perjantai 20. heinäkuuta 2012

Valkoinen mökki

Leikkimökin ulkomaalaus on saatettu vihdoin päätökseen. Ainakin melkein. Keittiön ikkunasta kun katsoo, niin terassin etulauta kaipaa vielä väriä. Viime lauantaina maalasimme isompien poikien kanssa kolme seinää. Tai no, pojat auttoivat aikansa ja loput jäi minulle. Voi kyllä sanoa, etten olisi kehdannut esitellä sitä edes harkkatyönä, mutta tulipahan tehtyä. Ei vaan jaksanut nähdä enempää vaivaa, kun tietää että nyt tehty maalaus varmasti riittää siksi aikaa, kun pojat sitä jaksavat käyttää. Sitten seuraava osoite on kyllä kaatopaikalla.



Vuorilaudat maalataan vielä myöhemmin eri värisiksi jos jaksetaan. Nyt kuitenkin väri käy meidän pihaan ja pojat voivat tosissaan ottaa sen käyttöönsä. Ikkunan alla on pitkä kukkaruukku, siihen on vaihdettu mullat, vielä pitäisi laittaa kasvit kasvamaan. Kasvaahan siinä kaksi vartta ruohosipulia jo, mutta ehkä pari muutakin kasvia voisi mahtua kaveriksi.

Onhan mökki ollut koko ajan käytössä, mutta nyt siellä sisälläkin on sopivasti kalusteita ja siistiä. Ainakin melkein. Poika Pee vei kasan hiekkaa ja levitti lattialle (kuten kuvastakin näkyy). En ole saanut aikaiseksi siivota uudelleen ja kukaan muu ei sitä varmastikaan aio tehdä.

Onneksi jossakin asiassa pojatkin ovat (edes joskus) järjestelmällisiä ja siistejä. Nytkin siinä mökin vieressä on varsin siisti vinoparkki. Kulkuvälineet ilmestyivät mökille, kun olin antanut maalin kuivumisen jälkeen luvan taas leikkiä siellä.









Kuvaaminen on ihan naurettavan hankalaa, kun kamera on sammutettava lähes joka toisen kuvan jälkeen errorin vuoksi. Väsynyt rakkine.



Flunssa vaivannut muutaman päivän, kuumetta ja räkää. Tänään kävin lääkärissä, määräsi tropit. Ja heti auttoi, on se kätevää. Huomenna ehkä sittenkin jazzeille Poriin...

Muistuttaisin arvonnasta, ottakee osaa! Muuten käy kauhea munkki kaikilla lukijoillani (joita on jo neljä). Paitsi heistäkin miinustetaan Murri, joka on töiden takana. Jättäkää merkki itsestänne joko kommenttikenttään tahi sähköpostiin, molemmat toimivat. (Tai jos ei toimi, niin kertokaa sekin.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti