lauantai 12. huhtikuuta 2014

Parabike

Ihan kuin alkaisi hartiat laskeutua ja kireys helpottua. On uudet silmälasit, niillä näkee skarpisti. Pakko oli hankkia myös aurinkolasit voimakkuuksilla, että uskaltaa ajella autolla vähän kirkkaammallakin säällä. Suurin mahahaavan aiheuttaja eli auto on vaihdettu toiseen. (Siis kuvainnollisesti, ei mulla mitään oikeata mahahaavaa ole ollut, mutta ei se varmaan kaukanakaan ole ollut.)  Niin, onhan se mieskin kunnossa, mutta se ongelma onneksi rakesi ensimmäisenä. Nyt kun nämä loputkin alkaa olemaan paremmin päin, voi tosiaan huokaista helpotuksesta.Onhan noilla tili saatu tyhjäksi, mutta olo on silti huojentunut. Tulikin jo todettua, että tänä vuonna ei tarvitse ostaa enää yhtään mitään.

Toisaalta, mieli saattaa muuttua. Käytiin eilen miehen kanssa pyöräkaupassa, kun tähän asti ollaan vaan ihailtu näyteikkunoita. Voi veljet, mun uusi säästökohde löytyi.

Se on niin hieno. Ja hyvä ajaa. On tuota naistenkin mallina, mutta tämä miesten pyörä on hienompi. Ja putiikin palvelu oli oivallista. Koko ajan tunsi saavansa henkilökohtaista palvelua, vaikka muitakin asiakkaita palveltiin samaan aikaan. Ja tilannehuumori oli äärimmäisen hyvin kohdallaan, erikoisplussat siitä. Eihän kaikkialla viitsitä edes yrittää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti