maanantai 15. lokakuuta 2012

Trattoria Sogno

Trattoria Sogno Töölössä













Lauantaina saimme kunnian olla koekaniineita Trattoria Sognon testikattauksessa. (Ravintola on virallisesti tänään maanantaina ollut ensimmäisen päivän auki.) Pääsimme siis koemaistamaan listan ruoat ja henkilökunta sai testattua laitteiden toimivuuden. 

Henkilökuntaa
Salamipizza

Ruoka oli hyvää mahtavan hyvää alusta loppuun saakka. Meitä oli pöydässä kuusi lasta ja kuusi aikuista. Alkuruokia otettiin kaikkia, niin että kaikki pöydässä pääsivät maistamaan. Pääruokia tilattiin kanssa laajalla kirjolla. Itse otin maksan ja voi veljet oli maukasta. Erilaista, mitä olen ennen syönyt. Jopa jälkiruoassani ollut pistaasijäätelo oli todella hyvää. (Yleensä en pistaasijäätelöstä tykkää, kun niissä maistuu karvasmanteli, mutta tämä jätski oli toista maata.) Kyllähän siinä meni melkein tainnoksiin.

Tiramisu



Creme brulee


















Menkäähän testaamaan, hinnatkin näytti olevan todella kohdallaan! Ja ottakaa lapset mukaan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti