maanantai 11. kesäkuuta 2012

Junailua

Turussa kulkee juna, Jokke Jokijuna. Kyyti oli ihan kiva ja kohtuu (?) hintainen. Lapset 2 ja aikuiset 4, euroa siis. Noin tunnin se kierros kesti. Kiersi rantoja pitkin kirjaston ympäri toisessa päässä ja Turun linnan ympäri toisessa päässä. Poikaset Aa ja Pee bongasivat paikkoja ja juttuja. (Poika See oli murrin kanssa sillä aikaa heittämässä kärrylenkin laput silmillä. Tarkoitan siis, että vain pojalla oli laput silmillä.)

Niin siinä ne hyvät puolet oli. Aamupäivän yritin jäljittää junan aikataulua. Se ei koskaan selvinnyt. Päädyin lähettämään turkutouringille palautetta (valituksen) ennen kuin olimme edes lähteneet junalle. Sen verran sentään nettisivuilta selvisi, että juna aloittaa liikennöinnin klo 9 tai 11 ja päättää sen klo 20. Niin, ja aikataulun oli määrä olla suuntaa-antava. Totta tosiaan. Tiesimme myös, että yksi pysäkki sijaitsee Förin kohdalla, joten lähdimme sinne ihmettelemään.

Saksalaisturistin käsi sekä Turun Linna
Hetki meni ennen kuin näimme junan saapuvan. Pojat oli pitänyt houkutella leikkipuistoon odottelemaan. Junalle juostiin, niin innoissaan pojat olivat. Heti myös piti hypätä kyytiin. Sitten selvisi, että kuskilla ja rahastajalla oli puolen tunnin ruokatauko. Lisää odottelua siis (ja yksi jäähy poika Peelle). Ei muuten käynyt kateeksi niitä, ketkä olivat hypänneet jo aiemmin kyytiin. Eikä siinä mitään, kaikilla työläisillä on tottakai lain suoma oikeus ruokatuntiin. Ei se heidän vikansa ollut. Tuntui vain siltä, että joku on saanut hyvän idean perustaa turistijunareitti Turkuun, mutta kun se on saatu, on kaikki muu oheisjuttu unohdettu. Kyllähän suuntaa-antavan täytyisi olla hieman tarkempi kuin klo 9 ja 20 välillä. Toivotaan, että jatkokehittely on vireillä ja vauhdissa.


Uljas Suomen Joutsen
LeikkiFöri ja leikkimeripelastuspaatti
Vene, satamanostureita, tykkivene Karjala







 Jokilaivoja
Ruisrockständi ja Citrusbar


Invaveski (lukossa)

Apinaroskis

Jättiläistaveja


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Kaikki nämä sekä monta muuta junamatkan varrelta kännykällä käsivaralta. Yllättävän hyviä, tämä juna kun kulki pyörillä ja pomppi vähän toisella tavalla kuin raiteilla kulkeva.

Toimituksen lisäys 14.6. : Sain sähköpostia palautteeni johdosta. Aikataulu on työn alla ja tulossa kaiketi pari viikon sisään. Ennen aikataulun ilmestymistä niitä voi tiedustella puhelimitse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti