Olen jo useamman vuoden miettinyt, että pitäisi aloittaa valokuvaus uudelleen. Tarttua itseään niskasta kiinni ja opetella käyttämään digitekniikkaa. Vaikkakin aika vanhentunutta sellaista. Kamerani on auttamattoman hidas. Blogiin voin kuitenkin ottaa kuvia paikallaan olevista asioista, joten se kamera on ihan okei.
Toinen syy on saada aikaan myönteinen oravanpyörä. Kun pitäisi saada jutunjuurta, niin pitäisi olla jotakin myös tehtynä. Olen nimittäin peruslaiska ja erittäin hyvä keksimään itselleni tekosyitä, miksi jonkin jutun voisi jättää tekemättä juuri nyt. Positiivista painetta siis. Tuntuu, että olen jo nyt saanut tehtyä vaikka mitä, kaikkea mitä olen voinut aiemmin siirtää myöhemmäksi.
Ikinä en ole pitänyt päiväkirjaa, paitsi työmaapäiväkirjaa. Mutta en varsinaisesti itselleni, sellaista johon tallentuisi omat pikku jutut. En ole myöskään saanut kirjattua juuri mitään lasteni kasvun vaiheista, vaan olen tuudittautunut siihen, että muisti pelaa ja muutama valokuva muistin tukena. No, eihän se ihan niin mene. Vanhin pojista keksii joka päivä jotakin kötösteltävää. Nehän pitäisi kaikki tuotokset kuvata ja kirjata ylös "tuotetiedot". Pojat ovat myös siinä iässä, että parhaat jutut kyllä kuulee lapsen suusta. Otapa siitä kuva. Kun saisi edes kirjattua ylös.
Joka tapauksessa, bloggaan lähinnä omaksi ilokseni kieli poskessa ja peukku keskellä kämmentä. Ehkä jostakin jutusta joku muukin saa iloa, se olisi vain bonusta.
Tiedättekö muuten mitä tapahtui Piisamirotan hampaille? (Kysy äidiltäsi, hän kyllä tietää.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti