tiistai 17. huhtikuuta 2012

New gears

Eilen Fedexin setä toi odotetun paketin. Just in time. Tänään ei oltais oltu enää ottamassa vastaan. Oli se jo maanantaina käynyt. Heti kun olin lähtenyt jumppaan. (Luulis, että kannattais soittaa ensin. Ei kai kovin moni odottele kotonaan päiväsaikaan, jos vaikka tänään pakettisetä poikkeis?)







Poika Pee nappasi kuvan minusta uunin edessä. Näytän kuulemma rosvolta, kun kaulus ulottuu puoleen väliin naamaa. Piti hiukan rajata. Oli aika paljon mahtunut kattoa kuvaan. Näköjään väriäkin olisi voinu säätää, fleece on enemmän tuon yläkuvan värinen. (Ehkä muissakin kuvissa voisi säätää.)

Bench. ei ole aiemmin mitään kokemusta. Vaikuttaa kuitenkin olevan juuri sellainen kuin toivoinkin. Tarpeeksi pitkät hihat ja kaulus. Kangas tarpeeksi paksua ja tuntuu pitävän tuultakin ihan mukavasti.

Kypärä mahtuu nipanappa. mahtavia värejä tarjolla. Päädyin niin tuttuun vihreään.


                            



Sandaalit tilasin, koska piti saada ilmainen kuljetus. (Olisi ollut suunnilleen sama maksaa postimaksut tai ottaa lisäksi sandaalit, jotta ostosummaa oli tarpeeksi.) Väittävät näitä naurettavan mukaviksi. Toivottavasti mainoslause pitää paikkansa. Josko nuo saisi jo päivällä jalkaansa.

Eilen kävimme ostamassa poika Aalle kengät, yhdetkään viimevuotiset eivät mahtuneet. Mustat Conversen All Starit hän halusi välttämättä. Lähdemme reissuun samiksissa kengissä siis.

Viikko auringossa alkaa muutaman tunnin kuluttua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti