sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Tiililattia


Ovelta takareunaan katsottuna
Kasvihuoneen lattia valmistui viikko sitten. Lopulta piti käydä ostamassa mustanharmaita betonilaattoja, kymmenen molempiin reunoihin. Nyt laatat näyttävät tosi vaaleilta, mutta niissä on kuivunutta kivituhkaa pinnassa. Ainakin kosteina ne näyttivät tosi paljon tummemmilta, kuin tavallisen harmaat laatat.

Laattarivistö reunoilla ei haittaa minua lainkaan. Lattia on hyvännäköinen. (Mun ja parin muunkin mielestä.) Laattojen päälle tulee kasvulaatikot, jotka on ihan vaan mustia laastipaljuja. Ne toimii loistavasti: multa on helposti vaihdettavissa, se lämpiää hyvin ja pidättää kosteuttakin. Ensi kesäksi ajattelin sijoittaa vielä toisii samanlaisiin paljuihin ja pistää aina kaksi päällekkäin. Jotkin kivet vaan paljujen väliin ja reijät päällimmäisten pohjiin ja siinäpä sitten onkin altakastelupohjat valmiit.

Sain muuten eräskin ilta loistoidean yrttihyllyksi tai joillekin pienemmille kasveille. Ikean Hyllis hylly. Hyllyjen asennus vaan ylösalaisin ja neljä hyllyä kastelualtaita on siinä. Ja jos ei kulmat pidä vettä, niin sitten sipaisu (inhokkiani) silikonia varmistukseksi. Idean saa varastaa, mutta älkää vaan ostako hyllyjä tyhjiksi Hylliksistä, ennen kuin olen saanut omani.

Kauniisti sammaloitunut tiili
pääsi etureunaan koristukseksi.


Takareunasta ovelle katsottuna


Eilen käytiin poika Aan kanssa laittamassa pari lyhtyä palamaan kasvihuoneeseen illalla. Todettiin, että kyllä pitää koukut käydä laittamassa paikoilleen, että lyhdyt saa ripustettua. Ja kaipa sitä pitäisi muutama tuoli ja pöytä sinne viedä, että voi talvellakin fiilistellä ja käydä retkellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti