Takapenkin jengi

Kevätaurinko paistaa matalalta. Hätä keinot keksii, kun aurinkolaseja ei vielä ihan joka kerta muista ottaa mukaan. Tai ei välttämättä tajua ottaa mukaan, onhan tässä pimeydessä menty monta kuukautta. Poika Aa rakastaa Sulo Vilén-pipoaan. Ja koska poika Aan pipossa on tupsu, niin poika Seen pipossakin pitää ola tupsu. Sillä ei ole juurikaan väliä, että pipo on aikuisten kokoa ja on aina valumassa silmille.  Pari muutakin tupsullista, huomattavasti kivempaa pipoakin olisi ollut, mutta poika See sattui näkemään tuon niistä ensimmäisenä, eikä sen jälkeen muut kelvanneet. Poika Pee taas rakastaa tuota tähtipipoaan, se on venynyt ja vanunut, mutta rakas. Tähden paikasta hän on kovin tarkka. Sen pitää ehdottomasti olla vasemman silmän yläpuolella.

Onneksi pian saanee heittää talvivaatteet pesuun ja kaapin perukoille. Lippahattukelejä odotellessa.

Kiipin Kaapin

Meillä on uusi kaappi. Saatiin, kun olisi mennyt roskalavalle. Ihan itse piti kyllä kantaa pois ja kuljettaa 100km, mutta kyllä sen vaivan viitsi maksaa. Passaa kuitenkin ihan mukavasti telkkuhuoneeseen muitten samansorttisten kaveriksi.


Kaapin toiseen sivuun sopii lauta- ym. pelit ja toisen puolen vetohyllyt luvannut isännän perhovehkeille. Sitä en tiedä, meinaako käyttää tilaisuutensa.


Kasvi, kello ja block-valaisin laitettiin kaapin päälle, kun muuten näytti turhan ankealta. Kasviksi tuohon pitäisi kyllä saada anopinkieli, olisi sitten vielä sopivampi. Ja kello pitää nostaa seinälle, että sohvaltakin näkee sen.


Kaapin vieressä oikealla puolella on laveri, joka ostettiin Espoosta kierrätyskeskuksesta 15€:lla. Selkätyynyinä siinä on edellisen sohvan selkätyynyt. (Viereisen kaltainen Howard, joka vaihdettiin uuteen, kun runko petti vuodessa. Tyynyt jättivät meille vaihdon yhteydessä.) Patja on kuitenkin ihan perus (ruma) varapatja. Patjan päälle ole askartelemassa istuintyynyjä ja patjaankin pitäisi saada tehtyä vähän siistimpi verhoilu. Kangasta olen jo ostanut, vielä kun ehtisi ompelukoneen ääreen.

Siksak

Tää äiti taisi oikasta vähän. Viime kerralla sentään olen jaksanut laittaa paikkapalan ja ommella ympäri. Nyt ei vaan millään pystynyt. Surrasin vaan eestaas. Sammareissa sentään laitoin farkkukaistaleen sisäpuolelle ja surrasin sitten. No, kaikki tyynni, housut on taas koossa ja käytössä.

Jostain syystä ei tahdo missään housuissa polvenkohdat pysyä ehjinä. Toisaalta nuorimmaisen housut kun menevät puhki, niin ovat jo olleet kahdella vanhemmallakin käytössä. Ainakin meillä käytetään housut loppuun asti. Enkä nyt suinkaan kaikkia ole paikannut, paljon riittää nuorimmalle myös shortseja.

Kuulemma on myös sellaisia tarrapaikkoja tai silityspaikkoja. No kyllähän mä tiedän, että sellaisia todella on, mutta en ole saanut hankittua. Kuka semmosia muistaa ostaa, kun ei ne ikinä kaupassa hyppää ostoskoriin. Sitten välillä tulee mieleen, että nuokin housut menee justiinsa pieneksi, jos niitä ei heti paikkaa ja saa käyttöön.

Tsuutsuu

Tällaista taas tänään. Tää on ehkä maailmankaikkeuden kymmenen parhaan lelun joukossa. Legot nyt ainakin vie voiton, mutta kyllä junarata on kärkikahinoissa. Kaikki pojat on junaradasta tykänneet tosi paljon, kahdella vanhemmalla suurin innostus on kyllä siirtynyt niihin edellämainittuihin legohin enemmän. Nuorimmainen sen sijaan jaksaa ajella. Radan rakentaminen on kyllä niin ja näin, purkaminen toisaalta onnistuu sitäkin etevämmin.

No, äiti auttaa ja rakentaa aina uuden radan. Kertaakaan ei ole tullut samanlaista. Ehkä, jos pyöreän tekisi aina, niin silloin voisi samanlaista tulla. Mutta olisihan se aika tylsää.

Puuteria ja laastia

Ihanaa kun "takapihalla" on laskumäki. Eilisen lumisateen jälkeen alkaa mäki olla hyvässä hangessa lumilautailua ja muuta laskua varten. Poika Pee on aloittanut lautailun tuolla samaisella laudalla ja samaisilla kengillä joskus kaksivuotiaana. Silloin piti vain laittaa nauhat kireälle ja tönätä mäen päältä vauhtiin. Nyt onnistuu jo kenkien ja laudan pukeminen päälle häneltä itseltään, samoin liikkeelle lähteminen. Aiemmin isäntä joutui toimimaan hiihtohissinä, nyt ei siis tarvitse sitäkään enää tehdä. Tämä on kyllä viimeinen talvi, kun noita kamppeita Pee voi käyttää, mutta onneksi poika Seellä ne menevät vielä muutaman vuoden.

Etupiha on valjastettu toisenlaiseen käyttöön. Linnoitus valtaa ihan pian koko alapihan. Lunta on taas tänäänkin tullut jo kymmenisen senttiä, joten kolattavaa on riittänyt. Lumi on ollut sopivan märkää, joten kolallisen kun on aina painanut pystyyn, niin muuria on syntynyt pitkät pätkät. Nyt olisi otolliset mahdollisuudet mennä lumisotaa muurien väleissä, mutta en ole tohtinut antaa siitä pienintäkään vihjettä. Kyllä sen tietää mitä siitä seuraisi, joukko parkuvia lapsia. Olisi pelkästään epää ja pienin vähintäänkin joutuisi uhriksi. Jollakulla olisi kauluksessa lunta ja toisella pallo silmässä ja alakerran ikkunat rikki. Pitänee katsoa rauhassa, keksivätkö itse vai siirtyykö seuraavaan talveen. (Sormet ristissä.)

Vielä kun saisi auringon säteet osumaan sekä pihaan, että mäkeen. Tunnelma eilen ei kyllä ollut lainkaan niin harmaa, kuin keli.

Mitä sattuu otoksia

Pääasiassa olen ottanut kuvia kännykkäkameralla, kun se on aina mukana ja kuvat siirtyy talteen aina yön aikana. Viime aikoina on tullut aika paljon sellaisia hutikuvia, kameran kun laittaa päälle, niin se laukaisee siinä samalla jo ekan otoksen. Sitten on näitä tällaisia kuvia pilvin pimein. Osa ihan hauskoja, mutta ihan turhiahan ne ovat.

No, kyllä kai tämä kamera on ollutkin kovilla. Joskus puoli vuotta sitten tyhjensin pari tuhatta kuvaa muistista ja voisi varmaan taas tyhjentää saman verran. Ei kai sitä voi puhelimen kameralle odottaa samanlaista kestoa kuin ihan oikealle kameralle. Yksi syy nykyisen puhelimen mallille oli nimenomaan juuri kameran hyvä kuvanlaatu. Nykyinen kuvanlaatu vain alkaa olemaan aika surkea, kovasta käytöstä eittämättä johtuen.





Eihän puhelimen kameran ominaisuudet nyt ikinä saavuta oikean kameran ominaisuuksia, mutta minä olen kelpuuttanut peruskuvat. Zoomatut kuvat eivät ole alunperinkään olleen kummoisia.






Pitää alkaa miettimään muita ratkaisuja, jotta tulisi tallennettua aikaa yhtä ahkerasti kuin tällä nykyisellä luurilla. Ei viitsisi hankkia uutta puhelinta mokoman takia, mutta onko myöskään mitenkään todennäköistä, että saisi raahattua kameraa mukana?







Kantaako kaikki muut kameraa matkassa? Ehtiikö / jaksaako kameran aina kaivaa kassista, kun olisi kuvattavaa? Kotonahan kameran käyttö pitäisi vielä onnistua, mutta onko akuissa is´kinä virtaa, kun kuvaustilanne on päällä?

Stand up

Viikko sitten perjantaina käytiin Aleksanterin teatterissa katsomassa Kolmen koomikon kesken. Saatiin isännän kanssa joululahjaksi liput ja lahja sisälsi myös lapsenvahdin meille kotiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Aleksanterin teatterissa päästiin käymään. Alunperin Venäläinen teatteri oli Suomalaisen Oopperan käytössä 1919-1993 ja nykyäänkin se on tanssi- ja teatteritoiminnassa. Hieno rakennus. Meillä oli paikat parvella, neljän hengen "osastossa". Oma ovi ja matalat seinäkkeet ympärillä. Ei siis varsinaisesti yhtään enempää yksityisyyttä kuin muuallakaan katsomossa. Mutta eipähän siellä parvella joutunut osaksi esitystä.

Esiintyjinä olivat Jussi Simola, Riku Suokas ja André Wikström. Muut eivät olleetkaan ennestään tuttuja kuin AW. Saattaa olla, että itse pidin eniten JS:n jutuista. Mutta kyllähän he kaikki hommansa osaavat. Ei siinä kelloa tarvinut vilkuilla tai olla naama väärinpäin. Kyllä niistä jutuista naurut irtosivat.