sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Runsaasti

Tulipas taas tuherrettua, poikien Pee ja See kanssa saatiin kukkalaatikko oikein aikaiseksi. Hyvä siitä tulikin. Niin oikein innostuin itse, että tänää väsäsin vielä toisenkin. Ensimmäisen tekoon yllytti super hyvät alet paikallisella puutarhalla.
Olen pitkään jo tykännyt sellaisesta keskieurooppalaisesta kukkarunsaudesta. Siis kaikenlaisesta kerroksellisuudesta ja yhdistelystä. Toivoisin nyt saavani edes hipun sitä meillekin. Vielä vaatii vähän tuuheentumista.

Kukkalaatikko meillä oli ennestäänkin palvaamon ikkunan alla, mutta siihen päin ei melkein uskaltanut katsoa, ettei se vaan hajoaisi siitä. Nyt tuli tehtyä tuplasti leveämpi laatikko. Puutavara oli jotakin vanhaa lautaa, jota olen säilönyt leikkimökin takana. Ihan silä mentaliteetilla, että sille vielä tulee joskus jotakin tarvetta. No nyt se aika koitti. Ja reserviin jäi vielä.


Toinen uusi laatikko tuli käyttöön vanhan laatikon kanssa. Niistä tein "asetelman" brion nuken rattaiden runkoon. Sen olen joskus pari vuotta sitten ottanut talteen työpaikan lähistöltä. Kärryt ovat lojuneet konttorillani pitkään, vasta noin kuukausi-pari sitten sain ne vihdoin kuormattua kotiin. Alun perinkin ajattelin, että käyttö olisi jotakin tällaista. Nyt sopii toivoa, ettei kukaan keksi lähteä työntelemään niitä pitkin pihoja, sillä todellakin se vanha laatikko on kasassa ihan pyhällä hengellä.


Eikä suinkaan eilinen keikka puutarhalla riittänyt, oli pakko mennä tänään uudestaan. Kaikki ostokset kun olivat 0,5€-2€, paitsi lobelioita sai neljä eurolla. Mukaan lähti siis vaikka mitä, keijunmekkoja, mustasilmäsusanna, ahkeraliisoja, miljoonakelloja… Enhän mä edes muista mitä kaikkea, kun mukana oli ihan uusiakin tuttavuuksia.

2 kommenttia:

  1. Vau! Olis kylläkin kantsinut laittaa kärrylaatikot sillain kuntoon, että niitä kärryjä ihan oikeestikin olis voinut työnnellä paikasta toiseen, tarpeen vaatiessa...milloin jossakin muussa paikassa olis just ollut tarvetta. Meikäkin olis sit voinu kurvailla niitten kans :D

    VastaaPoista
  2. Ei siihen liikutteluun periaattessa mitään estettä ole, kunhan työntelee varovasti. Ei vaan varsinaisesti ole tarvetta siirtää niitä. Ja kyllä siinä äkkiä tulee selkä kipeäksi aikusella, jos noita lykkii, sen verran selkä mutkalla saa olla.

    VastaaPoista