedelmät. Samalla rahalla Suomessa ei olisi saanut todellakaan kaikkea tuota, eikä varsinkaan niin visuaalisesti. (Ja sorry, kuvat ei kuitenkaan ole järin visuaalisia.)

Mulla varmaankin on jotenkin
häiriintynyt huumorintaju,
mutta onpahan mulla ainakin
hauskaa. Jotakin muutahan noista
silmäkkeistä tuli mieleen. Liittyy
kyllä vahvasti perään.

Koska pojilla poltti mummun antamat matkarat taskussa, oli ehdittävä myös leluostoksille. Aikaa oli melko vähän jäljellä, joten ajateltiin, että mennäänpäs käymään Junibackenin museokauppaan. Jepjep. Enää homma ei toiminutkaan. Aikuiset kyllä olisivat päässeet sinne ilmaiseksi, mutta lapset vaan maksusta. Ei muuten menty. Ei me kuitenkaan täti-T:n kanssa oltu niitä potentiaalisia asiakkaita, eikä viitsitty pistää lelurahoja pääsylippuun. Ei auttanut kun lähteä Åhlensille (ihan vähän Designtorgetin kautta). Kiirehän siinä tuli.

Desingtorgetilta ostin magneetin
tiskikoneen oveen. Toisella
puolella lukee rent. Aiemmin olin
askarrellut samaan tarkoitukseen
tällaisen lipareen.Se roikkuu nyt
jääkaapin ovessa.

Ehdittiin. Setä siinä lippuportilla sanoi, että nyt kyllä voi jo juoksemisenkin lopettaa. Syötiin taas seisovassa pöydässä ja pojat kävi polskimassa pallomeressä. Tanssejakin piti käydä katsomassa, mutta siellä oli joku superristeilykisa menossa. Jäi sitten näkemättä, pojat olivat vähän pettyneitä. (Ovat onneksi päässeet siitä jo yli.)

P niin kuin paprika

Paprikan kannoin jokin aika sitten kuistilta sisälle. Siinä on aika monta pikkuista raakiletta. Saas nähdä saadaanko yhtään valmista. Pitäisi varmaan poistaa osa, että edes yksi jaksaisi kasvaa kunnolla. Mutta kun en raaski, se on tuollaisena aika hauskan näköinen. Isäntäkin oikein kehui.

Sitten kuon tuosta paprikasta aika jättää, niin pitänee kantaa oliivipuu tilalle. Se on vielä kuistilla kitumassa, mutta kyllä sen pitäisi se kestää. Oliivin ostin valmiiksikin kituvana. Myyjä vakuutteli, että sen kunto kohenee heti, kun se vain saa tarpeeksi valoa. Valossa se on ollut koko kesän, mutta kunto ei juuri kummemmin ole parantunut. No, ehkä ensi kesänä sitten, jos saan sen pidettyä talven yli hengissä.

Huomenna lähden poikien Aa ja Pee, sekä heidän tätinsä kanssa Tukholmaan. Saattaa olla melkoinen hulabaloo edessä, vaikkemme Siljalla merta ylitäkään. Joten "Tuudiduu!"

Maalitahra

Nipsu mikä Nipsu. Ei muuten valkkaamani harmaa juuri erottunut valkoisesta seinästä. Juuri nyt aamutuimaan, kun ulkoa tulee vähän auringonpaisteista valoa, saattaa sävyeron huomata. Siis jos tietää. Parhaiten eron huomaa siinä pienessä tahrassa, joka on valkoisella seinällä.

Alempi kuva on otettu sen verran alhaalta, että sävyeron huomaan. Kuitenkin normaali seisomakorkeudessa valo tulee eri lailla ja kaikki on yhtä samaa. Tänään siis uusi keikka maalikauppaan ja se tummempi sävy mukaan. Kyllä mä nyt uskallan taas.

Nyt jo tällä osittainmaalauksella portaisiin on tullut huikeasti "valoa". Se ei ole enää pimeä putki jonnekin. Vaikka taitaa mulla, jokunen nuorimmaisen päiväuniaika tuossa vielä olla käyttämättä.

Nonni, taitais olla aamiaisen paikka.

Enhän mä nyt koko yötä oo maalannut, illalla lopetin. Kuvat vaan otin nyt.

Nipsujen mamisteluretki

Meijän pojat on viimeaikoina viljelleet sanontaa, että "ei tää oo mikään Nipsujen mamisteluretki". No, mä kävin kuitenkin sellaisella tänään. Menin hakemaan harmaata maalia. Portaikon paneloinnin meinasin värittää harmaaksi, jotta tulisi edes hieman eroa valkoisiksi maalattaviin portaisiin ja seiniin. Ai niin, otsalaudat harmaaksi kanssa.

Portaikon pimeys on alkanut taas viime päivinä ahdistamaan, kun on ollut pakko pitää kuistin ovi kiinni. Portaikon yläpäässä on ikkuna, mutta vasta mutkan takana. Ja sama juttu eteisessä. Tälläisinä päivinä, kun ulkonakaan ei meinaa päiväsaikaan pärjätä ilman otsalamppua, niin portaikko on todella pimeä valotkin päällä.

Tällainen valo tänään

Harmaata siis. Luulin kyllä, että sitä olisi talossamme jo tarpeeksi, mutta ei kai sitten. Fiskars Wärdshusissa näin vastikään todella kauniin harmaan. Tiesin jo silloin, että se luultavastikin on liian tumma missä vaan meillä. Mutta kaunis kertakaikkiaan se oli. Maalikaupassa nappasin käteeni värilastun joka oli kaikista lähimpänä tuota sävyä. Sen jälkeen valkkasin siitä vierestä paljon, paljon vaaleamman sävyn. Niin. Mamistelin ihan Nipsuna. Vertasin valkoiseen ja kyllä niissä eroa oli.

Kotona vertailin värilastuja seinää vasten. Olisihan sitä voinut olla rohkeampi. Valita tummemman. Mutta turha kai sitä on vielä voivotella, kun maalipurkkian en ole edes avannut vielä. Luultavasti se tumma olisi ollut liian tumma. Mutta olisi siitä tullut myös tosi makee.

Enhän mä tiedä edes kuinka se ihana turkoosi sieltä pohjalta muuntaa harmaata, montako kertaa pitää maalata, miten eri valot toimii ymym.
Keltaista, jota meillä on eteisessä, aion myös laittaa jonnekin vähän. En vaan vielä tiedä minne.

Portaikossa

Ikkunan vieressä

Portaikossa

Ikkunan vieressä

Kuvissa värit näyttävät taas ihan joltain muulta, kun sivun taustana on paljon vihreämpi harmaa ja kuvat on rajattu tooosi valkoisella.

Pääsin muuten sen verran vauhtiin, että aloitin seinien pesun. Kai sitä joskus pääsee maalaamaankin. Se homma on vaan tehtävä jotenkin aikataulutetusti, ilta-aikaan kun mukulat on saatu pehkuihin.

Se nyt tiedetään, että katto alkaa näyttämään tosi nuhjuselta heti, kun seinille saa maalia. Mutta pidetään sitä sen ajan murheena sitten.

Joten terveisiä vaan nynnylästä! Pitäkäähän te mieli korkealla ja värit voimakkaina!

Silmät auki

Sitä kulkee omissa nurkissa melkolailla silmät ummessa. Noin niinku yleensä ja pääasiassa. Ei vaan näe monia juttuja, kun kaikki on tuttua. No onpahan Murrillakin aika tutut nurkat, mutta eilen katselin pikkasen tarkemmin ympärilleni. Monta kivaa uudempaa ja paljon vanhoja aina Murrin eri osotteisiin kuulunutta juttua.

Mahtavat verhot tällä hetkellä keittiön pikkuikkunan takana.

Tiskipisteessäkin voi olla taidetta.

Pojat Aa ja Pee askartelivat ja asettelivat keltaiset pallot keittiön oveen, ehkä alkuvuodesta. Nyt ne ovat jo hieman nuhjaantuneet, mutta piristävät edelleen.

Mahtikaappi

Peilin reunassa on kai aina ollut kortteja. Pyykkipoikiin Murri taiteili kuvioita ja koristeita joskus muinoin. Oltiin myymässä niitä markkinoilla ja sen jälkeen syötiin ravintolassa hyvin. Jokunen jäi jäljelle ja hyvinhän ne on kestäneet pari vuosikymmentä.

Pitsin lisäsin kaapin oveen Murrin tähän asuntoon muutettua. Kaapissa on kai joskus ollut peili, mutta me ei olla sitä nähty. Ovessa on vaan aina ollut reikä. Täällä piti saada maalituubit ynnä muu tarpeisto piiloon ja päätin vaan kokeilla saako tuon pitsin siinä pysymään. Hyvinhän se on pysynyt ja ilme sopii tänne.

Kilpi siivouskaapin ovessa

Kirjallisuutta sekä maalaustarvikkeita

Liskokello

"Perhoskasvi"

Liskoja kirjahyllyssä

Peltirasia

Lasipurkki, sulat ja paletti

Olkkarin valaisin

Pulpetti

Maalausteline & co

Maalausvälineistöä

Keittiön ja vessan ovien välissä

Kuvat nyt on, mitä on. Mulla on joku paha karma kamerapiireissä tällä hetkellä. Kun se oma järkkäri temppuilee, niin kerrankin ajattelin, että otanpas pokkarin mukaan matkaan. Löysin oikean laturin ja sain akunkin ladattua jo kotona. Täälläpä sitten meinasin ruveta oikeen räiskimään, niin pokkari kehtaa herjata, että muistikortti on lukittu. Joo, HV vaan mullekin! Todellakaan tiedä, mitä tollaselle lukitulle kortille pitäs tehdä. Minä sitten nämäkin kuvat otin taas kännykkäkameralla. Se ei ole ehkä ihan paras hämärissä tai vastavalo-olosuhteissa. Kuvasin enivei.

Nyt vaan kotiinpäin taas silmät auki.

30.9.2012 Täällä tapahtuu kummia. Kuvat ja tekstit olivat ihan sikin sokin. Koitin korjata parhaani mukaan, mutta eipä tuo lopputulos ole kummoinen. Ehkä se johtuu siitä, että tein alkuperäisen Murrin koneella. Ja nyt se näyttäytyy omalla koneella aivan toisin. Mä kun oon kuvitellut, että ne pysyy sellaisina kun ne on tallennettu. Kaipa tuo ruudun koko tekee "oman säväyksen".

Sopukassa

Käytiin poika Peen kanssa Turun Kaupunginteatterissa katsomassa Herra Hakkarainen ja 7 ihmettä. Se oli juuri sopivan pituinen neljävuotiaalle (ja sen äidille). Ihan hauska juttu, kun kirjaakin on kovasti luettu. Masa Marsu oli varsin pienessä osassa, mutta se taisi olla silti parasta antia pojan mielestä.

Turun Kaupunginteatteri on juurikin pitänyt 50-vuotis juhlaviikkoa. Ensimmäinen näytelmä on siis ollut esityksessä 1962. Lämpiössä oli lasinalusissa kerättynä ihmisten mieleenpainuvimpia muistoja teatterista. Ehdittiin nimittäin vähän kierrellä ja katsella ympärillemme ennen näytelmän alkua.

Näytelmän jälkeen huomasimme vielä hauskan liikennemerkin teatterin seinässä. Sieltä se silmäili iloinen hymy naamallaan.

Poika Aa on vaarilla viikonlopun (kun taas me muut olemme Murrilla, paitsi isäntä joka on Tukholmassa). Saas nähdä kuinka kovasti Aa suuttuu, kun jäi Hakkarainen häneltä väliin.

P.S. Just törmäsin arvontaan, joka on vielä huomiseen asti voimassa.

Sukat makkaralla

Kela antaa, Kela ottaa. Vaikkei nyt suoraan voidakaan rahoja laskea sinne tai tänne, niin kansanedustajathan sentään pysyvät lämpiminä varmaankin vetoisessa Eduskuntatalossa. Vaikka heitä toki onkin vähän vähemmän kuin satavuotiaita. Miksi marmatan? No siksi, että kai se suomen talous näinkin saadaan pysymään jotenkin balanssissa.

Seuraavanlaisen haasteen kaikille bloggaajille ja lukijoille välitti Ruusutapetilla.  

Minä en haasta ketään tiettyä bloggaajaa, vaan yllytän mukaan jokaisen bloggaajan, joka tämän lukee! Ja jos bloggaajalla ei pysy puikot käsissä, vähintä mitä hän voi tehdä, on jakaa tätä eteenpäin omassa blogissa! Otetaan asenne, että Katariinan Käsityöliike Kokkolassa hukkuu villasukkiin ja sitä myötä meidän satavuotiailla varpaat lämpöisinä.

Sen lisäksi haastan ihan kaikki lukijat. Myös siis ne, joilla ei ole blogia. Voitte vaikka blogeja lukiessa samalla pyöräyttää sukat. Ja te jaatte kaffepöydässä aatetta + facebookissa sivua, johon pääsee tästä. 

Alkuperäisesti siis Mirkan haasteen, joka näkyy alla.

Haastan seuraavat bloggaajat kutomaan yhden parin naisten villasukkia koossa 39-40, löysällä joustin varrella, langanmerkillä ei väliä kunhan puolet matskusta on villaa! Jos et jostain syystä osaa, eikä puoliso tai anoppi kykene auttamaan niin pyydänkin linkitystä senkin edestä että saadaan kutojia tavoitettua ja sukkia valamiiksi jouluun mennessä! Tarvitaan taas reilu 300 paria tammikuun lähetystä varten joten ei mikään tehtävä mahdoton?

Lähetätte sukat omakustanteena:

Katariinan Käsityöliike, Tehtaankatu 12, 67100 Kokkola

Pistätte haasteen 3-5:lle bloggajalle ja kerrotte mistä on kyse. Kela lakkautti toissa vuonna torkkupeittojen ja kukkien antamisen suomen 100-v synttärisankareille, vedoten säästösyihin! Minä en moista suvainnut ja jo 6viikkoa  myöhemmin lähti ensimmäinen sukkalähetys kaikille suomen 100-v. Heitä oli elossa juhannusviikolla 263. Sitten laitoimme bonuskierroksen elokuussa, ja kaikki 101-107-v elossa olevat saivat sukat. Tämän vuoden tammikuussa lähti taas reilu 300 paria ( elossaolo prosentti korkein tammikuussa )

FB:ssä on ryhmä 100-v villasukat mirkan ja kansalaisten voimin johon saa tulla mukaan.


Itse ole vakaasti päättänyt olla opettelematta sukkien kutomista ja siinä aion pysyä. (Nykyisellä oppimistahdilla ei muutenkaan olisi mahdollisuuksia ehtiä ajoissa.) Aion kuitenkin heittää kyseisen haasteen "ompelukerhomme" naisille. Tiedän varmasti, että sukantekotaitoisia on joukossa. 

Jos joku muukin sattuu kynnelle kykenemään, niin siitä vaan sitten puikot paukkumaan! 

Villurit sitä paitsi on ihan ykkösvaruste, kesät talvet. Nämä yksilöt olleet ympärivuotisessa käytössä itselläni, en edes tiedä kuinka monta vuotta, mutta monta. 

P.S. Osaan minäkin sentään villasukat paikata tarpeen tullen.